Onko skitsofreenikko mies hyvää isä ainesta ja miksi ei olisi, jos oireet pysyy poissa?

Varmaan väärä diagnoosikin, jos ei ole mitään oireita.

Eikö se periydy? Onko takeita jos lääkitys toimiikin sillä hetkellä, toimiiko se tulevaisuudessa enää?

Se on perinnöllistä. Ei ole kiva jos lapselle laukeaa aktiiviseksi, vaikka yrittäisikin kuinka vältellä sen puhkeamista. Eli ei käyttäis alkoholia eikä pilvee.

Minun mielestä tiettyjä perinnöllisiä sairauksia omaavien ei kannattaisi lisääntyä ollenkaan.

Jotenkin itsekästä ja ajattelematonta siirtää vialliset geeninsä eteenpäin.

-Vapaaehtoisesti lapseton

En todellakaan tekisi jonkun hullun kanssa lapsia. Mistä sen koskaan tietää, että milloin sille tulee joku vamppikohtaus ja se paistaa vaikka ne lapset uunissa.

Valitettavasti skitsofrenia on varsin periytyvä sairaus. Toki lääkityksellä (mikäli sen käyttää asianmukaisesti) oireet voivat pysyä erittäin hyvin hallinnassa ja ihminen elää ihan normaalia elämää. Mutta aina on olemassa riski, että oireet pahenee esim. stressin tai jonkun yllättävän elämän tapahtuman seurauksena. Lähtökohtaisesti se on kuitenkin usein vakava sairaus. Itse siihen sairastuessani miettisin hyvin tarkasti, onko biologisten lapsien teko järkevää juurikin tuon voimakkaan periytymisen vuoksi. Adoptiokin on ihan hyvä vaihtoehto.

Miten skitsofreenikot ovat epätasa-arvoisia verrattuna muihin mainitsemiisi marginaalisiin ryhmiin? 

Itse en lähtökohtaisesti haluaisi skitsofreenikkoa (tai maanisdepressiivista, tai muustakaan mielisairaudesta kärsivää) kumppania, koska en ole kiinnostunut monimutkaistamaan omaa arkeani toisen oireilujen takia.

Skitsofreniakin kun on vakava sairaus ja hoitotasapainon löytäminen voi olla hankalaa, joten täysin oireettomaksi sitä tuskin saa.

On niitä varmasti sellaisia jotka pystyy vanhemmuuteen, mutta oma lapsuuteni oli yhtä helvettiä kun äitini sairasti skitsofreniaa. Hänkin oli kuulemma lähes oireeton silloin kun olin vielä vauva, mutta oireet paheni vuosien varrella. Jossain vaiheessa hoitomyönteisyyskin loppui. Lopulta teki itsemurhan ja minä (silloin 11-v.) löysin hänet. Ikuiset traumathan siitä kaikesta jäi.

Jättäisin väliin ihan lapsen elämänlaadun takia.

Eiköhän tuo suhtautuminen skitsofreenikkoja kohtaan tule aika hyvin esille näissä vastauksista. Jos ihminen on demonisoitu tämmöisellä, niin monet teistä epäisi ihmiseltä perheen perustamis mahdollisuudet. Ja monta muuta juttua, aloittaja on ikävä kyllä oikeassa ja tasa-arvoa puuttuu skitsojen osalta....

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän tuo suhtautuminen skitsofreenikkoja kohtaan tule aika hyvin esille näissä vastauksista. Jos ihminen on demonisoitu tämmöisellä, niin monet teistä epäisi ihmiseltä perheen perustamis mahdollisuudet. Ja monta muuta juttua, aloittaja on ikävä kyllä oikeassa ja tasa-arvoa puuttuu skitsojen osalta....

Jokaisella on oikeus valita kumppaninsa. Joillain se syy on ulkonäkö, joillain jokin muu asia tai vaikka sairaus.

Skitsofrenia ei ole yksittäinen sairaus. Nykyinen lääketiede on ihan kädetön sen kanssa koska aivoista ja tietoisuudesta ei ymmäretä vielä mitään, valitettavasti.

Mieheni sairastui skitsofreniaan reilu kolmekymppisenä. Meillä on pitkä parisuhde ja oli aikomus hankkia lapsiakin. Koen että tilanteessamme lapsen hankintaan liittyy niin paljon riskejä, että parempi jäädä lapsettomaksi. En ole jättämässä miestäni sairauden vuoksi.

Kyllä lapsia kanattaaa hankkia vain kohtalaisen terveenä. se on melko raskasta hoitamista koko elämän ja ei juurikaan jää aikaa itselle enää sitten.

Minulla on skitsofrenia eikä ole ollut kuin yksi psykoosi vuosia sitten. Elän ihan tasapaonoisesti muuten. Ei kukaan voi tietää mitä perinnöllisiä sairauksia on omassa perimässä ja skitsofreniankin periytyvyys on 10 prosenttia mikä on pieni.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on skitsofrenia eikä ole ollut kuin yksi psykoosi vuosia sitten. Elän ihan tasapaonoisesti muuten. Ei kukaan voi tietää mitä perinnöllisiä sairauksia on omassa perimässä ja skitsofreniankin periytyvyys on 10 prosenttia mikä on pieni.

Kyllä 10% periytyvyys on aika iso. Kyse on kuitenkin vakavasta sairaudesta, jopa hengenvaarallisesta.

Tiedän erinäisistä syistä aika paljon skitsofreniasta, sen hoidoista ja sitä sairastavista ja täytyy kyllä sanoa että ensisijaisesti en mieleltään sairasta lasteni isäksi valitsisi. Stressitilanteet kuten vauvavuosi voivat kuitenkin sairauden uudelleen laukaista, ja muutenkin... Toki jos tyyppi on muuten täydellinen ja sairaus hyvässä tasapainossa niin kyllä voisin seurustella, mutta lasten tekoa miettisin hyvin hyvin tarkkaan.

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti skitsofrenia on varsin periytyvä sairaus. Toki lääkityksellä (mikäli sen käyttää asianmukaisesti) oireet voivat pysyä erittäin hyvin hallinnassa ja ihminen elää ihan normaalia elämää. Mutta aina on olemassa riski, että oireet pahenee esim. stressin tai jonkun yllättävän elämän tapahtuman seurauksena. Lähtökohtaisesti se on kuitenkin usein vakava sairaus. Itse siihen sairastuessani miettisin hyvin tarkasti, onko biologisten lapsien teko järkevää juurikin tuon voimakkaan periytymisen vuoksi. Adoptiokin on ihan hyvä vaihtoehto.

Muuten hyviä pointteja, mutta skitsofrenia-diagnoosilla ei paljoa adoptoida.

Minä luulen, että nämä psykoosi oireet on voitu aiheuttaa ihmiselle esim vieraan teknologian välityksellä ja skitso määrittely on vain osa eugeniikkaa mitä ihmisillä harjoitetaan. Itselläkin diagnoosi, mutta miellän itseni selväjärkisemmäksi ja tasapainoisemmaksi kuin suurin osa naisista.

Aloittaja tuntuu olevan huolissaan vain skitrofreenikkomiehistä, miksiköhän?