Loukkasin lastani henkisesti ja nyt paha olla..

tuo oli kyllä ilkeästi sanottu, varmaan autto asiaa ihan hirveästi...

Ole nyt nainen ja pyydä lapseltasi anteeksi moista käytöstä.



Ja joo, jos tämä ei ole provo nii nsanoisin että onhan lapsesi ehkä vähän arka, mutta eipä ole ihme kun ottaa huomioon, miten hänen äitinsä käyttäytyy. Ei ainakaan noilla keinoilla rohkaistukaan!

mutta ei tässä nyt auta kun käydä pyytämässä pojalta anteeksi ja sanoa, että "anteeksi että äiti sanoi sinua pelkuriksi, et sinä pelkuri ole vaan olet ihan tarpeeksi reipas, ja ajan myötä sitä reipastuu vielä lisää ihan itsestään"



kukapa sitä olisi aina täydellinen vanhempi...

Mä olen kerran esikoiselleni huutanut, että "just nyt mä vihaan sua niin paljon"...



Pyysin kyllä saman tien anteeksi, ja olen kovasti tehnyt itseni kanssa töitä tuon jälkeen, tuo esikoinen kun osaa painella mussa just niitä oikeita nappuloita, joilla saa ydinräjähdyksen aikaan...



Mutta tällaisia me ihmiset ollaan. Kyllä mä kestän lasteni vihat ja kiukut täysin, se on tehtäväni. Toivon, että se, että käsittelen asiat oikeasti lasteni kanssa, auttaa heitä myös kestämään mun kiukut välillä. Koska vaikka kuinka yritän, ei musta yli-ihmistä tule, ja välillä palaa käämit.

ettei se jää vaivaamaan ja syö hänen jo entuudestaan huonoa rohkeutta!



Pyydät anteeksi ja tunnustat, että äitikin on vain ihminen ja joskus äidillä on hermo tiukalla. KOROSTAT ettei lapsessa ole mitään vikaa, itse vain haluat hänelle kaikkea parasta ja siksi joskus turhaudut, kun ajattelisit, että hänelläkin olisi kivaa ja ehkä sitten koulussa helpompaa, jos hän vähän rohkaistuisi leikkimään muidenkin kanssa.



Ja muista KUUNNELLA lasta. Kysy, mikä pihalle menossa arvelutti. Eikö poika viihdy muiden lasten kanssa? Eikö hän uskalla? Mikä pojan itsensä mielestä voisi auttaa uskallukseen? Miten sinä voisit auttaa...



Nyt MARS pyytämään anteeksi, korostamaan, että sanasi johtuivat omasta turhautumisestasi ei pojan "vajaavaisuuksista" ja sitten juttelua asiasta!

onit itekkin tullut huudettua ja sanottua ikävästi alle kouluikäiselleni. mutta aina oon anteeksi pyytänyt ja selittänyt ettei niin olis pitäny sanoa. koitappa rohkaista lasta jotenkin vaikka menette yhdessä olet hetken ja menet sisään jos leikkii jonkun kanssa.

en tiedä miksi joku luulee tän olevan provo mutta näin vaan on meillä päin tilanne. Pyysin anteeksi ja juteltiin tilanne. On vaan hyväksyttävä nyt tää juttu ja yrittää pikkuhiljaa rohkaista kaveria. En koskaan enää sano noin rumasti sille..vaikka ihminen mäkin olen ja suusta saattaa väsyneenä ja mesentuneena lipsahtaa näköjään mitä vaan..

ap

Kyllä sitä keltä vaan välillä menee hermot ja sanoo jotain mitä katuu tai ei saisi tosiaan sanoa.



Mutta sellaista mietin, että tiedä kyllä että elämä siellä suomessa on turvallista ja lapset itsenäistyy nopeammin kun täällä missä minä asun. Täällä ei voisi kuvitellakaan että 6-7v lapsi menisi yksin ulos leikkimään! ei kuuna päivänä. Liikenne on ruuhkaisaa ja kaikki muutkin miljoonakaupungin ja erilaisen kulttuurin tuomat vaarat.



Joskus se kyllä rasittaa mutta tavallaan on ihanaa kun lapset ovat lapsia pitkään. Järkytyin taas viime kesänä suomessa suomalaisten lasten kielenkäytöstä, kiroilemisesta, kiusaamisesta yms. Täällä kun lapset on pakko pitää suojassa niin samalla ne säilyvät lapsina pidempään.