Kävin eilen hautausmaalla
Ja satuin kulkemaan reittiä, jonka varrella oli 1900-luvun alkupuolella kuolleiden lasten hautoja. Suurin osa niistä oli täysin hoitamattomia, osalla haudoista oli palaneita kynttilänjämiä ja rikkoutuneita lyhtyjä. Päätin, että korjaan roskat pois haudoilta ja nyt mietin pitäisikö joku minua ihan hulluna, jos kävisin joku päivä laskemassa muutamalle haudalle pienen kukkasen (?)
Jotenkin vaan kävi säälittämään nuo unohtuneet muistomerkit...
Kommentit (11)
Heillä tuskin on omaisia elossa?
Näin käy muillekin haudoille ajan mittaan. Mutta kaunis ajatus, ap.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni on hiema hupsua "muistaa" ihmisiä, joita ei ole edes tavannut.
Tiedän. Jäi vaan jotenkin niin tyhjä olo, kun tuo osa hautausmaasta muistuti lähinnä jättömaata =/
Tottakai voit viedä kukkia tms. haudoille.
Mitä pahaa siinä voisi olla?
En veisi kukkia sinne. Muista eläviä. Pysyy hallinnassa.
Vie vain kukkia, jos haluat. Mutta käy sitten myös siivoamassa roskat pois myöhemmin (kun kukat ja kukkamaljakot /kukkaruukut sellaisiksi väistämättä muuttuvat). Ne kynttilänjåmät on varmaan jonkun samalla tavalla ajatelleen jöljiltä
Minusta taas on tavallaan kaunis ajatus, eikä ollenkaan säälittävä, se, että ne muistomerkit unohtuvat. Koska myös vanhempien ja sisarusten suru on lakannut, viimeistään heidän kuoltuaan, eikä jatku maailmassa ikuisesti.
Ei kukan sinua pidä hulluna.Teit kauniin teon.Hautausmaille tulee kesätyöntekijät vasta kesäkuun alussa ja juhannuksen istuttavat hautausmaan puolesta ne kukat,joilla on maksettu hauta hoito kukkineen.Itse kävin pääkaupunki setu pääsiäisenä 2 hautausmaa. Lunta oli ja jäätä,ymäretävä talvien aika kukan autot ei käy siellä ja lisäksi ne joulun kynttilät ym.oli jäässä.Ei itselänikään autoa. auto kuski jonka ajalla joskus pääsen ja ottaa maksun kuljetus.En jaksa kahdella julikisen likenten kulkuvälineellä kuitenkaan hautausmaa mennä.Monet haudat jää unholaan kun ihmiset mutta paikakunilta pois .Eletän nykyhetkeä mentalitetillä kuollut mikä kuollut piste.Aikanan hoitamattomat haudat hautausmaat lunastaa itselleen.Kuin haudat joita ei uusittu 25 vuoden jälkeen suvut,
Ei surun oloa tai olemattomuutta voi mitata sillä, miten tuoreet kukat tai elävä liekki haudalla on, tai ei ole. Itse tajusin, että ne ovat vain ulkopuolisille, ei minun rakkaani tiedä enää kynttilöistä, eikä kukista. Suru ja kaipaus on silti kyynelinä vain muutaman ajatuksen päässä, vaikka haudalla en enää olekaan käynyt. Minä muistan hänet muutenkin.
Et ole hullu.
Kuolema ja ihmisen merkitys hänen eläessään ovat asioita, joka koskevat meitä kaikkia. JOtkut meistä haluavat käsitellä kuolemaa, edesmenneitä, kohdata tunteita ja ajatuksia vaikkapa vieraan hautaa hoitaessaan, mutta pääasia on että uskaltaa kohdata kuoleman tavalla tai toisella.
Lähiomaiset kuolleet, huonossa kunnossa, asuvat kaukana tai eivät muuten pääse helposti haudalle. Omia jälkeläisiä ei heillä tietysti ole. Muukin perhe voi olla eri haudassa eri hautausmaalla. Ennen aikaan vainajien kuljettaminen oli vielä nykyistä hankalampaa. Ei ollut mahdollista tuhkata ja viedä uurnaa jonnekin.
Meillä seurakunta kerää keväällä pois kaikki talven muovikynttilät, havut ja kuihtuneet kukat, myös hoitamattomilta haudoilta. Sen sijaan kukat laitetaan vain niille joiden omaiset ovat maksaneet haudan hoidosta.
Itse katson vähän lähihautoja ja korjaan roskia, nostan kaatuneet jutut tai kastan kukkaset. Viereisen haudan luo olen joskus laittanut scillan sipuleja. Sen vainaja on kuollut 1800-luvun puolella eikä haudalla käy kukaan. Omankin suvun haudat ovat vaihtelevalla hoidolla, ne sukulaiset käyvät jotka asuvat siellä päin. Lisäksi jotain seurakunnan hoitosopimuksia toki.
Ennen vanhaan ainakin 1800-luvulle asti lapset haudattiin usein ilman kiveä tai nimeä sukuhaudassa. Vauvat, mutta myös vanhemmatkin lapset. Kyllä heidät silti siunattuihin multiin haudattiin, kastetut ainakin. Tiedän omasta suvustani lukuisia kuolleita lapsia, jotka ovat samalla hautausmaalla vanhempiensa kanssa, mutta heidän nimeään ei ole missään, vaikka olivat kyllä kastettuja. Siinä haudassa johon itse olen menossa on kivessä yhden 1800-luvullla kuolleen lapsen nimi, mutta en ole täysin varma onko häntä silti haudattu siihen. Ilmeisesti kivi ainakin on laitettu vasta myöhemmin aikuiselle vainajalle.
Lapsivainajia ei kai jotenkin ollut tapana muistella, he olivat ikään kuin siirtyneet Jeesuksen lapsiksi ja elivät siellä onnellisina. Näin oli lohdullista ajatella.
Kyllä minusta on luvallista viedä esim. kukka kenen vain haudalle ketä haluaa muistaa. Tietysti jos on omaisia, niin ilman lupaa ei ehkä kannata kovin suurimuotoisesti hoitaa. Hoitosopimuksesta on yleensä joku muovilippu haudan laidassa.
Mielestäni on hiema hupsua "muistaa" ihmisiä, joita ei ole edes tavannut.