Lue keskustelun säännöt.
Empatiakyvytön ystävä
24.06.2022 |
Ystäväni käytös on alkanut ahdistamaan ja harmittamaan ja mietin, että kummassa meissä on vikaa. Elämäntilanteeni on tällä hetkellä hyvin raskas, enkä ole sitä kaatanut kenenkään niskaan, mutta olen ihan asiallisesti kertonut kuitenkin ystäville tämänhetkisestä elämäntilanteestani. Kyseessä on oman lapseni tilanne. Hän on teini-ikäinen ja hänellä on autismikirjon häiriö ja kiusaamisen ja erilaisuuden kokemuksen myötä hänelle on tullut psyykkisiä ongelmia, jotka vaikuttavat huomattavasti elämääni ja työntekokykyyni. Eikä sillä edes ole väliä, vaikka joutuisin jäämään työttömäksi, mutta haluaisin vain lapseni voivan hyvin ja olevan sinut itsensä kanssa. Olemme onneksi saaneet apua monelta taholta ja useimmat ystävät ovat tukeneet hyvin empaattisia antaen toivoa tulevaan. Lapsenikin on iloinen näistä läheisistä.
Yhden ystäväni kanssa minulle tulee kuitenkin jatkuvasti paha olo henkisesti. Meillä on samanikäiset lapset ja hänellä on taipumus korostaa oman lapsensa vahvuuksia minun lapseni kustannuksella. Esimerkiksi kun lapseni aikanaan pienempänä sai diagnoosin ja puhuin huolestani, tuleeko lapsi saamaan ystäviä niin hän ei kommentoinut mitään rohkaisevaa tai lohduttavaa vaan alkoi saman tien kertomaan, kuinka hänen lapsensa on niin sosiaalinen, että ei varmasti tule koskaan kiusatuksi tai yksinäiseksi. Tämä on siis jatkunut läpi ystävyytemme. Minua ei haittaa ilojen puhuminen eikä oman lapsen vahvuuksien nostaminen esiin, vaan totaalinen tilannetajuttomuus, joka tuntuu ilkeydeltä ja tahalliselta. Tällä hetkellä lapseni psyykkinen oireilu on todella rajua ja monet ystävät ja sukulaiset ovat osoittaneet tukea, vaikka en ole sitä pyytänyt tai odottanut. Olemme keskusteluissa jakaneet iloja ja suruja puolin toisin, emme velloneet minun suruissani, mutta asenne on ollut empaattinen. Tämä ystäväni kuitenkin vain kehuu lastaan, aina jos minä vähänkin puhun omastani ja hänen vaikeasta oireilusta. Esimerkiksi kerroin olevani huolissani, että hänelle tulee itsetuhoisia ajatuksia, niin ystäväni oli vain hiljaa. Hetken päästä hän kertoi kuinka omalla lapsellaan on hieno ystäväporukka ja hän on todella iloinen siitä. Meidän lapsi ei kykene tällä hetkellä menemään kouluun ja hän puhuu jatkuvasti oman lapsensa kouluinnosta ja menestyksestä. Mistä on siis ihan ok puhua, mutta tilanteessa ne tulevat aina ikävinä hetkinä niin että koen itseni huonommaksi vanhemmaksi. Joskus nuorempana hän on myös lipsauttanut, että lapseni diagnoosi saattaa johtua minusta, koska emme tehneet ihan kaikkea samalla tavalla kuin he. Loukkaannuin tuosta paljon, vaikka en sitä hänelle koskaan sanonut.
Lapseni on ihana, rakas, fiksu ja lahjakas esimerkiksi musiikillisesti. Mielestäni nämä ovat hänen vahvuuksiaan ja olen iloinen niistä. Yritän itse kuitenkin olla näitä korostamatta esimerkiksi niille, joiden lapsilla on oppimisen vaikeuksia. Ehkä siksi koen ystäväni käytöksen jotenkin ikävänä. Tavallaan haluaisin myös samanlaista kohtelua, että osoitetaan tahdikkuutta, jos toisella on vaikeampi hetki. En tiedä käyttäytyykö ystäväni oikeasti huonosti vai olenko minä vain yliherkkä. Ehkä en kokisi näitä tällä tavalla, jos hän joskus edes toteaisi, että kyllä lapseni varmasti vielä löytää paikkansa tms. Sellaista normaalia empatiaa, mitä annetaan toisille vaikeassa tilanteessa. En siis odota mitään ylitsevuotavaa, vaan normaaliin keskusteluun kuuluvaa huomionottoa. En edes tiedä mitä tällä hain. Näimme juuri kahvin merkeissä ja itselleni tuli vain paha mieli ja olo. Enkä halua hänestä pahaa puhua miehelleni tai kenellekään läheiselle.
Kommentit (14)
Minustakin hän vaikuttaa empatiakyvyttömältä. Hän ei osaa olla ihmisten kanssa joilla on jotain haasteita.
Minusta ei kannata viettää aikaa ihmisten kanssa jotka saa vaan aikaan pahan mielen. Tämä ihminen on sellainen. Ei se ole sitä ettei toinen saisi iloita "normaalista" elämästään, mutta pitää olla tilannetajua milloin sanoa ja mitä. Hänellä ei ole.
Mitä aiot nyt tehdä? En usko että hän muuttuu. Hivuta yhteydenpito kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taidat olla ihan oikeassa siinä, että ystävälläsi ei ole empatiakykyä tai ainakaan hän ei osaa sitä sinulle osoittaa. Minustakin olisi rankkaa, jos kertoisin ystävälleni huolistani ja vaikeuksistani, ja ystävän ainoa vastaus olisi kertoa, miten hänellä ei ole huolia ollenkaan. Enpä varmaan enää viitsisi tälle ystävälle uskoutua, kerran siitä olo vain pahenisi.
Ap. Älä puhu tälle ystävällesi mitään lapsesi ongelmista. Ei hän ole niistä kiinnostunut. Minä kommentoin nyt lastasi. Kannusta häntä ja rohkaise kaikissa tilanteissa. Kaikissa ihmisissä on jotakin hyvää. Niin myös sinun lapsessasi.
Vierailija kirjoitti:
Ystäväsi käytös kuulostaa minusta hieman asiattomalta. Mahdollisia syitä siihen voi vain arvailla, mutta itselläni tulee mieleen, että mitä jos hän on antanut vastaavassa tilanteessa paljon paukkuja läheisen tukemiseen ja yrittänyt auttaa, mutta ei ole ollut kuin ajan ja energian tuhlaamista. Itselläni on tällainen läheinen ihmissuhde, jossa annoin niiiiiiin paljon, rakastin läheistäni, joten yritin antaa kaikkeni, jotta hänen elämänsä paranisi. Niin kaikki vain oli turhaa ja hän on aiheuttanut myös paljon pahaa monille läheisille. Tuntuu, että yritykselläni olla tukena, olla käytettävissä milloin vain ja valvoa ja päivystää tämän ihmisen tukena meni kaikki hukkaan. Oli vain pois omasta jaksamisestani ja omilta lapsiltani. Uskoni siihen, että voisin olla jollekin avuksi muuttui myös. Tuntuu, ettei minulla ole mitään vaikutusmahdollisuuksia muiden asioihin vaikka kuinka yrittäisin. Lapsesi ongelmat kuulostavat kyllä oikeasti paljon lievemmiltä ja ohimenevieltä, sinäkin sellaiselta äidiltä, että pystyt häntä tukemaan ja auttamaan vaikka joitain vuosia olisi vaikeaa. Minusta on ainakin tullut sellainen, että keskityn omiin asioihini ja hyvän vaalimiseen. On siinäkin jo tarpeeksi tekemistä, että omilla lapsilla menee hyvin myös jatkossa. Kaikki eivät kuitenkaan oikeasti kerro vaikeuksistaan. Minäkin olen vakaasti päättänyt suojella läheisiäni muiden leimaamiselta, joten en kerro edes ystäville mitä ongelmia suvussani on ollut. Tuntuu, että se on asia, mikä ei vaadi minulta mitään, mutta on läheisiäni kohtaan oikein. Luotan siihen, että parempi niin.
Toki voi olla noinkin, että hän on tavallaan joskus kuluttanut itsensä loppuun. Ystäväni kyllä puhuu omista vaikeuksistaan ja olen niitä kohtaan kuunteleva ja empaattinen. Eli sellaista täasä ei ole, että ystäväni ei jakaisi mitään murheita, vaan isoistakin puhuu kyllä minulle. Lapseni oireilu ei ole pientä, vaan hyvin suurta ja huolestuttavaa. Ei siis lievää ja ainakaan nopeasti ohimenevää, vaikka ohimenevyyttä toivoisin. Missään nimessä nämä eivät ole normaalielämän huolia, vaan sellaisia, jotka ovat laittaneet koko elämämme pysähdykseen. En vain halua täällä kertoa asioita tarkasti, sillä teini itsekin saattaa vaikka googlettamalla tämän ketjun löytää jos laitan oireilusta tarkemmin, joten muunnan tietoja ihan suosiolla, koska ne eivät kuitenkaan asiaan liittyen ole olennaisia. Mutta ovat siis sellaisia oireita, jotka kyllä järkyttävät ja huolestuttavat ketä tahansa normaalin tunne-elämän omaavaa ihmistä. Olemme siis saaneet jo paljon tukea, myös yhteiskunnan puolelta, tähän.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos viesteistä, näissä kaikissa on ihan fiksuja juttuja. Nyt kun tarkemmin mietin, että ei minua lopulta vaivaa se, ettei ystävä tue, vaan se, että hän vaikeimmalla hetkellä tavallaan hieroo suolaa haavoihin. Eli jos sanon, että harmittaa lapsen tilanne a, niin hän kertoo, että onneksi hänen lapsella ei ole tilannetta a, koska hänen lapsensa on niin erinomainen asiassa x ja y.
Etäisyyttä on varmasti pakko ottaa, sillä luulen, että nyt on fiksua suojella itseänikin kaikenlaiselta, joka aiheuttaa ahdistusta ja surua.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos viesteistä, näissä kaikissa on ihan fiksuja juttuja. Nyt kun tarkemmin mietin, että ei minua lopulta vaivaa se, ettei ystävä tue, vaan se, että hän vaikeimmalla hetkellä tavallaan hieroo suolaa haavoihin. Eli jos sanon, että harmittaa lapsen tilanne a, niin hän kertoo, että onneksi hänen lapsella ei ole tilannetta a, koska hänen lapsensa on niin erinomainen asiassa x ja y.
Etäisyyttä on varmasti pakko ottaa, sillä luulen, että nyt on fiksua suojella itseänikin kaikenlaiselta, joka aiheuttaa ahdistusta ja surua.
Tämä siis ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystäväsi käytös kuulostaa minusta hieman asiattomalta. Mahdollisia syitä siihen voi vain arvailla, mutta itselläni tulee mieleen, että mitä jos hän on antanut vastaavassa tilanteessa paljon paukkuja läheisen tukemiseen ja yrittänyt auttaa, mutta ei ole ollut kuin ajan ja energian tuhlaamista. Itselläni on tällainen läheinen ihmissuhde, jossa annoin niiiiiiin paljon, rakastin läheistäni, joten yritin antaa kaikkeni, jotta hänen elämänsä paranisi. Niin kaikki vain oli turhaa ja hän on aiheuttanut myös paljon pahaa monille läheisille. Tuntuu, että yritykselläni olla tukena, olla käytettävissä milloin vain ja valvoa ja päivystää tämän ihmisen tukena meni kaikki hukkaan. Oli vain pois omasta jaksamisestani ja omilta lapsiltani. Uskoni siihen, että voisin olla jollekin avuksi muuttui myös. Tuntuu, ettei minulla ole mitään vaikutusmahdollisuuksia muiden asioihin vaikka kuinka yrittäisin. Lapsesi ongelmat kuulostavat kyllä oikeasti paljon lievemmiltä ja ohimenevieltä, sinäkin sellaiselta äidiltä, että pystyt häntä tukemaan ja auttamaan vaikka joitain vuosia olisi vaikeaa. Minusta on ainakin tullut sellainen, että keskityn omiin asioihini ja hyvän vaalimiseen. On siinäkin jo tarpeeksi tekemistä, että omilla lapsilla menee hyvin myös jatkossa. Kaikki eivät kuitenkaan oikeasti kerro vaikeuksistaan. Minäkin olen vakaasti päättänyt suojella läheisiäni muiden leimaamiselta, joten en kerro edes ystäville mitä ongelmia suvussani on ollut. Tuntuu, että se on asia, mikä ei vaadi minulta mitään, mutta on läheisiäni kohtaan oikein. Luotan siihen, että parempi niin.
Toki voi olla noinkin, että hän on tavallaan joskus kuluttanut itsensä loppuun. Ystäväni kyllä puhuu omista vaikeuksistaan ja olen niitä kohtaan kuunteleva ja empaattinen. Eli sellaista täasä ei ole, että ystäväni ei jakaisi mitään murheita, vaan isoistakin puhuu kyllä minulle. Lapseni oireilu ei ole pientä, vaan hyvin suurta ja huolestuttavaa. Ei siis lievää ja ainakaan nopeasti ohimenevää, vaikka ohimenevyyttä toivoisin. Missään nimessä nämä eivät ole normaalielämän huolia, vaan sellaisia, jotka ovat laittaneet koko elämämme pysähdykseen. En vain halua täällä kertoa asioita tarkasti, sillä teini itsekin saattaa vaikka googlettamalla tämän ketjun löytää jos laitan oireilusta tarkemmin, joten muunnan tietoja ihan suosiolla, koska ne eivät kuitenkaan asiaan liittyen ole olennaisia. Mutta ovat siis sellaisia oireita, jotka kyllä järkyttävät ja huolestuttavat ketä tahansa normaalin tunne-elämän omaavaa ihmistä. Olemme siis saaneet jo paljon tukea, myös yhteiskunnan puolelta, tähän.
Ap
Niin kyllä minusta oli myös erikoista kieltämättä, että ystäväsi oli vihjannut lapsen diagnoosin johtuvan sinusta/kasvatuksesta. Aika ikävä asenne ja pitää melkein tietoisesti tahtoa pitää itseään parempana, jotta voi ajatella, ettei itse olisi voinut saada autistista lasta... Ehkä hänellä on ollut itsellään heikompi itsetunto silloin, mutta toivottavasti jo ymmärtää kuinka typerästi on suhtautunut. (Jos edelleen ajattelisi ja käyttäytyisi sellaisen ajattelun mukaan, en sinuna viettäisi aikaa hänen kanssaan turhaan sillä voi olla, että hän on seurassasi näyttääkseen itse paremmalta/kokeakseen paremmuutta. Se on todella väärin sinua kohtaan aivan erityisesti nyt.)
Itse saatan mennä aika lukkoon jos minulle kerrotaan ongelmista ja puhua ärsyttävän positiiviseen sävyyn ongelmista, kierrellen kuin niitä ei olisikaan... en oikein osaa olla tilanteissa sillä koen etten osaa perustella auttamishaluttomuuttani(=uskaltamattomuuttani tarjota apua) ja yritän näin kohteliaasti kiertää asian, mikä voi vaikuttaa k-päiseltä. Vaikuttaa että vain omat asiani kiinnostavat ja kaikenhan vakuutan olevan hienosti. Mutta minä en tosiaan ikävistä asioista puhu muutenkaan ystävien kanssa "pakollista" enempää, etenkään omistani. Sukulaisten kanssa puhuminen ja avunanto on suorempaa.
No huhhuh. Tuollainen ei ole normaalia, kuullostaa ihan joltain luonnehäiriöiseltä tuo "ystäväsi". Miksi ihmeessä pidät tuollaista ihmistä lähipiirissäsi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No huhhuh. Tuollainen ei ole normaalia, kuullostaa ihan joltain luonnehäiriöiseltä tuo "ystäväsi". Miksi ihmeessä pidät tuollaista ihmistä lähipiirissäsi?
No harvoin ihmissuhteet toki ihan niin mustavalkoisia ovat, hyviäkin puolia ystävästä toki löytyy. Huonot korostuvat vaikeina hetkinä.
Ei hän toki aivan lähimmässä piirissä ole, mutta läheinen silti.
Luulen, että viime kädessä ystävälläni on todella huono itsetunto ja paljon elää lastensa kautta. Hän haluaa ikään kuin kokea itsensä taitavaksi ja hyväksi heidän kauttaan. Sen tunteen kokeminen vaan menee hänelle monen muun asian edelle, kuten toisten ihmisten tunteille.
Kiva kuitenkin kuulla vahvistusta siihen, etten turhaan koe tällaisia tunteita. Luulen että nyt ainakin alan ottamaan runsaammin etäisyyttä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No huhhuh. Tuollainen ei ole normaalia, kuullostaa ihan joltain luonnehäiriöiseltä tuo "ystäväsi". Miksi ihmeessä pidät tuollaista ihmistä lähipiirissäsi?
No harvoin ihmissuhteet toki ihan niin mustavalkoisia ovat, hyviäkin puolia ystävästä toki löytyy. Huonot korostuvat vaikeina hetkinä.
Ei hän toki aivan lähimmässä piirissä ole, mutta läheinen silti.Luulen, että viime kädessä ystävälläni on todella huono itsetunto ja paljon elää lastensa kautta. Hän haluaa ikään kuin kokea itsensä taitavaksi ja hyväksi heidän kauttaan. Sen tunteen kokeminen vaan menee hänelle monen muun asian edelle, kuten toisten ihmisten tunteille.
Kiva kuitenkin kuulla vahvistusta siihen, etten turhaan koe tällaisia tunteita. Luulen että nyt ainakin alan ottamaan runsaammin etäisyyttä.
Ap
Joo tiedän, ei ole ihmissuhteet mustavalkoisia mutta halusin tosiaan vähän herätellä koska kyllä tuo nyt aivan kauheaa käytöstä on. Traumoja on varmasti ja huono itsetunto tällä kaverillasi mutta rajansa kaikella. Ansaitset ja tarvitset nyt nimenomaan sitä tukea, et lyttäämistä ja suoranaista ilkeilyä. Tsemppiä ja kaikkea hyvää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin jo aikapäiviä sitten hylännyt tuollaisen omahyväisen ja itsekkään "ystävän"
En kutsuisi häntä edes ystäväksi. Jos haluat olla hänen kanssaan tekemisissä, tai joudut, älä kerro hänelle enää kuulumisiasi. Hän on johdonmukaisesti satuttanut sinua lapsesi syntymästä lähtien. Se on ihan muuta kuin empatiakyvyttömyyttä, se on tahallista satuttamista. Sitä ei voi puolustella mitenkään. Ihmisessä on myös hyvät puolensa, mutta sinulle hän ei ole niitä tarjonnut, vaan on valinnut pilkkaamisen. Varjele siis itseäsi ja ota ainakin henkistä etäisyyttä. Iloitse niistä oikeista ystävistäsi, olen iloinen, että sinulla on heitä. Tilanteesi on todella raskas, etkä ansaitse siihen päälle yhtään vähättelyä, alas painamista, pilkkaa tai muuta satuttavaa. Toivotan voimia, kaikkea hyvää elämäänne lapsen kanssa.
Ystäväsi käytös kuulostaa minusta hieman asiattomalta. Mahdollisia syitä siihen voi vain arvailla, mutta itselläni tulee mieleen, että mitä jos hän on antanut vastaavassa tilanteessa paljon paukkuja läheisen tukemiseen ja yrittänyt auttaa, mutta ei ole ollut kuin ajan ja energian tuhlaamista. Itselläni on tällainen läheinen ihmissuhde, jossa annoin niiiiiiin paljon, rakastin läheistäni, joten yritin antaa kaikkeni, jotta hänen elämänsä paranisi. Niin kaikki vain oli turhaa ja hän on aiheuttanut myös paljon pahaa monille läheisille. Tuntuu, että yritykselläni olla tukena, olla käytettävissä milloin vain ja valvoa ja päivystää tämän ihmisen tukena meni kaikki hukkaan. Oli vain pois omasta jaksamisestani ja omilta lapsiltani. Uskoni siihen, että voisin olla jollekin avuksi muuttui myös. Tuntuu, ettei minulla ole mitään vaikutusmahdollisuuksia muiden asioihin vaikka kuinka yrittäisin. Lapsesi ongelmat kuulostavat kyllä oikeasti paljon lievemmiltä ja ohimenevieltä, sinäkin sellaiselta äidiltä, että pystyt häntä tukemaan ja auttamaan vaikka joitain vuosia olisi vaikeaa. Minusta on ainakin tullut sellainen, että keskityn omiin asioihini ja hyvän vaalimiseen. On siinäkin jo tarpeeksi tekemistä, että omilla lapsilla menee hyvin myös jatkossa. Kaikki eivät kuitenkaan oikeasti kerro vaikeuksistaan. Minäkin olen vakaasti päättänyt suojella läheisiäni muiden leimaamiselta, joten en kerro edes ystäville mitä ongelmia suvussani on ollut. Tuntuu, että se on asia, mikä ei vaadi minulta mitään, mutta on läheisiäni kohtaan oikein. Luotan siihen, että parempi niin.