TUPAKOINNIN LOPETUS lääkkeillä? Kokemuksia kaivataan. - Epätoivoinen.
Olen nyt 30-vuotta lähestyvä nainen ja huolissani terveydestäni. Verenpaineet ovat korkeat, tullut suonikohjuja ja jalka puutuu usein, myös jatkuva ientulehdus päälle (tätä menoa lähtee hampaita) sekä vuosittaiset keuhkoputkentulehdukset flunssan yhteydessä.
Siinä on jo näyttöä itselleni tupakoinnin haitoista. Myös kunto on aika huono, tietysti haisen varmasti useiden mielestä tuhkakupille ja tämän lisäksi rahaakin kuluu valtavasti.
Minä häpeän tupakointia. Se on kuitenkin ollut ns. normaalia, vanhemmat polttivat ja sieltä se kokeilunhalu oikeastaan lähti. Uudet kaverit koulussa polttivat ja olen jatkanut typerää tapaani jo n. 14-vuotta. En voisi enää jatkaa mikäli haluan voida hyvin. Huomaan olevani usein väsynyt, minusta se voi johtua tupakoinnista tai sen aiheuttamasta hapenpuutteesta.
En osaa olla polttamatta, en tiedä miksi se on niin kovin vaikeaa. Tuntuu jopa paniikinomaiselta jos ajattelen, etten voi polttaa tänään ollenkaan. Minun on kuitenkin mentävä mukavuusalueen ulkopuolelle ja lopettaa.
Auttaisiko champix-lääkitys? Nikotiinipurkat eivät ole mikään apu, mieluiten olen täysin ilman nikotiinia.
Kommentit (29)
Poltin melkein 20 vuotta. Lopetin Champixilla 2014 ja kävi helposti.
Tosin hieman sivuoireita oli, kun Champixin annos nostettiin alun pienemmästä pitoisuudesta normitasolle, sain siitä niin huonon olon että tabun jälkeen makoilin vaan sängyllä sikiöasennossa. Sovittiin lääkärin kanssa että jatkan vain puolikkaalla annoksella ja se riitti mulle hyvin. Ei vieroitusoireita, ei mitään.
Silloin kuurin alussa pienemmällä annoksella lääke aiheutti jopa mukavia sivuoireita, näin pari viikkoa todella mielenkiintoisia seikkailu-unia, oli hauskaa 😁
Yhtään en ole polttanut lopettamisen jälkeen enkä polta.
Moni ystäväni on lopettanut tupakoinnin lääkkeillä.Saneet reseptin terveyskeskus tai hammaslekuriltaan. 3 kk.lääke kuri syötävä loppuun.Alussa saa tupakoida,otetan läke ohjen mukaan ja tupakointi jää itsesään pois!.Onnistuivat. Ne jotka nikotiini purkat ymm.lopettivat tupakoinin .Tupakka jäi, mutta ovat koukussa yhä nikotiini ja vuosia käyttäneet nikotin purkkaa,sumute ymm.
Hienoa! Kiitos lopetuskertomuksista :) minäkin pystyn. Tänään olen polttanut viimeksi kun tämän keskustelun tein.
Olen kuunnellut kohta stumppaa tähän - kirjan loppuun. Vielä kun saisin sen lääkkeen vaikka heti huomenna. Digiklinikan kautta pyytelin reseptiä ja sairaanhoitaja laittoi pyynnön eteenpäin lääkärille. Voi mennä viikkokin, että resepti annetaan...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Isäni poltti lähes 40 vuotta tupakkaa askin/pari päivässä.
Lopetti Zybanin avulla kuin seinään. Hän suosittelee.
Selvä, voisin kysyä reseptiä. Olisi ihanaa jos ei tarvitsisi olla tässä "vankilassa." Ehkä saisin rohkeutta lääkityksen avulla lopettaa, olisi tuki. Uskomatonta, miten jokin nikotiini voi koukuttaa niin paljon. Häpeän kovasti tätä asennoitumistakin lopettamiseen, siis se, että se pelottaa :D En tiedä miksi.
Ap
Champixia ei saa suomesta nyt mistään. Tulossa "ehkä" loppuvuodesta. Sain itse siihen reseptin viime marraskuussa, mutta sitä ei saanut silloinkaan.
Mä sain kaverilta vinkin tilata nikotiinipussit netistä ja olen niiden avulla onnistunut pysymään erossa tupakasta jo kolme kuukautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Champix vedettiin markkinoilta noin vuosi sitten jonkun epäpuhtauden takia, eikä uutta ole vieläkään saatavilla.
Voi harmi. No, toivottavasti saisin sitten tuota Zybania.
Kaikista eniten minulle on pelko tulppariskistä jos jatkan tupakointia. Kun jalka puutuilee oudon usein ja verenpaineetkin ovat korkealla. On täysin kestämätöntä jatkaa tupakointia ja yskääkin on. Haluan todella lopettaa.
Ap
En suosittele zybania jos muutenkin kärsit masennuksesta. Eikä se sovi mielialalääkityksen kanssa yhteen. Itselleni ei zyban sopinut, champix sopi. T: Masentunut
Onko jollain lisää kokemuksia zybanista? Champixia määrättiin itselleni, mutta koskaan sitä ei saanut.
Up