Kuinka vanhaksi asti olette nukuttaneet lastanne ulkona?
Kommentit (22)
oli ehkä n. 10kk kun aloin nukuttaa sisällä.
Syy siihen oli se, että koska asumme kerrostalossa keskikaupungilla niin en jaksanut enää vaunutella vaan halusin itsekin nukkua kun hän nukkuu.
kun muutettiin ulkomaille paikkaan jossa ulkona nukuttaminen ei ollut mahdollista. Lapset oli sillon 6kk ja 2v. Pienempi tosin oli muutenkin nukkunut enimmäkseen sisällä, isompi taasen oli nukkunut aivan kaikki päiväunet vaunuissa tuohon saakka.
4h päikkärit nukkui pihalla ja nyt on 16v 186cm terve nuorimies :)
keskimmäinen ei nukkunut kuin liikkuvissa vaunuissa,oli paha refluksi.
kuopuksella on koliikki ja hän nukkui sylissä,mitä sattui nukkumaan,vaunuissa satunnaisesti pikkupätkiä
Alusta asti ovat tosin nukkuneet myös sisälläkin. Tuossa taisi tulla lähinnä mahtumiskysymys vastaan.
sillä kun toinen lapsi syntyi oli ensimmäinen vasta 1v 1kk ikäinen, ei kävellyt itse vielä. Talven ollessa kyseessä ei olisi 1-vuotias paljon nauttinut lumesta joten laitoin molemmat lapset parvekkeelle nukkumaan, ensimmäinen oli nukkunut sisaruksen syntymään asti muuutenkin.
Toinen nukkui parvekkeen toisessa päässä ja toinen toisessa. Nuorempi oli vaunun ratasosan kanssa kopassa mutta sisaruksen kopan laitoin turvallisuussyistä ilman ratasosaa. Alle eristeeksi mattoja, styroxia en tajunut silloin hommata, mutta lapsi pärjäsi talvela hyvin, koska en yli -10 asteen laittanut kumpaakaan.
Minulle oli mukava tauko hoidella pyykkejä ym. lasten nukkuessa hyvin ulkoilmassa. Nukahtivat aina kun hattua vedin pään yli...
Sisaruksen päiväunet jatkuivat parvekkeella n.2½-vuotiaaksi asti, koska vaihdoin vaunukopan matkasänkyyn. Helteisimmillä ajoilla en laittanut ulos.
Olen olut aikoinaan päiväkodissa työssä "seimen puolella" jossa totuin laittamaan lapsia ulos pitkälle parvekkeelle lähes kolmivuotiaaksi asti.
Aamuisin ja iltapäivisin bein lapset ulos, toinen jo käveli talven jälkeen, toinen istui rattaissa, mutta keskipäivällä parvekkeella..
Nukkui 2-3h päikkäreitä terassilla vaunuissa, itse halusi ulos nukkumaan. Sisaren syntymän jälkeen siirtyi sisälle, pienempi sai vaunut käyttöön. Nyt esikoinen lähes 4v. ja sisällä nukkuu päiväunet!
pitänyt ehdoin tahdoin viedä lapsi ulos nukkumaan.
8kk ikään asti poika nukkui ulkona päiväunet.
Ulkona nukkuminen loppui kun huomasin miten helposti poika pääsee ite pois vaunuista. Tai siis oli tulossa pois vaunuista..
Esikoinen syntyi helmikuussa ja loppukesästä oli jo ongelmaa, kun kampesi ylös sieltä.
Nyt vauva on 5kk ja nyt ei tietenkään pääse sieltä makuupussin uumenista itse ylös, vaikka hiljaa heräisikin, mutta kevättä kohden vaatetta vähennetään, niin millä se lapsi pysyy siellä?
-ap
Esikoinen halusi sisäunille 1,5 vuotiaana ja kakkonen piti siirtää sisänukutukseen 3-vuotiaana kun ei enää mahtunut rattaisiin. Itse hän olisi edelleenkin halunnut ulos nukkumaan.
Loppui vasta kun meni päiväkotiin ja samoihin aikoihin alkoi olla liian iso rattaisiin nukkumaan.
Sisällä ei suostunut nukkumaan, päiväunet jäikin sitten tuossa iässä pois (meni hoitoon, siellä joskus nukkui)
Ap, laita valjaisiin, niistä ei pääse kiemurtelemaan. Meillä oli vaunuihin kuuluva lämpöpussi, jossa lapsi nukkui kun ei mahtunut enää kantokoppaan. Kesällä alla oli lakana, rattaiden valjaat sai hyvin pujotettua lapselle. Tein myös äp:n makuupussiin valjaiden mentävät reiät (ompelukoneella napinlävet), viileämmillä keleillä lapsi nukkui makuupussissa valjaissa
Oli kesä ja kuuma ulkona eikä poika enää tykännyt nukkua ulkona. Valjaissakin piti olla kun muuten olisi lähtenyt livohkaan heti.
Esikoinen sisäunille samassa iässä ja samasta syystä.
tyttöni 2v 2kk nukkunut aina päiväunet vaunuissa ulkona ja tyytyväisenä nukkuu edelleen.
En näe mitään syytä siirtää sisään, sillä nukkuu ulkona niin hyvin ja mahtuukin vaunuihin vielä, meillä on tilavat Emmaljungan City Crossit. Välillä oli vaiheita, jolloin tyttö piti nukuttaa kävelylenkillä, mutta nyt riittää, että laitan hänet vaan vaunuihin ja laulan pari säkeistöä.
Joskus olen yllättänyt tytön istumasta vaunuissa, kun onkin herännyt hieman tavallista aikaisemmin, mutta ei ole koskaan yrittänyt kiivetä vaunuista itse ulos.
Tyttö nukuu rivitalomme suojaisella takapihalla ja useimmiten itse istun siinä lähellä ikkunan takana tietokoneen ääressä tai löhöän sohvalla ja luen :) On helppo kuulla heräilyn äänet.
Esikoinen syntyi helmikuussa ja loppukesästä oli jo ongelmaa, kun kampesi ylös sieltä.
Nyt vauva on 5kk ja nyt ei tietenkään pääse sieltä makuupussin uumenista itse ylös, vaikka hiljaa heräisikin, mutta kevättä kohden vaatetta vähennetään, niin millä se lapsi pysyy siellä?
-ap
ja valjaat kiinni, vaikka heräisi niin ei pääse yksin itse kiemurtelemaan pois sieltä.
Ei enää oikein nukahtanut sinne kunnolla ja alkoi olla liian kuuma parvekkeella ettei siellä voinut enää nukuttaakaan.
kakkonen oli noin 1½-vuotias kun siirtyi nukkumaan sisällä, kolmonen siirtyi nukkumaan sisälle tässä talvella kun alkoi kovat pakkaset, oiskohan se ollut joskus joulukuussa? Eli oli sitten noin 1v10kk. Nelonen kuorsaa parhaillaan autuaana tuolla ulkona, ikää on nyt 9 kk ja saa nukkua vaunuissa niin kauan kun sinne mahtuu.
kun alkoivat kiipeillä vaunuista itse karkuun (n.1v3kk). Pinniksestä eivät karkaa.