Lue keskustelun säännöt.
Sattuu kun ei kuulu mihinkään eikä ystäviä ole. Muuri on ympärilläni.
17.06.2022 |
Taas itkettää. Olen erilainen, sillä tavalla etten sitä itsekkään ymmärrä mitä vikaa minussa on.
Aivan sama missä olen, minkälaisessa ryhmässä olen niin ajan kuluessa tunne vain vahvistuu, että tunnen itseni ulkopuoliseksi.
Se on kamalaa. Olen mielestäni ystävällinen ja mukava, se on ihan perusluonteeni.
Ehkä olen liian vaativa sitten ainakin itseäni kohtaan joka näkyy siinä, että tietynlainen suojamuuri on olemassa. Hävettää kuitenkin olla minä koska jään aina alakynteen, minusta puhutaan selän takana enkä ole osa porukkaa.
Tekijänä olen hyvä ja hoidan hommani, pyrin olemaan täsmällinen. Luonteva keskustelukin onnistuu mutta kai minusta saa vain tyhmän vaikutelman, en osaa sanoa itsekään.
Sattuu vain niin, olenko tuomittu olemaan yksin. Tämä tunne vain voimistuu ja pahenee.
Yritän olla ihan normaali, kuten muutkin.
Minulle on vain tärkeää se, että ihmisiä kunnioitetaan ja yritetään katsoa asioita myös toisten näkökulmasta.
Nautin sielullisesta opista, henkisestä kasvusta (en näistä puhu), nautin puhtaasta ruoasta ja luonnosta. Nautin myös kaikenlaisesta epäterveellisestäkin ja yritän muuttaa tapojani, kuitenkin pointti oli se, että mielestäni olen aivan normaali mutta jostain syystä en silti kuulu mihinkään.
Minussa on jotain vikana ja tekisi mieli nytkin huutaa kun olen yksin kotona. En kestä tätä ulkopuolisuuden tunnetta, ei ole mitään mihin tarttua paitsi henkinen kasvu, jota työstän.
Yritän hyväksyä tämän kaiken.
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Tuskin omassa olemisessasi sinänsä on mitään vikaa, mutta asetatko muille ehtoja ja vaatimuksia? Saarnaatko ja käskytätko? Poistutko paikalta jos kaikki ei mene kuten haluat? Oletko aina oikeassa? Ajatteletko ihmisistä hyväksyn/hylkään periaatteen mukaan eli oletko jyrkän musta-valkoinen? Toisekseen: et voi mallintaa itseäsi jonkin ulkoa omaksutun kaavan mukaiseksi ja käydä kauppaa hyväksynnällä, se näkyy läpi ja tuo pyrkyrimäisen, epäaidon vaikutelman. Älä yritä liikaa. Esillä olon ja vaikuttamisen sijaan kuuntele, kyllä sinut huomataan. Pakko ei toimi ihmissuhteissa. Ihmissuhteet eivät ylipäätään aina toimi tai saa tuulta alleen vika voi olla myös siinä toisessa tai sitten vaan ei kemiat toimi. Aina ei toimi. Se pitää vaan hyväksyä. Ihmisenä olemisessa pitää hyväksyä melko paljon. Joskus jopa kohtuuttoman paljon. Elämä on.
Hyvä teksti. Tuo tuskin soveltuu APn luonteeseen, mutta omia heikkouksiani kuvasi todella hyvin.
Olen itsekin huomannut, miten besserwisseröinti vie jokaisen läheltäni (paitsi poikaystäväni, joka osaa nähdä sen läpi)
Joskus, kun on ollut niin paljon kaikenlaisia paineita elåmässä, niin en ole jaksanut niin paljon "päsmätä" esim työpaikalla ja heti on ikäänkuin saanut kontaktin paremmin muihin kanssaihmisiin.
Kunnes palaan taas "kaikkitietäjäksi"....😐
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enkä ole aina ollut yksinäinen, olen tavannut tosiaan kultakimpaleitakin. Elämä nyt vaan vie ja ihmisiä jää kyydistä. Muistelen kuitenkin lämmöllä monia, laittelen viestejä ja soitellaan joskus. Nämä ovat eri kaupungissa, perheellisiä jo tms. On syntynyt etäisyys.
Kiitos todella paljon, täällä taitaa olla useampi samanlailla ajatteleva. Mukava lukea teidän kommentteja.
Minulle on käynyt myös tuo, että ihmiset tulevat juoruamaan ja itse menen hämilleni enkö osaa suhtautua. Olen ollut pahasti ristiriitaisissa tilanteissa, kuten juuri tuo, että on uusi työpaikalla ja sitten onkin puun ja kuoren välissä.
Ap
En ole koskaan, aivan lapsuutta lukuunottamatta, kuulunut mihinkään porukkaan.
En myöskään tiedä mistä se johtuu? Ihmiset vain jotenkin hylkivät minua. Aiheutan aina kevyen vaivaantuneen tunnelman läsnäolollani riippumatta siitä kuinka ystävällinen muita kohtaan olen. Olen hyväksynyt asian, enkä odota enää mitään toisilta ihmisiltä.
Usein tuntuu kuin olisin aivan jotain toista lajia.
Vierailija kirjoitti:
Kuulosta PTSD:ltä, onko lapsuuden traumoja, torjumista tms?
Täytyy kysyä, mistä arvelit? Sillä saatat olla oikeassa.
Olen kasvanut alkoholistien kanssa. Meillä oli paljon ongelmia kotona. Niitä käsittelen edelleen. Olen myös ajautunut väkivaltaisiin suhteisiin aikuisiällä, yrittänyt liikaa ymmärtää. Toisaalta olen tehnyt paljon kasvutyötä ja alkanut arvostamaan itseäni, on olemassa periaatteita ja ymmärrystä asioille.
Nuo inhottavat kokemukset ovat kääntyneet myös voitokseni oman kasvuni saralla vaikka edelleen voin oireilla ja itkeä tuskaani pois joskus kun muistot tulvivat päälle. Kun nämä kaikki asiat alkavat painamaan, kuten yksinäisyys ja ulkopuolisuuden tunne.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minusta pohdiskelevat ja filosofiset ihmiset ovat niitä kaikkein ihanimpia! Keski-ikäisenä ei jaksa enää pelkistä arkiasioista jauhajia.Ja kun siihen sinulla yhdistyy vielä pyrkimys hyväsydämisyyteen niin kuulostat mahtavalta tyypiltä!
Voisiko olla kyseessä vain huono tuuri tai se että ihmiset eivät vanhemmiten enää niin kaipaa ystäviä vaan elämässä on liikaakin kaikkea.
Itse olen yksinäinen. Minulla on vain yksi, kaukana asuva ystävä. Muuttojen takia olen jäänyt yksin. Nuorempana oli ystäviä ja sain uudellakin paikkakunnalla ystäviä. Vaikka tiedän olevani ystävällinen ja empaattinen ja kykenevä hyvään ystävyyteen niin yksinäisyys tuo tosiaan mieleen ajatuksen että onko minussa jotain vikaa.
Kiitos samoin, sinäkin vaikutat hyvältä ihmiseltä. Tulee aina yhtä lämmin ja hyvä olo kun kokee olevansa ihmisten kanssa samalla aaltopituudella. Tässä ketjussa on ollut jo useampia.
Ymmärrän mistä puhut.
Toivon, että sinäkin tapaat ja löydät vielä seuraa, joka on ravitsevaa ja aitoa yhteyttä.
Hyvää kesää sinulle ja muille!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Nautin sielullisesta opista, henkisestä kasvusta (en näistä puhu), nautin puhtaasta ruoasta ja luonnosta."
Hmmm.. Ehkä sinun pitäisi etsiä vaikka FB jonkinlainen "yhteisö" joka on kiinnostunut näistä samoista asioista. Aika tylsältä kuulostaa jos nautit noista asioista mutta et voi kenenkään kanssa jakaa ajatuksia niistä.
Vierailija kirjoitti:
Hei kuulostat tosi samanlaisesta kuin minä. Olen huomannut että esim. uudessa työpaikassa alkuun ihmiset kertovat juoruja ja mielipiteitä toisista työntekijöistä minulle. Inhoan juoruamista ja selän takana pahan puhumista ja en ole juurikaan ottanut puheisiin kantaa. Ja sitten huomaan jääväni yhtäkkiä ulkopuolelle kaikesta. En tiedä, ehkä en vaan osaa näitä sosiaalisia pelejä..
Nro 8
Vastasinkin osittain sinulle, että kohtaan myös tällaisia tilanteita. Ne ovat oikeasti inhottavia ja jään miettimään tällaisia asioita päivätolkulla. Itselläni on myös riski, että alennun ihmettelemään mukana ja sitten tekisi mieli oksentaa illalla kotona. Tekisi mieli kertoa ihmiselle, että ei puhuta kenestäkään näin ja tuolle josta puhuttiin, niin haluan olla tukena, hiljaisena puolustajana hänen kanssaan. Mietin valmiiksi jo mitä sanon jos tuota harrastetaan vielä työpaikalla.
En vain aina kestä tätä kaikkea, vähän liian rääväsuista ja outoa egoistista puuhaa omaan makuuni. No joo.. pahinta on se, että yllättävissä tilanteissa en sitten osaa toimia aina oikein, omien arvojeni pohjalta vaan hämmennyn ja sulaudun osaksi massaa.
Saanko kysyä missä päin Suomea sinä asut? Itse Pirkanmaalla.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmasti noissa toksisissa, juoruilevissa työyhteisöissä muutkin kärsivät. Kukaan ei uskalla sanoa mitään etteivät joudu hankalaan asemaan.Herkkänä ihmisenä ap ottaa ne kahta rankemmin ja kokee ettei kuulu joukkoon.
Itsellä sekä miehen että oma suku ovat toksisia, välit joka suuntaan tulehtuneet ja sitten on juoruilua ja jopa kiusaamista.
Ap kuulostaa hieman hyvällä tavalla erikoiselta persoonalta,älykäs, pohdiskeleva. Tällöin samanhenkisiä ihmisiä on yksinkertaisesti määrällisesti vähemmän.
Itse kaipaisin juuri pohdiskelevaa ja henkisistä asioista kiinnostunutta ystävää. Kuitenkin olen huomannut syvällisten ihmisten varjopuolen eli tietyn hurskauden/tuomitsevuuden " kyllä pitää vanhaa ihmistä ymmärtää/ ei saa kenenkään ulkonäköä katsoa". En kaipaa moraalista opetusta vaan aitoa ja ystävällistä, inhimillistä vuorovaikutusta! Uskonkin, että aidosti henkisesti kehittyvä ihminen tajuaa että jokaisella on oma polkunsa. Tämä ei siis viittaa ap n luonteeseen, vaan on yleinen pohdinta.
On kovin surullista että meitä ap n kaltaisia, muut huomioivia ihmisiä on niin paljon yksin. Itselläkin on vain mies, vaikka ystävillekin olisi paljon annettavaa. Olen jo yli 40v eikä tässä iässä ole helppoa enää tutustua.
Haluamatta mitenkään lytätä sinua, ap, kommenteistasi on tullut hieman vaikutelma jeesuksesta. Siis että yrität olla liian hyvä tai tuputat hyviä arvojasi tilanteissa, joihin ne eivät sovi. Meissä ihmisissä nyt vaan on rasistisia, ahdasmielisiä, juntteja, huonotapaisia, tyhmiä, ajattelemattomia, moukkia, ääliöitä jne., mikä heijastuu toisinaan keskusteluissa ja olemisessa. Se, että joku aina katsoo vinoon muita muiden heikkouksien tai huonojen ominaisuuksien suhteen, voi hyvinkin erottaa joukosta ja estää todellisen laumautumisen.
Tarkoitan siis sitä, että esimerkiksi omassa työtiimissäni heitetään usein hyvinkin rajua läppää. Se on meidän tapamme selviytyä työssä, jossa joudumme toimimaan liian usein likasankoina mutta kannamme kuitenkin vastuun isoista asioista. Me arvostellaan muita, saatetaan vitsailla tietyistä ihmisryhmistä (jotka liittyvät työhömme ei aina niin hyvässä mielessä), kiroillaan ja tuskaillaan hyvin monia eri asioita. On ihan selvää, että kaikki eivät tuossa meidän tiimissä viihdy, ja joku voi kokea heitetyn läpän hyvinkin vastenmielisenä. Sellainen ihminen ei varmastikaan kokisi laumautuvansa meidän kanssamme, emmekä me vastavuoroisesti haluaisi täydestä sieluista tuollaista ihmistä tiimiimme. Lopputulos olisi, että tuo henkilö varmasti tuntisi olonsa ulkopuoliseksi meidän joukossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Haluamatta mitenkään lytätä sinua, ap, kommenteistasi on tullut hieman vaikutelma jeesuksesta. Siis että yrität olla liian hyvä tai tuputat hyviä arvojasi tilanteissa, joihin ne eivät sovi. Meissä ihmisissä nyt vaan on rasistisia, ahdasmielisiä, juntteja, huonotapaisia, tyhmiä, ajattelemattomia, moukkia, ääliöitä jne., mikä heijastuu toisinaan keskusteluissa ja olemisessa. Se, että joku aina katsoo vinoon muita muiden heikkouksien tai huonojen ominaisuuksien suhteen, voi hyvinkin erottaa joukosta ja estää todellisen laumautumisen.
Tarkoitan siis sitä, että esimerkiksi omassa työtiimissäni heitetään usein hyvinkin rajua läppää. Se on meidän tapamme selviytyä työssä, jossa joudumme toimimaan liian usein likasankoina mutta kannamme kuitenkin vastuun isoista asioista. Me arvostellaan muita, saatetaan vitsailla tietyistä ihmisryhmistä (jotka liittyvät työhömme ei aina niin hyvässä mielessä), kiroillaan ja tuskaillaan hyvin monia eri asioita. On ihan selvää, että kaikki eivät tuossa meidän tiimissä viihdy, ja joku voi kokea heitetyn läpän hyvinkin vastenmielisenä. Sellainen ihminen ei varmastikaan kokisi laumautuvansa meidän kanssamme, emmekä me vastavuoroisesti haluaisi täydestä sieluista tuollaista ihmistä tiimiimme. Lopputulos olisi, että tuo henkilö varmasti tuntisi olonsa ulkopuoliseksi meidän joukossa.
Tämän vuoksi minun onkin hankala ymmärtää, miksi olen ulkopuolinen, onko se vain tunne sisälläni vai aistivatko ihmiset minussa jotain joka on heille liian epämiellyttävää.
Siis kun en minä ole jeesustelija, en todellakaan. Eikä henkinen kasvu ole mitään uskonnollista vaan omien arvojen muodostamista ja elämänkatsomusta yleensä hyväksyttämäpään suuntaan. Se on oivaltamista ja kasvamista ihmisenä.
Tällaisia asioita en nosta esille, se on minun oma prosessini ja voin elää normaalisti kaiken keskellä. Arvot ovat olemassa ja ne ovat vain niitä, että ei astuta toisten varpaille näyttääksemme pidenmältä. Pitäisi katsoa laajemmin asioita jokaisen näkökulmasta.
Tosiaan minäkin voin nauraa mukana, musta huumorikin menee. Aivan tilannekohtaista.
En koskaan tule väliin ellei sitten ihmistä henkilökohtaisella tasolla suureen ääneen arvostella ja lytätä vain sen vuoksi, ettei hän ole mieluinen ihminen kiusaajiensa mielestä.
Olen vain ihminen, ehkä hieman syvällisemmin ajatteleva. Kuitenkin on monia, jotka kokevat oikeudekseen haukkua jokaista erilaisista piirteistään tai käytöksestään. Sellainen putkinäkö, josta en pidä ja luonnollisesti meillä on muuri silloin välissä.
En vain jaksa tuhlata energiaani ja saatan olla etäisempi. Jokaista ihmistä kuitenkin kohtelen hyvin.
Tulikin mieleen, että tässä vähän aika sitten eräs ihninen sanoi, että kun tein rästiin jääneitä töitä ja pidän työnteosta. Tykkään uppoutua, niin hän kehui ahkeraksi mutta sanoi, että tulee epämukava tunne itselleen ja tuntee syyllisyyttä kun teen töitä.
Mielestäni minun ei pitäisi tuntea syyllisyyttä jos teen töitä mutta ristiriita syntyi. En voi jättää tekemättä töitäni sen vuoksi, että miellyttäisin ihmisiä, joille se ei ole niin tärkeää.
Tällaisia tilanteita kohtaan usein, pitäisi ottaa liian rennosti ja kevyesti. Minulle tulee liian levoton olo, en kestä tilannetta jossa on tehtäviä roikkumassa ja pitäisi sitten istua muuten vain jaarittelemassa. Tämä piirre kai minussa ärsyttää mutta yritän sanoa aina, että teen mielelläni eikä tarvitse tuntea oloaan epämukavaksi sen vuoksi.
On vain se tunne, ettei aina tiedä pitäisikö olla kuin on vai pienentää itseään vielä enemmän.
Yritän kuitenkin kuunnella itseäni ja mennä periaatteideni mukaan.
Ap
Kiitos viesteistä, haluan vastata illalla paremmin kun on enemmän aikaa. :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä ne ihmiset on yksinkertaisesti liian erilaisia sinun kanssa. Itsellä sukulaiset puhuu lähinnä muista ihmisistä, usein juoruillen mutta pääosin puuduttavan tylsästi. Itse en jaksa kuunnella itselleni vieraiden ihmisten elämistä niin yksityiskohtaisesti. Tapaankin sukulaisia vain pakolliset muutaman kerran vuodessa.
Lisäksi ihmiset kokee helposti moralisoinniksi jos heidän paheisiinsa ei osallistuta. Jos ei vaikka juo/ shoppaile/ katso kaikkia realityjä, saa kuulla olevansa tosikko vaikka ei heidän puuhiaan paheksuisikaan. Muurahainen muurahaiselle rakas, heinäsirkka heinäsirkalle.
Minusta pohdiskelevat ja filosofiset ihmiset ovat niitä kaikkein ihanimpia! Keski-ikäisenä ei jaksa enää pelkistä arkiasioista jauhajia.Ja kun siihen sinulla yhdistyy vielä pyrkimys hyväsydämisyyteen niin kuulostat mahtavalta tyypiltä!
Voisiko olla kyseessä vain huono tuuri tai se että ihmiset eivät vanhemmiten enää niin kaipaa ystäviä vaan elämässä on liikaakin kaikkea.
Itse olen yksinäinen. Minulla on vain yksi, kaukana asuva ystävä. Muuttojen takia olen jäänyt yksin. Nuorempana oli ystäviä ja sain uudellakin paikkakunnalla ystäviä. Vaikka tiedän olevani ystävällinen ja empaattinen ja kykenevä hyvään ystävyyteen niin yksinäisyys tuo tosiaan mieleen ajatuksen että onko minussa jotain vikaa.