Ojentaisitko sukulaisen lasta jos hän haukkuisi jotain läskiksi?
Minulle tuli tämmöinen tilanne vastaan. Oltiin siskon lasten kanssa ulkona ja ohi käveli kaksi ehkä ekaluokkalaista tyttöä, niin kuin tämä toinen siskon tyttökin on. Tyttö naurahti ja tokaisi, että kauhee läski. En tiedä kuuliko tuo tyttö, mutta pidin pienen saarnan tytölle, että ei tunnu kivalta tuollainen nimittely. Toinen vaan totesi, että eihän se kuullut ja loukkaantui sitten minulle, kun häntä ojensin. Mietin vaan, että pitäisikö sitä olla vain hiljaa ja olla sekaantumatta toisten kasvatukseen, mutta en vaan voinut antaa asian olla. 🤔
Kommentit (20)
Ehdottomasti pitää puuttua, mutta valitettavasti vastaus on tuota luokkaa mitä nyt sait. Pennuille ei nykyään pidetä kuria ollenkaan.
Muutaman kerran olen nähnyt paikallisessa puskaradiossa, missä kuulutetaan vanhempien perään. Ollaan siis käyty ensin huomauttamassa nuoria asiattomasta käytöksestä ja saatu h*orittelut kiitokseksi. Jos minulta kysyttäisiin, antaisin remmistä tuollaisille.
Oman mielipiteensä voi aina sanoa. Tuollaiseen varmaan itse kommentoisin, että olipa rumasti sanottu ja tuli paha mieli. Palautetta voi antaa ripittämättä ja rankaisemattakin ja usein se lienee tehokkaampaakin.
Vain jos se on vale. Totuuden puhumisesta en ojentaisi koskaan.
Todellakin sanoisin. Lapsihan saisi lisää varmuutta haukkumiseensa jos pääsisi tuollaisesta ilman mitään sanktiota.
Vierailija kirjoitti:
Vain jos se on vale. Totuuden puhumisesta en ojentaisi koskaan.
Sitten sua ei varmaan haittaa kun sanon sua idiootiksi, kun tottahan se vaan on.
Mitä enemmän ihmiset puuttuu tuollaisiin, sitä korkeammaksi nousee kynnys huudella.
Vierailija kirjoitti:
Vain jos se on vale. Totuuden puhumisesta en ojentaisi koskaan.
Nää on näitä jotka ei vaan osaa käyttäytyä. Huh huh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain jos se on vale. Totuuden puhumisesta en ojentaisi koskaan.
Nää on näitä jotka ei vaan osaa käyttäytyä. Huh huh.
Huh huh!
Tottakai ojentaisin! Ojentaisin myös lapsen vanhempia kun eivät ole opettaneet tapoja lapselleen.
NIskavilloista pyöräytys pari kertaa alkajaisiksi.
Vierailija kirjoitti:
En. Ojentaisin lapsen vanhempia.
Molempia
Ojennan. Mun siskon lapsi on haukkunut mua rumaksi ja vanhempansa vaan naureskeli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Ojentaisin lapsen vanhempia.
Molempia
Juu minäkin. Olen sanonut sukulaisille, että voisitteko vähän kasvattaa tota kakaraanne.
Tällä palstalla, kun muutaman tunnin viettää, ei jää epäselväksi mistä käyttäytymismalli on opittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain jos se on vale. Totuuden puhumisesta en ojentaisi koskaan.
Sitten sua ei varmaan haittaa kun sanon sua idiootiksi, kun tottahan se vaan on.
Eri.
Ihan vapaasti vaan, ei minkäänlaista kiinnostusta. En kyllä pitäisi itseäni idioottina mutta läski olen itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Ojennan. Mun siskon lapsi on haukkunut mua rumaksi ja vanhempansa vaan naureskeli.
Sama täällä, juuri viime vierailulla siskon lapsi löysi minun naamasta yhden epäkohdan ja siskon perhe yhtyi siihen päivittelyyn. Siinä minä sitten istuin ja kuuntelin kun naamaani arvosteltiin sukujuhlissa kaikkien kuullen.
Olisin sanonut, että olet sinäkin norsu ilman sotaa kunhan parin kympin päälle pääset. Niin vain käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ojennan. Mun siskon lapsi on haukkunut mua rumaksi ja vanhempansa vaan naureskeli.
Sama täällä, juuri viime vierailulla siskon lapsi löysi minun naamasta yhden epäkohdan ja siskon perhe yhtyi siihen päivittelyyn. Siinä minä sitten istuin ja kuuntelin kun naamaani arvosteltiin sukujuhlissa kaikkien kuullen.
Kannattaa sanoa tuollaisiin, että se tarttuu kosketuksesta ja on ikuinen.
Oikein teit!