Lue keskustelun säännöt.
Sattuu kun ei kuulu mihinkään eikä ystäviä ole. Muuri on ympärilläni.
17.06.2022 |
Taas itkettää. Olen erilainen, sillä tavalla etten sitä itsekkään ymmärrä mitä vikaa minussa on.
Aivan sama missä olen, minkälaisessa ryhmässä olen niin ajan kuluessa tunne vain vahvistuu, että tunnen itseni ulkopuoliseksi.
Se on kamalaa. Olen mielestäni ystävällinen ja mukava, se on ihan perusluonteeni.
Ehkä olen liian vaativa sitten ainakin itseäni kohtaan joka näkyy siinä, että tietynlainen suojamuuri on olemassa. Hävettää kuitenkin olla minä koska jään aina alakynteen, minusta puhutaan selän takana enkä ole osa porukkaa.
Tekijänä olen hyvä ja hoidan hommani, pyrin olemaan täsmällinen. Luonteva keskustelukin onnistuu mutta kai minusta saa vain tyhmän vaikutelman, en osaa sanoa itsekään.
Sattuu vain niin, olenko tuomittu olemaan yksin. Tämä tunne vain voimistuu ja pahenee.
Yritän olla ihan normaali, kuten muutkin.
Minulle on vain tärkeää se, että ihmisiä kunnioitetaan ja yritetään katsoa asioita myös toisten näkökulmasta.
Nautin sielullisesta opista, henkisestä kasvusta (en näistä puhu), nautin puhtaasta ruoasta ja luonnosta. Nautin myös kaikenlaisesta epäterveellisestäkin ja yritän muuttaa tapojani, kuitenkin pointti oli se, että mielestäni olen aivan normaali mutta jostain syystä en silti kuulu mihinkään.
Minussa on jotain vikana ja tekisi mieli nytkin huutaa kun olen yksin kotona. En kestä tätä ulkopuolisuuden tunnetta, ei ole mitään mihin tarttua paitsi henkinen kasvu, jota työstän.
Yritän hyväksyä tämän kaiken.
Kommentit (33)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuskin omassa olemisessasi sinänsä on mitään vikaa, mutta asetatko muille ehtoja ja vaatimuksia? Saarnaatko ja käskytätko? Poistutko paikalta jos kaikki ei mene kuten haluat? Oletko aina oikeassa? Ajatteletko ihmisistä hyväksyn/hylkään periaatteen mukaan eli oletko jyrkän musta-valkoinen? Toisekseen: et voi mallintaa itseäsi jonkin ulkoa omaksutun kaavan mukaiseksi ja käydä kauppaa hyväksynnällä, se näkyy läpi ja tuo pyrkyrimäisen, epäaidon vaikutelman. Älä yritä liikaa. Esillä olon ja vaikuttamisen sijaan kuuntele, kyllä sinut huomataan. Pakko ei toimi ihmissuhteissa. Ihmissuhteet eivät ylipäätään aina toimi tai saa tuulta alleen vika voi olla myös siinä toisessa tai sitten vaan ei kemiat toimi. Aina ei toimi. Se pitää vaan hyväksyä. Ihmisenä olemisessa pitää hyväksyä melko paljon. Joskus jopa kohtuuttoman paljon. Elämä on.
Halaus sinulle! En minäkään kuulu mihinkään ja olen valinnut kumppaneiksini aina ihan kamalia tyyppejä. Täytyy opetella olemaan yksin.
Vierailija kirjoitti:
Tuskin omassa olemisessasi sinänsä on mitään vikaa, mutta asetatko muille ehtoja ja vaatimuksia? Saarnaatko ja käskytätko? Poistutko paikalta jos kaikki ei mene kuten haluat? Oletko aina oikeassa? Ajatteletko ihmisistä hyväksyn/hylkään periaatteen mukaan eli oletko jyrkän musta-valkoinen? Toisekseen: et voi mallintaa itseäsi jonkin ulkoa omaksutun kaavan mukaiseksi ja käydä kauppaa hyväksynnällä, se näkyy läpi ja tuo pyrkyrimäisen, epäaidon vaikutelman. Älä yritä liikaa. Esillä olon ja vaikuttamisen sijaan kuuntele, kyllä sinut huomataan. Pakko ei toimi ihmissuhteissa. Ihmissuhteet eivät ylipäätään aina toimi tai saa tuulta alleen vika voi olla myös siinä toisessa tai sitten vaan ei kemiat toimi. Aina ei toimi. Se pitää vaan hyväksyä. Ihmisenä olemisessa pitää hyväksyä melko paljon. Joskus jopa kohtuuttoman paljon. Elämä on.
Hyvin sanottu. Miellyttämisenhalu, vetäytyneisyys ja epäaitous paistavat monesta läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähemmän yrittämistä ja enemmän omana olemista.
Moi ap, olen ihan samanlainen! Mulle käy aina noin myös. Pystyn esim. työkavereiden kanssa olemaan hyvänpäivän tuttu, mutta muut työkaverit ryhmäytyvät, ystävystyvät ja tekevät juttuja vapaa-ajallakin yhdessä. Jään aina pois joukosta..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muita kaltaisiani?
Olen yrittänyt kovasti. Olen kulkenut monenlaisessa kaupungissa, eli asuinympäristöissä, eri työpaikoissa.
Olen ajatellut, että ajan saatossa löydän heimoni.
Yleensä sitten läheisimmät ihmissuhteeni ovat olleet sellaisia, että selän takana tapahtuu. Valehdellaan, manipuloidaan. Jopa väkivaltaa ollut, pettämistä.
Ymmärrän, että tuota sattuu usealle valitettavasti mutta miksi ei ole ketään hyvää ystävää. Yhtä edes.
Olen liian oikeudenmukainen ja tunteiden ymmärtäjä. Se kai ihmisiä ärsyttää.
Olen kuullut monesti vähättelyä ajatuksistani tai silmiä on pyöritelty, että mikä filosofi luulen olevani.
En edes luule olevani mitään vaan minun mielestäni on itsestäänselvää, että osataan kohdella ihmisiä hyvin. Olen minäkin langennut käytökseen joka on ollut huonoa. Puhunut selän takana mutta en ole pitänyt siitä. Jälkeenpäin on tullut kamala olo ja ehkä se on ollut sitä, että olen vain yrittänyt kuulua sinne minne en kuulu ja alennun myös kaikkeen sellaiseen mistä en pidä.
Imen itseeni muutenkin herkästi signaaleja ja luen tilanteita. Minun pitäisi olla varmaan enemmän omalla puolellani ja tuoda sitten isosti esille mielipiteeni ja periaatteeni koska kaikkia ynmärtävänäkään osapuolena en menesty suhteissa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Moi ap, olen ihan samanlainen! Mulle käy aina noin myös. Pystyn esim. työkavereiden kanssa olemaan hyvänpäivän tuttu, mutta muut työkaverit ryhmäytyvät, ystävystyvät ja tekevät juttuja vapaa-ajallakin yhdessä. Jään aina pois joukosta..
Moikka!
No just tämä, olen minäkin hyvän päivän tuttu. Minua voidaan halata ja moni kehuu kuinka ihana ihminen olen. Sitten jokatapauksessa olen se, joka on jossain sivussa kun muut kokoontuvat yhteen nauramaan. Jos minä tulen mukaan niin saattaa olla vähän kiusallista tai minun kommentteja ei juuri noteerata. Tai sitten jos joskus olenkin hauska, niin mitään lähempää tuttavuutta en oikein saa kenenkään kanssa.
Enkä siis yli yritä. En todellakaan, ihan normaalisti olen, pyrin olemaan oma itseni mutta silti yritän olla mukava vaikka omassa elämässä olisikin vaikeaa. Sillä tavalla yritän.
Silti minussa on vain jotain, ehkä olen tyhmän oloinen?
No jokatapauksessa, en saarnaa tai mitään sellaista, ei tulisi mieleenkään. Oikeuteni kyllä pidän jos menee yli ja joku systemaattisesti yrittää minua nujertaa.
En kuitenkaan ole vaativa vaan rauhallinen, mukava, työni tekevä, rupattelija ja päivästä riippuen saatan myös vetäytyä omiin oloihini. Olen introvertti ja joskus vaan on pakko olla omissa oloissaan ja tehdä töitä vaikka vähän sillain etten jaksa olla kovin sosiaalinen.
Ehkä tuossa on sitten se juurisyy. Olen tyyppinä hyvä mutta myös vetäydyn liikaa joskus jos kaipaan rauhaa. On niin paljon kaikkea mitä käsittelen päässäni.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mä kyllä hyvänpäiväntuttuja halaisi tai kehuisi niitä ihaniksi.
Vierailija kirjoitti:
En mä kyllä hyvänpäiväntuttuja halaisi tai kehuisi niitä ihaniksi.
No, yllätyn välillä itsekin. Joku voi halata, tai ottaa olkapäästä kiinni jos olen hoitanut hyvin työni. Työsuoritus voi myös olla jotain, että teen toisen puolesta jos pyytää, silloin olen ihana. Saan siis kehuja, jos suoritan mutta ihmisenä minussa on ehkä jotain vastenmielistä tai sitten olen liian lukossa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta sä vaikutat hyvältä ihmiseltä. Olet älykäs ja tunneälykäs ja pyrit vilpittömästi katsomaan asioita monelta kantilta ja kyseenalaistamaan myös itseäsi. Et tosiaan ole mikään kyynärpäätyyppi, päinvastoin. Kaikin puolin hyvä pakkaus siis.
Ehkäpä ihmisiä ärsyttää hyveellinen elämäntapasi ja kiltteytesi? Ihmiset eivät voi sietää ihmisiä, jotka ovat filosofisia (sellainen aiheuttaa heti "mikä tuo luulee olevansa" -asenteen, ainakin selän takana). Siihen riittää sekin, että omaa hyvät elämäntavat, esim. sen, että syö terveellisesti tai tekee mitään muutakaan, mikä antaa signaalin siitä että on olevinaan ja luulee olevansa muita parempi. Monestakin syystä toisen ihmisen hyvät elämäntavat ja "filosofisuus" tai muu hienoilu ovat joillekin punainen vaate, ihan jo siksi, että monet syyllistyvät siitä, että itse ovat telkkaa tuijottavia sohvaperunoita. Tai jotain.
Koita kätkeä nämä "hienommat" asenteesi ja mietintäsi ja elämäntapasi. Esitä vähän itseäsi rempseämpää ja tyhmempää, niin mahdut joukkoon. Mutta oikeasti, ei sussa ole vikaa, päinvastoin upeaa, että olet kiinnostunut syvällisistä asioista. Ihmiset vaan eivät voi sietää sellaista :(
Itsetuntosi on selvästi saanut niin paljon kolhuja että sinulla on jo vaikeaa uskoa itseesi ja joudut jo ihan jo sairastumiseen saakka pohtimaan, mikä sinussa on vikana. Sinussa ei oikeasti ole vikaa, mutta jos olet yhdistelmä ihmistä, joka on kiltti (se mielletään arkuudeksi) + ylevyyttä ("mitä, toi on tollanen arka nynnerö, mutta luulee silti olevansa muita parempi1?"), käy niin, että olet ns. mahdoton yhtälö. En tiedä, mikä sosiaalinen statuksesi on, mutta jos et ole tyyliin yliopiston lehtori tai jotain, niin tosiaan kaikenlainen filosofiseeraus kannattaa pitää minimissään. Älä suinkaan luovu siitä, mutta pyri olemaan muilta salaa tuo älykäs, filosofinen, maailmaa pohtiva oma itsesi :). Arvosta noita puoliasi itsessäsi mutta päästäksesi joukkoon pidä ne piilossa. Onnea matkaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä kyllä hyvänpäiväntuttuja halaisi tai kehuisi niitä ihaniksi.
No, yllätyn välillä itsekin. Joku voi halata, tai ottaa olkapäästä kiinni jos olen hoitanut hyvin työni. Työsuoritus voi myös olla jotain, että teen toisen puolesta jos pyytää, silloin olen ihana. Saan siis kehuja, jos suoritan mutta ihmisenä minussa on ehkä jotain vastenmielistä tai sitten olen liian lukossa.
Ap
Ne on siis työkavereita? On kyllä melko harvinaista olla työkavereiden kanssa ystäviä "siviilissä". Onko sinulla mitään harrastuksia tai kiinnostuksenkohteita, joiden parista voisit löytää vapaa-ajan ystäviä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Moi ap, olen ihan samanlainen! Mulle käy aina noin myös. Pystyn esim. työkavereiden kanssa olemaan hyvänpäivän tuttu, mutta muut työkaverit ryhmäytyvät, ystävystyvät ja tekevät juttuja vapaa-ajallakin yhdessä. Jään aina pois joukosta..
Tämä! Juuri tulin työreissulta, jossa olen mukana kuin pleksin takana. En pääse mukaan mihinkään, minua ei ole käytännössä kenellekään olemassakaan. Ihmiset liukenevat ympäriltäni, ja roikun vaan mukana. Tuntuu todella pahalta kun ei kelpaa.
Mielestäni olet vain vääränlaisessa porukassa. Kun havaitsee toisissa etäistä käytöstä, alkaa helposti itsekin ottamaan etäisyyttä ja arvioimaan omaa käytöstään, mikä mussa on vikana kun ei kohdella nii kuin muita ympärillä. Itse aloitin vastikään uudessa työssä jossa en ole kohdannut vielä yhtäkään ihmistä jonka kanssa juttu luistais ja sielut kohtaisi. Edellisessä työssä sain ihanan ystävän, nauroimme aina yhdessä ja nautimme toistemme seurasta. Jos en olisi aina välillä kohdannut ihmisiä joiden kanssa on yhteys, uskoisin että mussa on jotain vikaa. Mutta nykyään ajattelen että kaikille on olemassa sopivia ihmisiä, on vain tuurista kiinni milloin sellaisen löytää. Sosiaalinen ihminen on yleensä aina miellyttävin, sellaisen kanssa on helppo olla. Jäykät ihmiset tartuttavat jäykkää tunnelmaa ja niiden kanssa on vaikeampaa. Mutta huoli pois, olemalla oma itsesi ja kertomalla myös jotain henkilökohtaista joskus, annat toisille inhimillisen kuvan itsestäsi, ja sinua ymmärretään paremmin. Olet hyvä sellaisena kuin olet.
Vierailija kirjoitti:
Musta sä vaikutat hyvältä ihmiseltä. Olet älykäs ja tunneälykäs ja pyrit vilpittömästi katsomaan asioita monelta kantilta ja kyseenalaistamaan myös itseäsi. Et tosiaan ole mikään kyynärpäätyyppi, päinvastoin. Kaikin puolin hyvä pakkaus siis.
Ehkäpä ihmisiä ärsyttää hyveellinen elämäntapasi ja kiltteytesi? Ihmiset eivät voi sietää ihmisiä, jotka ovat filosofisia (sellainen aiheuttaa heti "mikä tuo luulee olevansa" -asenteen, ainakin selän takana). Siihen riittää sekin, että omaa hyvät elämäntavat, esim. sen, että syö terveellisesti tai tekee mitään muutakaan, mikä antaa signaalin siitä että on olevinaan ja luulee olevansa muita parempi. Monestakin syystä toisen ihmisen hyvät elämäntavat ja "filosofisuus" tai muu hienoilu ovat joillekin punainen vaate, ihan jo siksi, että monet syyllistyvät siitä, että itse ovat telkkaa tuijottavia sohvaperunoita. Tai jotain.
Koita kätkeä nämä "hienommat" asenteesi ja mietintäsi ja elämäntapasi. Esitä vähän itseäsi rempseämpää ja tyhmempää, niin mahdut joukkoon. Mutta oikeasti, ei sussa ole vikaa, päinvastoin upeaa, että olet kiinnostunut syvällisistä asioista. Ihmiset vaan eivät voi sietää sellaista :(
Itsetuntosi on selvästi saanut niin paljon kolhuja että sinulla on jo vaikeaa uskoa itseesi ja joudut jo ihan jo sairastumiseen saakka pohtimaan, mikä sinussa on vikana. Sinussa ei oikeasti ole vikaa, mutta jos olet yhdistelmä ihmistä, joka on kiltti (se mielletään arkuudeksi) + ylevyyttä ("mitä, toi on tollanen arka nynnerö, mutta luulee silti olevansa muita parempi1?"), käy niin, että olet ns. mahdoton yhtälö. En tiedä, mikä sosiaalinen statuksesi on, mutta jos et ole tyyliin yliopiston lehtori tai jotain, niin tosiaan kaikenlainen filosofiseeraus kannattaa pitää minimissään. Älä suinkaan luovu siitä, mutta pyri olemaan muilta salaa tuo älykäs, filosofinen, maailmaa pohtiva oma itsesi :). Arvosta noita puoliasi itsessäsi mutta päästäksesi joukkoon pidä ne piilossa. Onnea matkaan!
Kiitos tuhannesti viestistäsi.
Eritoten se vain on saanut itseni pohtimaan, että mitä vikaa minussa on (kaikissa meissä tietenkin on jotain epämiellyttävää) koska elän hyvien käytöstapojen mukaisesti mielestäni. En ole mikään pyhimys, voin kiroilla muiden mukana, nauran ja sellaista. Omaan myös huonoja elintapoja, en peittele tällaisia asioita mutta puhun myös millä tavalla yritän suhteuttaa niitä huonoja tapoja ja olen joskus ääriterveellinen.
En kuitenkaan tuputa. Olen mielestäni aivan normaali mutta vain syvällinen, introvertti, reipas ja tunnollinen ihminen. Joskus sanon ja puolustan ihmisiä, siitä ei pidetä.
Yritän tosiaan vähän peitellä ominaisuuksia ja antaa rennomman kuvan, typeränkin.
On kuitenkin uuvuttavaa sahata ja pienentää itseään. En siis yritä muuttua vaan olla hiljaa, sopeutua mutta se tosiaan on aika väsyttävää.
Kun ei vain tiedä miten päin pitäisi olla.
Enkä halua siis vaatimalla ystäviä, en tarvitse ihmisiä enkä halua mitään väkisin.
Koko keskustelun tarkoitus on ollu se, miksi minulla ei ystäviä ole. Ei se, että pitäisi olla vaan, että miten ihmeessä olen näin yksinäinen. Yritän saada selvää tälle asialle.
Olemmeko me introvertit sitten aikalailla tällaisia, että me tosiaan joskus menemme niin vetäytyneiksi, omaan kuoreemme, että onhan se tottakai hankalaa löytää kaltaistaan.
Todennäköisyydet pienenevät kun keräämme voimia kotonamme.
Kiitos sinulle edelleen, luen viestisi vielä kerran. Hyvää viikonloppua!
Ap
Hei kuulostat tosi samanlaisesta kuin minä. Olen huomannut että esim. uudessa työpaikassa alkuun ihmiset kertovat juoruja ja mielipiteitä toisista työntekijöistä minulle. Inhoan juoruamista ja selän takana pahan puhumista ja en ole juurikaan ottanut puheisiin kantaa. Ja sitten huomaan jääväni yhtäkkiä ulkopuolelle kaikesta. En tiedä, ehkä en vaan osaa näitä sosiaalisia pelejä..
Nro 8
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mä kyllä hyvänpäiväntuttuja halaisi tai kehuisi niitä ihaniksi.
No, yllätyn välillä itsekin. Joku voi halata, tai ottaa olkapäästä kiinni jos olen hoitanut hyvin työni. Työsuoritus voi myös olla jotain, että teen toisen puolesta jos pyytää, silloin olen ihana. Saan siis kehuja, jos suoritan mutta ihmisenä minussa on ehkä jotain vastenmielistä tai sitten olen liian lukossa.
ApNe on siis työkavereita? On kyllä melko harvinaista olla työkavereiden kanssa ystäviä "siviilissä". Onko sinulla mitään harrastuksia tai kiinnostuksenkohteita, joiden parista voisit löytää vapaa-ajan ystäviä?
Pointti ei ole tämä työyhteisö tai mistä ikinä ystäviä voisi saada. Ilmiö on sama joka paikassa. Saan kehut hyvistä suorituksista mutta kuilu on useamman ihmisen kohdalla olemassa.
Ehkä se on sitten niin, että olen luonteeltani vetäytyvä ja tarvitsen samanlaisia ihmisiä elämääni. Sellasia, jotka välillä keräävät voimia sosiaalisista kanssakäymisistä, ihmettelevät elämää ja tarkoitusta. Viihdymme kotona suurimmaksi osaksi.
Harrastus voisi olla hyvä. Joskus olen käynyt baareissa, ei varmaan tarvitse juuri selittää mutta löytyi myös kultakimpaleita joskus.
Valitettavasti vaikka seura olisi hyvää, niin yleensä sekin toteutuu vain humalatilaa tavoiteltavissa. On sekin joskus ihan hauskaa mutta omalla kohdallani sekään seura ei ole pidemmän päälle hyväksi.
Tässä saan avattua tätä ongelmaani kun kirjoitan. Olen jo ymmärtänyt jotain, kiitos vastaajille.
Ap
Kuulosta PTSD:ltä, onko lapsuuden traumoja, torjumista tms?
So what?