Te, joilla sukulaiset ja ystävät kaukana

Minkä ikäiset lapset?

Tilanteenne kuulostaa harmilliselta.

ap

Olen todella masentunut tilanteesta ja viikonloput menevät nykyään lähinnä itkiessä. Mieheni mielestä on vain välttämätöntä asua täällä työn takia. No, eihän se tietysti ihan väärässä ole, mutta ?itääkö sen takia uhrata kaikki muu?????



Pk-seudulla asumme ja ystäviä ei tod saa helposti. En halua tehdä itsestäni pelleä kun ei kerran ketään kiinnosta.

lapset 5v, 4v ja 7kk. mulla ei ole edes yhtään kaveria vaikka asutaankin kotipaikkakunnassani, kaverit vain jäi kun tulin äidiksi! toivottavasti seuraelämä vähän piristyy kun esikoinen lähtee esikouluun.. miehellä on muutamia työkavereita.

Mä olen joutunut pariin kertaa luomaan koko kaveripiirin uusiksi muuttojen myötä, ja nyt lapsen myötä taas. Mä en voi kylliksi korostaan, että se on TYÖTÄ joka vaatii paljon aikaa ja energiaa. Mä esimerkiksi vedän kerhoja samanikäisille lapsille äiteineen kuin mitä lapseni on, ja tällä tavalla tutustun äiteihin. Kerhoillaan muutenkin tosi ahkerasti. Mun nyrkkisääntö on, että sataa tuttua kohden tulee ehkä kymmenen kaveriksi asti ja yksi ystäväksi asti jos hyvä tuuri käy. Aikuisena ystäviä ei tosiaan saa helposti - mutta sitten kun saa, on se ystävyys arvostettua. Mä organisoin kyläilyt jo viikkoja etukäteen, koska muuten meidän ei tule ikinä lähdettyä mihinkään eikä kukaan saa aikaiseksi tulla meille. Mulla on oma "rahasto" ihan vaan tällaisiin menoihin kuten junamatkaan ystävän luokse, ja niitä rahoja ei käytetä mihinkään muuhun, koska mä tarvitsen ystäviä, naurua ja seuraa tai en voi hyvin.



Yksinäisyys on tosiaan raskasta, voimia ap! Älä lannistu torjunnasta - ei se johdu sinusta persoonana, vaan yleensä sillä joka ei halua seuraasi, on vaan jo riittävästi kavereita.

mene ap kerjoihin lasten kanssa- srk kerhot, mll kerhot, neuvolan vauva kerhot, jumpat, muskarit



tai vaikka nettitukiverkostot



perheklubi net

paitsi että asutaan ulkomailla ja vaikka yritän tutustua muihin lapsiperheisiin, on se käytännössä mahdotonta, sillä olen ainoa äiti, joka hoitaa lastaan (1v) kotona. Kaikki muut ovat siis päivät töissä, lapset muutaman kuukauden ikäisestä saakka hoidossa, mitään kerho- tms. vauva/perhetoimintaa ei arkisin ole, koska sellaiselle ei yksinkertaisesti ole kysyntää.



Olen asunut jo yli 10v tässä maassa, mutta tällä seudulla (pöndeä) vasta lapsen syntymästä, joten omat vanhat kaveritkin ovat ihan muualla. Tosi vaikeeta ja masentavaa, ja kuitenkin tahtoisin hoitaa lapsiani (toinen kohta tulossa) kotona edes parisen vuotta vielä.



Yritän keksiä milloin mitäkin arkemme aktivoimiseksi ja sosiaalisen rinkimme kasvattamiseksi, mutta tämä tuntuu olevan ihan toivotonta! Ajattelen joka päivä, että jospa vaan olisimme Suomessa, niin kaikki olisi ihan toisin! Siellä kun on niin paljon lapsia kotihoidossa sekä kaikenlaisia aktiviteettejä järjestettynä ihan arkipäivisinkin, että tarvitsee vain mennä rohkeasti mukaan, puistoon, perhekerhoon, vauvauintiin, muskariin, you name it, niin tapaat muita ihmisiä ja tekemistä riittää. Toisin kuin täällä muualla, missä olet totaalisen yksin lapsinesi, halusit tai et :(

ah, luin uuudestaan ap:n viestin ja tosiaan hänellähän onkin jo isommat lapset kuin esim meillä. Mutta eikö tosiaan vaikka lasten harrastusten kautta/omien harrastusten kautta löytyisi ystäviä? "Ystävä" on tietty iso sana, mutta edes kavereita? Itse toivoisin edes hyvänpäivän tuttuja, meillä kun ei juuri ole niitäkään, kuljetaan päivästä toiseen kahdestaan puistoon/uimahalliin/pitkin kylää jne..