Työssä käyvät mitä teette viikonloppuisin?
Arkisin töissä mutta mitä teette viikonloppuisin? Kaipailisin ideoita.
Kommentit (12)
Saatan käydä myös viikonloppuisin töissä. Tänään en ole kyllä ollut. Leivoin pullaa. Join kahvia. Istuin kotini terassilla. En tee siis vapaalla juuri mitään erikoista. Huomenna vielä vapaa. Saatan imuroida.
Joudun tekemään toista työtä, että rahat riittää
Urheilen molempina päivinä, kun on aikaa ja levännyt. Tämän laitan aika korkealle prioriteeteissa viikonlopun osalta. Muuten teen mitä nyt omiin intresseihin ja elämäntilanteeseen nyt milloinkin kuuluu.
Nukun kun olen liian uupunut tekemään mitään muuta.
Perjantaina oltiin disco-risteilyllä ja lauantaina leffassa. Lisäksi ulkoillaan, tavataan kavereita, roikutaan netissä ja katsellaan telkkaria. Syödään ja peuhataan.
Nukun eli en laita herätyskelloa soimaan ja saatan ottaa iltapäivällä päiväunet. Paljon riippuu vuodenajasta; talvella tulee oltua ihan kotosalla, luen kirjoja, saatan katsoa elokuvan tai jotain sarjaa Areenasta; lauantaisin yleensä lämmitetään sauna; ulkoilen koiran kanssa, laitan ruokaa. Kesällä ollaan sitten enemmän menossa, tehdään retkiä sekä lähiympäristöön että kauemmas, hoidetaan puutarhaa, grillataan, uidaan, loikoillaan pihalla lukemassa. Ulkomaanmatkoilla ei nyt olla oltu kahteen vuoteen, aiemmin tehtiin niitäkin useampi vuodessa (pidennetyn viikonlopun mittaisia).
Lauantain siivoan, käyn kaupassa ym (mitä viikolla ei jaksa) ja palaudun työviikosta sunnuntaina kokkaan seuraavan viikon eväät, koska työpäivän päälle ei jaksa, ja valmistaudun seuraavaan työviikkoon. Etukäteen suunnittelemalla työpäivät pysyy 9h pituisina. Ilman suunnittelua olen toimistolla 7-17.
Pe-su välillä nyt oli sali, uimahallissa uintia, kumpulan kyläjuhlat, pitkä lenkki koiran kanssa 2, lätkämatsit la ja su ulkona katsottuna, chisun keikka stockalla, burgerit raflassa.
Yleensä on myös kävelykierros jossain luonnon puistossa, lätkä takia ei nyt ehdi
Teen polttopuita, kalastan, leikkaan nurmikkoa, jyrsin kohta perunamaan ja istutan perunat, huollan kalustoa. Roikun netissä aamupäivät, kun olen herännyt tavallista myöhempään.
Puuhataan perheen yhteisiä juttuja. Uimahallissa käydään, kesäisin rannoilla, luontoretkillä, kierretään nähtävyyksiä, käydään erilaisissa puuhajutuissa vaikka hoplopissa. Sportataan, askarrellaan, siivoillaan jne.