Siskot jättävät lapsettoman ulkopuolelle
Minulla on neljä siskoa ja kaikki ovat perheellisiä. Itse en ole onnistunut parisuhteen luomisessa eikä minulla ole lapsia. Olen aina luullut, että meillä on hyvät välit toisiimme, mutta eilen sain kuulla, että muut siskot ovat tapailleet perheineen toisiaan ilman minua. Ovat käyneet perhematkoilla mm. Ruotsissa. Eipä siinä, tietysti saavat mennä ja tulla niin kuin haluavat. Tuntuu vaan tosi pahalta, kun minut jätetään porukasta pois siksi, kun minulla ei ole omia lapsia - etenkin, kun äidiksi tuleminen olisi se toiveistani suurin.
Kirjoitan tänne, koska on paha mieli eikä ole ketään, jolle voisin tästä puhua. Siskot eivät ole tehneet mitään väärää enkä ole heille vihainen. Olen vaan kauhean pettynyt itseeni ja koen epäonnistuneeni syvästi.
Kommentit (20)
On sinulla useampikin ihminen, joille voit puhua. Siskosi. Kaikkien ihmissuhteiden energiaa on kommunikointi. Keskustele ja juttele heidän kanssaan asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kerrot sitten ison tarinan siskoista, jos he eivät mitenkään liity omaan pettymykseesi?
Jos olisin onnistunut perustamaan perheen, minut otettaisiin mukaan. Koen, että olen epäonnistumisillani aiheuttanut sen, että olen jäänyt ulkopuoliseksi.
ap
Ihmisiä on liikaa maailman jokaisessa maassa. Tekisi naisillekin hyvää rakentaa elämä muun kuin huollettavan varaan.
Ap, heillä on ihan oikeus tavata keskenään ilman sua. Eivät he ole sulle mitenkään tilivelvollisia.
Ap, täältä et saa sympatiaa. Tämä palsta on välillä todella julma. Kannattaa puhua siskoille ja mennä täältä pois.
Vierailija kirjoitti:
Ap, heillä on ihan oikeus tavata keskenään ilman sua. Eivät he ole sulle mitenkään tilivelvollisia.
Olen samaa mieltä. Mielestäni ilmaisin tämän aloitusviestissä selkeästi.
ap
Sisaresi ovat varmaan saaneet käsityksen, että sinua sinkkua eivät mammojen ja lasten arkipäiväiset potta- ja röyhtäilyjutut kiinnosta. Sinä voit ottaa asian puheeksi ja tutustua tätinä lapsiin hyvin, jolloin luonnollisesti ilmaiset halusi matkoihin ja muuhun yhdessäoloon. Minä tunnen pari lapsetonta tätiä, jotka ovat lasten ekasuosikkeja ihan kaikkiin muihin nähden. Ovat paljon mukana kaikessa ja lapset suorastaan palvovat tätiään.

Olen todella paljon läsnä näiden lasten elämässä, viikottain - niin paljon, että tiedän lasten lelujen nimet. Autan kaikin mahdollisin tavoin, mutta en tuppaudu, vaan kunnioitan siskojani vanhempina. Mutta aina olen auttanut, kun apua on tarvittu.
ap
Onhan se tietysti kurjaa, jos kokee jääneensä ulkopuolelle. Sellaista elämä on.
Minulla oli 5 siskoa perhelisiä he siis ja talouten toi rahaa puolisot. Minulla oli ystäviä ,jotka nuorena aviolitoon ja erosivat olivat ystäviäni..Vasta kun solmivat uuden liiton jossa miehellä raha hylkäsivät minut: Koska oli yksin huoltaja äiti kävin työssän koko ajan.Olin siis huono kun ei miestä.Ihan kuin mies olisi itse jumala ja pyhä lehmä, 5 Siskoani on todella jättäneet minut porukoista pois koko elämäni! Ei siis mitään uuttaa Suomessa ja perhe suhteissa.Tai ystävissä joilla eroja ja uusia aviolitoja. Myrkyä on kaikille naimisissa oleville naisille, nainen jolla ei miestä!
Olisi kamalaa, jos minulla olisi kaltaisesi läheinen, joka laskee muiden yhdessäoloaikaa eikä hoksaa sitä, että on jo enemmän tekemisissä kanssani kuin muut läheiset yhteensä. Käykö ap:lla mielessä, että kun koko ajan päivystät muiden kodeissa, niin he haluavat joskus keskenään tai vaikka kaksi yhdessä jonnekin, missä sinä et ole koko ajan mukana.
ole tyytyväinen et todella jaksaisi kuunnella mitä kaikkea emil elisabet tai toisen uuno ulla ovat tehneet joutuisit vain ilmaiseksi lapsen piiaksi. minulla sama mutta ei todella ole ikävä räkäisiä minä minä pentuja. joille pitäisi ostaa sitä sun tätä
Mikset vaan sano siskoille, et pääsetkö mukaan seuraavaan reissuun? Jos se siitä on kiinni...
Vierailija kirjoitti:
Mikset vaan sano siskoille, et pääsetkö mukaan seuraavaan reissuun? Jos se siitä on kiinni...
Ei ole kyse siitä, että en päässyt reissuun mukaan. Kyse on siitä, että koen, että en ole enää osa siskoporukkaa. Tuntuu pahalta jäädä ulkopuoliseksi niiden kaikkein rakkaimpien silmissä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli 5 siskoa perhelisiä he siis ja talouten toi rahaa puolisot. Minulla oli ystäviä ,jotka nuorena aviolitoon ja erosivat olivat ystäviäni..Vasta kun solmivat uuden liiton jossa miehellä raha hylkäsivät minut: Koska oli yksin huoltaja äiti kävin työssän koko ajan.Olin siis huono kun ei miestä.Ihan kuin mies olisi itse jumala ja pyhä lehmä, 5 Siskoani on todella jättäneet minut porukoista pois koko elämäni! Ei siis mitään uuttaa Suomessa ja perhe suhteissa.Tai ystävissä joilla eroja ja uusia aviolitoja. Myrkyä on kaikille naimisissa oleville naisille, nainen jolla ei miestä!
Opettele kirjoittamaan oikein, niin ihmiset ehkä jaksavat sinua. Olet tyhmä ja typerä, siitä johtuu, ettei kukaan halua kanssasi olla. Yhdyssanat nyt ensiksi haltuun, pilkkusäännöt jne.
Vierailija kirjoitti:
Olisi kamalaa, jos minulla olisi kaltaisesi läheinen, joka laskee muiden yhdessäoloaikaa eikä hoksaa sitä, että on jo enemmän tekemisissä kanssani kuin muut läheiset yhteensä. Käykö ap:lla mielessä, että kun koko ajan päivystät muiden kodeissa, niin he haluavat joskus keskenään tai vaikka kaksi yhdessä jonnekin, missä sinä et ole koko ajan mukana.
Sinulta taisi mennä nyt asian ydin kokonaan ohi.
ap
Vierailija kirjoitti:
Ap, täältä et saa sympatiaa. Tämä palsta on välillä todella julma. Kannattaa puhua siskoille ja mennä täältä pois.
Taidat olla oikeassa, tästä tuli vaan pahempi olo. Jätän palstan nyt toistaiseksi tähän.
ap
Miksi kerrot sitten ison tarinan siskoista, jos he eivät mitenkään liity omaan pettymykseesi?