Lue keskustelun säännöt.
Te, joilla on isä kuollut
06.06.2022 |
Annettiinko teille tukea, kun menetitte isänne, esim. onnettomuudessa? Kun olin 8, isäni kuoli kolarissa, ja äitini oli tietysti poissa tolaltaan. Kuitenkin tuntui siltä, että kaikki tuki annettiin äidilleni. Kuitenkin tätini otti minut ja veljeni hoitoon joksikin aikaa, mutta äiti ei ole pystynyt puhumaan meille isän kuolemasta mitään. Kun kysyimme, hän tiuskaisi joka kerta. Meiltä ei myöskään kysytty, miten voimme (paitsi täti). Minulla on myös kaveri, joka menetti isänsä (työtapaturma), ja hänestäkin tuntuu, ettei häneltä kysytty vointia tai muuta. Kaikki meni äidille, ja hänenkään äitinsä ei pysty tai halua asiasta puhua yhtään. Onko tämä joku sukupolviasia vai otetaanko esim. nykyään lapsia enemmän huomioon, jos vanhempi kuolee? Jotenkin tuntuu siltä, että jos äiti kuolee, niin sitten lapsia huomioidaan enemmän.
Kommentit (9)
Olin 17, kun isäni kuoli. Leikkauksessa meni jotain vikaan. Äitini ei muista ajasta yhtään mitään, mutta muistan, ettei minulta ja siskoltani kysytty mitään vointia. Kaikki hyysäsivät äitiäni. Tässä eniten masentaa sekin, että olin isäni kanssa paljon läheisempi... Äitini on aina ollut jotenkin vähän etäinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Milloin tapahtui? Menetin isäni 80-luvun alussa eikä siitä puhuttu. Yksin piti kaikki tuntea ja pohtia. Vasta nyt viimeisen kymmenen vuoden aikana on voitu puhua siitä tätien kanssa. Äitikin on jo kuollut.
Puolison surun korostaminen? Jos isäni kuolisi, uskoisin että äitini menisi ihan tolaltaan ja vähät välittäisi minusta tai sisaruksistani. Näin aikuisena kyllä pärjäisin, mutta en tiedä, miten lapsena sitten. Tunnen kyllä lesken, joka käsitteli suruaan tekemällä jotain lähes kokoajan, kunnes hautajaisten jälkeen murtui.
Vierailija kirjoitti:
Milloin tapahtui? Menetin isäni 80-luvun alussa eikä siitä puhuttu. Yksin piti kaikki tuntea ja pohtia. Vasta nyt viimeisen kymmenen vuoden aikana on voitu puhua siitä tätien kanssa. Äitikin on jo kuollut.
80-luku
Ap
Ihmettelin että se eli niin kauan niillä tavoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, minkä ikäinen olet? Aiemmin lapset vain oli olemassa, ei heitä huomioitu juuri missään. Lapset oli lähinnä vanhempiensa jatkeita.
En sannut tukea kun oli 11vuotias tytö ja isäni ainoa holhoja ja huoltaja kuoli syöpäleikauksien kompilaatioihin 69 vuotiaana.Helsinki 70 malmin sairaala 1.6.1964Enkä sen jälkeen koskaan sanut tukea,vaikka ihmisiä elämässäni kuollut ja paljon .Omilla ollaan oltu kuoleman kanssa ja yksin.On kuin joku tabu? Jossa ihmiset ovat vieraantunut kuolemasta täysin.Kuin sitä ei olisi olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini isä surmasi itsensä, kun äitini oli 10- vuotias.
Aihe on ollut tabu, josta ei saa puhua.
9 lasta jätti jälkeensä.
60-lukua.
Isäni kertoi kuolinsyyn, kun olin parikymppinen.
Minun äitini ei puhunut eikä tule puhumaan asiasta. Olen saanut sellaisen kuvan, että hän haluaa käsitellä sitä vain yksin tai että tuska olisi vain hänen. Jokin käsittelymekanismi? Tai sitten jokin harhaluulo, ettei lapsi surisi isäänsä. Olin silloin 5-vuotias, ja muistan vieläkin. En tiiä, mutta harmittaa, kun ei huomioitu, kun lapsi on menettänyt kuitenkin ainoan isänsä. Isäni hukkui, alkoholilla oli valitettavasti osuutta asiaan.