Sanotaan ettei lasten haaveita esim. tulevasta ammatista kannata ottaa niin tosissaan kun mieli ehtii vaihtua monta kertaa

Ei tarvitse vähätellä, mutta ei nyt kuitenkaan pidä urapolkuja lähteä rakentamaan.

Paitsi jos kyse on urheilusta. Sitten koko perhe sitoutuu ensisijaisesti lajiin ja lapsen kehitykseen lajissa.

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse vähätellä, mutta ei nyt kuitenkaan pidä urapolkuja lähteä rakentamaan.

Paitsi jos kyse on urheilusta. Sitten koko perhe sitoutuu ensisijaisesti lajiin ja lapsen kehitykseen lajissa.

Samaa mieltä. Jos lasta todella kiinnostaa joku asia kyllä hän hakeutuu sen pariin harrastuksissa ja vapaa-ajan tekemisessä. Vanhemmat voivat tässä tukea. Varsinaisen ammatinvalinnan lapsi tekee siinä vaiheessa kun hän hakee korkeakouluun.

Urheilu on oma lukunsa, koska monessa lajissa pitää aloittaa jo hyvin nuorena.

Jos lapsen unelma on jotain järkevää esim lääkäri, niin tottakai tuetaan. Ihan siksi, että lääkäriksi pääseminen vaatii asioita, joiden harjoittelu on tärkeää muillakin aloilla. Käytännössähän se tarkoittaa että lasta muistutetaan opiskelun tärkeydestä.

Taidealat ja urheilu taas ovat aika pitkälle tuurista kiinni saako niistä itselleen ammattia. Voi niissäkin tukea, mutta mielestäni on parempi muistuttaa siitä, että joku koulutus siinä rinnalla on hyvä olla kaiken varalta.

Varsinkin kun vanhemmat ovat niin sokeita oman lapsensa taidoille. Joku innokkaasti laulava ei kyllä välttämättä elantoaan sillä laulamisella tule tekemään ja keskinkertaisesta lätkänpelaajasta ei NHL - tähteä todennäköisesti tule vaikka kuinka kannustettaisi. Mielestäni näin ei pidä myöskään lapselle uskotella.

Lapsi voi vaihtaa mieltään tai sitten ei. Vaikka kiinnostuksen kohteesta ei ammattia tulisikaan niin lapsen tukeminen ei koskaan mene hukkaan. Mielekäs harrastus on sekin tärkeä juttu. Ajattelisin ehkä ennemmin niin, että liian varhain ei kannata rajata mitään pois ja keskittyä vain yhteen juttuun. Näin lapsi on vapaa tekemään valintansa kun sen aika on.

Minusta ammattihaaveita ei kannata ylipäätään kysellä alle 6vuotiailta.

Minä halusin teininä Särkkään töihin, mutta se oli liian kaukana. Onneksi ne rakensi tuohon paljon lähemmäs mulle oman huvipuiston 😍 Siellä oon töissä jo viidettä kesää 😎

Kaikki haluavat jossain vaiheessa lääkäreiksi tai eläinlääkäreiksi. Se, että jostain sellainen tulee, ei osoita edes sattumaa.

Minä halusin lapsena kukkakauppiaaksi. Ei tullut.

Ei kannatakaan vähätellä, mutta kyllä vanhemman pitää olla myös realisti. Jos lapsella on onneton muisti ja matemaattisissa aineissa hän ei pärjää massiivisesta tukiopetuksesta huolimatta, niin ymmärrän kuitenkin, että ei vanhempi myöskään haluaisi liikaa rohkaista lasta tosissaan miettimään uraa lääkärinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tarvitse vähätellä, mutta ei nyt kuitenkaan pidä urapolkuja lähteä rakentamaan.

Paitsi jos kyse on urheilusta. Sitten koko perhe sitoutuu ensisijaisesti lajiin ja lapsen kehitykseen lajissa.

Samaa mieltä. Jos lasta todella kiinnostaa joku asia kyllä hän hakeutuu sen pariin harrastuksissa ja vapaa-ajan tekemisessä. Vanhemmat voivat tässä tukea. Varsinaisen ammatinvalinnan lapsi tekee siinä vaiheessa kun hän hakee korkeakouluun.

Urheilu on oma lukunsa, koska monessa lajissa pitää aloittaa jo hyvin nuorena.

Harvemmin lapsi itsekseen osaa hakeutua eri harrastuksiin. Ei lapset tiedä niin hyvin mitä kaikkea edes on tarjolla. Vanhemmat voivat myös tarjota mahdollisuuden hakea koulussa painotettuun opetukseen. Vaikkapa arkkitehdiksi haluavalle kuvislinja tai luonnontieteiden linja jne.

Mä halusin lapsena kaupan tädiksi.

Luojan kiitos, että vain lapsena.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki haluavat jossain vaiheessa lääkäreiksi tai eläinlääkäreiksi. Se, että jostain sellainen tulee, ei osoita edes sattumaa.

Kaikki? Ei mun lapsuudenkavereista halunnut kukaan. Haaveet oli opettajaa, kampaajaa, liikunta-alaa. Kampaaja yhdestä tulikin.

Minä halusin lapsena roskakuskiksi, minusta tuli psykiatri. No melkein. :D

N32