TUPAKOINNIN LOPETUS lääkkeillä? Kokemuksia kaivataan. - Epätoivoinen.
Olen nyt 30-vuotta lähestyvä nainen ja huolissani terveydestäni. Verenpaineet ovat korkeat, tullut suonikohjuja ja jalka puutuu usein, myös jatkuva ientulehdus päälle (tätä menoa lähtee hampaita) sekä vuosittaiset keuhkoputkentulehdukset flunssan yhteydessä.
Siinä on jo näyttöä itselleni tupakoinnin haitoista. Myös kunto on aika huono, tietysti haisen varmasti useiden mielestä tuhkakupille ja tämän lisäksi rahaakin kuluu valtavasti.
Minä häpeän tupakointia. Se on kuitenkin ollut ns. normaalia, vanhemmat polttivat ja sieltä se kokeilunhalu oikeastaan lähti. Uudet kaverit koulussa polttivat ja olen jatkanut typerää tapaani jo n. 14-vuotta. En voisi enää jatkaa mikäli haluan voida hyvin. Huomaan olevani usein väsynyt, minusta se voi johtua tupakoinnista tai sen aiheuttamasta hapenpuutteesta.
En osaa olla polttamatta, en tiedä miksi se on niin kovin vaikeaa. Tuntuu jopa paniikinomaiselta jos ajattelen, etten voi polttaa tänään ollenkaan. Minun on kuitenkin mentävä mukavuusalueen ulkopuolelle ja lopettaa.
Auttaisiko champix-lääkitys? Nikotiinipurkat eivät ole mikään apu, mieluiten olen täysin ilman nikotiinia.
Kommentit (29)
Päätät että nyt loppu ja lopetat, niin minäkin tein.
Aika moni tuttavapiirissäni on lopettanut lääkkeiden avulla. Oma mieheni taas sai Champixista niin jäätäviä hermoromahduksia, että jätti sen syömisen kesken.
Itse lopetin nikotiinilaastarilla. Heitin laastarin kankkuun ja jatkoin polttelemista. Pian huomasin, että poltteleminen vähentyi koko ajan itsestään kun nikotiinia tuli tasaisesti laastarista. Sitten kun poltin enää vain aamuisin, päätin lopettaa senkin vähän. Pari aamua oli haastavia.
Myös sähkötupakka on hyvä korvike jos kaipaa sitä polttelun ajatusta. Sillä on moni lopettanut ihan tuosta noin vaan.
Lisäksi kirjan Stumppaa tähän, lukemisesta voi olla hyötyä! Lataa myös joku sovellus, josta näet kokoajan paljonko olet jo säästänyt rahaa kun olet lopettanut. Se on aika motivoivaa.
Vierailija kirjoitti:
Isäni poltti lähes 40 vuotta tupakkaa askin/pari päivässä.
Lopetti Zybanin avulla kuin seinään. Hän suosittelee.
Selvä, voisin kysyä reseptiä. Olisi ihanaa jos ei tarvitsisi olla tässä "vankilassa." Ehkä saisin rohkeutta lääkityksen avulla lopettaa, olisi tuki. Uskomatonta, miten jokin nikotiini voi koukuttaa niin paljon. Häpeän kovasti tätä asennoitumistakin lopettamiseen, siis se, että se pelottaa :D En tiedä miksi.
Ap
Koet jo niin paljon haittoja, ettei sulla ole vaikeuksia astua reunan yli ilman lääkkeitä. Et osta enää askia etkä polta. Kaksi ekaa päivää on vaikeimpia, sitten eka viikon jälkeen helpottaa. Nikotiininitkut on yksilöllisiä, eikä niitä välttämättä tule edes askin päivässä polttaneelle.
Päivä kerrallaan. Keksi jotain sijaistoimintaa käsille, neulomista, sanaristikoita, zen-värityskirja, makramee-solmeilu, ihan mitä vaan, joka pitää sut poissa tupakasta. Kokeile, et menetä mitään.
Allen Carrin kirja Stumppaa tähän on hyvä lopettavalle. Sen voi lainata kirjastosta myös e-kirjana.
Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Aika moni tuttavapiirissäni on lopettanut lääkkeiden avulla. Oma mieheni taas sai Champixista niin jäätäviä hermoromahduksia, että jätti sen syömisen kesken.
Itse lopetin nikotiinilaastarilla. Heitin laastarin kankkuun ja jatkoin polttelemista. Pian huomasin, että poltteleminen vähentyi koko ajan itsestään kun nikotiinia tuli tasaisesti laastarista. Sitten kun poltin enää vain aamuisin, päätin lopettaa senkin vähän. Pari aamua oli haastavia.
Myös sähkötupakka on hyvä korvike jos kaipaa sitä polttelun ajatusta. Sillä on moni lopettanut ihan tuosta noin vaan.
Lisäksi kirjan Stumppaa tähän, lukemisesta voi olla hyötyä! Lataa myös joku sovellus, josta näet kokoajan paljonko olet jo säästänyt rahaa kun olet lopettanut. Se on aika motivoivaa.
Tätä pelkään champixissa. Siis jos se raastaa hermoja tai masentaa. Olen muutenkin masennukseen taipuvainen ihminen enkä mielellään haluaisi sitä olotilaa kokea. Toisaalta jos se kestää vain hoitojakson ajan ja todella auttaa lopettamisessa, niin ehkä sen kestää.
Tuon kirjan voisin kuunnella. Olen yrittänyt lukea ennenkin mutta se on jäänyt kesken. Oli kuitenkin ihan motivoiva siihen asti kun luin.
Ap
Vaimo lopetti champixilla kymmenien vuosien sauhuttelun kohtuullisen helposti. Ei sivuoireita. Nyt jo pari vuotta polttamatta.
Mulla ei ollut mitään sivuoireita champixista, paitsi hauskat unet.
Vierailija kirjoitti:
Vaimo lopetti champixilla kymmenien vuosien sauhuttelun kohtuullisen helposti. Ei sivuoireita. Nyt jo pari vuotta polttamatta.
Kiitos vastauksesta. Olisin onnellinen jos se minultakin kävisi näin vaivattomasti! Täytyy kokeilla, tuskin mitään menetän mutta paljon voin saada.
Onneksi lääkkeet yleensäkkään eivät aiheuta minulle pahoja sivuoireita (koputan puuta). Uskallan kokeilla champixia ja eihän siinä ole kuin 3 kk hoitojakso. Se olisi askel eteenpäin tässä asiassa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ollut mitään sivuoireita champixista, paitsi hauskat unet.
Hienoa. Pääsitkö eroon tupakasta?
Ap
Poltin parikymmentä vuotta. Sitten vain kerran päätin, että nyt saa riittää. Lopettaminen kävi yllättävän helposti ilman mitään ulkopuolisia apuja. Jostain sisältäni tuli motivaatio. Ensimmäinen vuosi oli kuitenkin jonkinmoista vuoristorataa. Nyt jo 15 vuotta tuosta ilman repsahduksia.
Puoliso lopetti champixilla, helposti kävi.
Champix vedettiin markkinoilta noin vuosi sitten jonkun epäpuhtauden takia, eikä uutta ole vieläkään saatavilla.
Vierailija kirjoitti:
Champix vedettiin markkinoilta noin vuosi sitten jonkun epäpuhtauden takia, eikä uutta ole vieläkään saatavilla.
Voi harmi. No, toivottavasti saisin sitten tuota Zybania.
Kaikista eniten minulle on pelko tulppariskistä jos jatkan tupakointia. Kun jalka puutuilee oudon usein ja verenpaineetkin ovat korkealla. On täysin kestämätöntä jatkaa tupakointia ja yskääkin on. Haluan todella lopettaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Poltin parikymmentä vuotta. Sitten vain kerran päätin, että nyt saa riittää. Lopettaminen kävi yllättävän helposti ilman mitään ulkopuolisia apuja. Jostain sisältäni tuli motivaatio. Ensimmäinen vuosi oli kuitenkin jonkinmoista vuoristorataa. Nyt jo 15 vuotta tuosta ilman repsahduksia.
Hienoa, että pääsit eroon! Minunkin tulisi uskoa itseeni ja päättää, että tuo paska loppuu.
Tässä olen välillä muistellut aikaa ennen kuin en polttanut. Olin oikeasti menevämpi ihminen, liikunnallinen ja positiivinen. Olin mielestäni rauhallisempikin ja aina iloinen. Tupakka toi mukanaan paljon kaikenlaista vaikka en sitä ole osannut silloin yhdistää. Se toi mukanaan myös alkoholin käyrön ja ainaisen alakulon.
Uskon, että tupakoinnin lopettamsiella olisi psykologisesti muitakin hyötyjä kun vain itse tupakoinnin haitoista eroon pääseminen. Tuo polttaminen ei ole koskaan ollut hyväksi minulle. Tuntuu typerältä ajatella, että jatkaisin tätä lopunelämääni tai edes nyt tästä lähtienkään. Haluan kuitenkin sen lääkityksen, luulisin siitä olevan tukea päätöksessäni.
Ap
Up.
Voisin ottaa myös ilomielin vastaan positiivisia asioita mitä huomasitte kun lopetit.
Ei varmaan olekaan juuri huonoja puolia mutta oliko jotain mistä yllätyit?
Minä haluaisin, että keskittymiskykyni parantuisi. Kuten myös kuntoni, rasitusastmakin on jo todettu. En keksi syytäkään miksi polttaisin, miksi jatkaisin. Olen riippuvainen vain ja se ottaa päähän, pakko vain olla ilman.
Ap
Zybanin saan reseptillä lähipäivien aikana :)
Ap
Itse päätin tammikussa eräs päivä että
tästä poikki ja kumma kyllä on toiminut ilman hankaluuksia.
On varmasti olemassa myös erilaisia sovelluksia vieroituksen tueksi. Lääkkeen lisäksi. Tai diditaalisia tukiohjelmia. Googlaisin Terveyskylä (HUS:in digitaalinen palvelu). Myös lääkefirmoilla, jotka ovat kehittämäneet Champixin ja Zybanin. Muistan nähneeni mainoksia tukisovelluksista joltain firmalta. Ja varmaan ihan puhelimen sovelluskaupastakin löytyy (englanniksi).
Isäni poltti lähes 40 vuotta tupakkaa askin/pari päivässä.
Lopetti Zybanin avulla kuin seinään. Hän suosittelee.