Onko 120 km liian pitkä matka
Lähteä kyläilemään? Millainen matka tuo teidän mielestä on?
Lähisukulainen, joka haluaa olla tekemisissä, ei voi matkan takia tulla. Ja oma auto on käytössä.
Kommentit (8)
Helsingissä asuessani 20 km tuntui olevan useammille kavereilleni ylivoimainen ponnistus ja kyläilyn este.
Nyt kun asun Malagassa, samalle porukalle reilut 4000 km ei tunnu olevan este eikä mikään, erityisesti lomakausina pitää ihan olla "vuoronumeroita" jakamassa.
Ei tuo nyt ole matkakaan ellei alvariinsa ramppaa. Meillä siskot ja äiti asuvat 290km päässä,sinne ei ihan jatkuvasti ajele.
Minun työmatka on 120 km suuntaansa. Onneksi saan tehdä kaksi etäpäivää viikossa.
Jos hän ei pysty ajamaan jonkin vaivan takia niin pitkään? Tai rahat tiukilla.
Riippuu tilanteesta. Nuorena opiskelijana matkustin kotiin viikonloppuisin 500 kmn päähän ilman ongelmaa. Nykyisin 150 kmn päässä tulee käytyä ehkä pari kertaa vuodessa.
Auton omistavalle ei matka eikä mikään, mutta joillakin voi olla varoista kiinni, sen ymmärrän.
Sopiva matka esimerkiksi polkupyörällä poljettavaksi.
No, eihän se harvakseltaan vierailua estä, mutta pari tuntia/suunta ajoa tarkoittaa ja polttoaineeseenkin menee jo jonkin verran.
Äitini sisko asuu tuollaisen matkan päässä ja pari kertaa vuodessa kyläilevät toistensa luona.