Muita, jotka eivät pystyneet yöllä nukkumaan?
Valvoin vielä yhdeltä. Ikkunasta tuli vain liian lämmintä ilmaa. Tylsä fiilis.
Kommentit (8)
Nukuin kello: 00.00 eli 24 aamu kello 6.
Ymmärrettävää. Mekin siirryimme nukkumaan parvekkeelle.
Kotona meillä on pimennysverhot kiinni myös päivisin, ettei tiettyyn aikaan illasta suoraan ikkunoista paistava auringonvalo pääse lämmittämään huoneita. Meillä on myös kaksi tuuletinta, jolla aamulla viileää ilmaa saa huoneisiin raikastamaan ilmaa. Jos on ruuanlaittoa niin vältämme uunin lämmittämistä hellepäivinä tehden kerralla enemmän ruokaa tai syödään töissä lämmin ruoka, muutoin salaattia tai aiemmin tehtyä.
Jos pääsee rannikolle viikonloppuna, merenrannalla liikkuminen on miellyttävää, samoin kaupunkimetsät arkisin. Toki luonnonsuojelualueita unohtamatta, mutta kovalla helteellä laajalla suoalueella saa hyvän hien vaan pintaan ;)
Työpäivän jälkeen tulee käytyä usein uimassa. Meillä on joki, jonka juokseva vesi piristää pitkälle hellekesää.
Mielellään kuulisin muitakin vinkkejä.
En nukkunut kovin hyvin, lyhyitä pätkiä ja enimmäkseen pyörin sängyssä. Ulkoilma oli liian lämmintä koko yön jotta se olisi tuntunut virkistävältä. Koko viikko luvassa samaa ja pikkuhiljaa pahenevaa, kun lämpö kerääntyy kerrostaloon.
Mulla meni yö vähän penkin alle. Sain uuden sängyn ja asunto kuuma kuin Pätsi. Heräilin vähän väliä sekä lämmön että väärin sijoitetun sängyn takia . Kissat hyppi ikkunalla vilvoittelemassa ja heräsin joka kerta kun rymysivät.
Nyt aamulla sijoitin sängyn niin, että toisessa päädyssä on seinä niin ei tyynyt tipu ja samalla siirsin pöydän pois ikkunan alta.
Ensi yönä nukun hyvin
Aika huonosti tuli nukuttua vaikka tuuletin pyöri koko yön makkarissa.
Nukuin hyvin. Laitoin hyvissä ajoin ilpin pyynnön 21 asteeseen ja makuuhuoneessa on vielä erillinen tuuletin.
Nukuin kaksi tuntia; 3.30 - 5.30. Eipä taida työtehoni tänään olla sieltä parhaasta päästä. Töissä ei mitään ilmastointia...
Ei ketään, kaikilla on ilppi.