Amber ja Johnny tuovat mieleeni eräät henkilöt
Amber muistuttaa erästä naista, joka vuosikausia kiusasi minua ja valehteli minkä kerkesi. Oli vaikea löytää ihmisiä, jotka uskoivat minua. Lopulta estin tuon naisen joka ikisessä viestimessä ja tilanne alkoi helpottua. Toivun edelleenkin niistä asioista, mitä tuo nainen teki minulle, vaikka siitä on kulunut jo yli kolme vuotta.
Johnny taas muistuttaa eksääni. Hänen ylimielisyytensä ja se kaikki ivallinen nauru oikeudenkäynnissä Juuri noin käyttäytyi eksäni. Hän myös petti minua. Eksäni ei yksinkertaisesti osaa ottaa vastuuta elämästään. Aina kaikki on jonkun muun kuin hänen syytään.
Olen onnellinen, että pääsin noista kummastakin ihmisestä eroon. Mutta syvät haavat on kyllä jäänyt. Minun on vaikea luottaa kehenkään edelleenkään
Kommentit (6)
No Johnny nyt ei ole ylimielistä ihmistä nähnytkään. Amberhan siellä oikeudenkäynnissä ivasi ja pilkkasi ja irvaili.
Luulin, että sanoisit Sid ja Nancy.
Vierailija kirjoitti:
No Johnny nyt ei ole ylimielistä ihmistä nähnytkään. Amberhan siellä oikeudenkäynnissä ivasi ja pilkkasi ja irvaili.
Näin sanoo moni muukin. Minulle hän tuo kuitenkin pettävän ja vastuuttoman eksäni mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Luulin, että sanoisit Sid ja Nancy.
Sid tap poi Nancyn
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin, että sanoisit Sid ja Nancy.
Sid tap poi Nancyn
Ei välttämättä
Luulin että sanoisit Matti ja Mervi