Masentunut lapsi on lihonut
Miten voisi hienovaraisesti auttaa? Lapsi ahmii eikä juurikaan liiku. Hoitokontakti on.
Yritän ohjata järkevään syömiseen, annoskoko jne mutta Lapsi syö vaan koko ajan.
Kommentit (6)
Ohjaa lasta lempeästi parempiin ruokavalintoihin ostamalla kotiin terveellisempiä vaihtoehtoja ja näyttämällä itse esimerkkiä. Tee lapselle aamupalaa ja iltapalaa, joissa paljon kuituja ja vihreää. Samalla lapsi kokee sinun välittävän. Käykää yhdessä kävelyllä. Lapsi saa mahdollisuuden puhua jos siltä tuntuu. Joskus avautuminen on tekemisen lomassa helpompaa, kun ei nakoteta vastakkain.
Kamalasti tsemppiä <3
Siis auttaa missä, laihtumisessa? Itse ajattelen kuitenkin avainsanojen olevan "masentunut" ennemmin kuin annoskoko, lihominen ja syöminen jne. Iso osa nuorista jossain vaiheessa elämäänsä syö epäterveellisesti ja lihoaa. Samalla tavalla kuin alkoholin kulutuksen kanssa, ei ole lainkaan tavatonta, että jossain kohtaa menee lujempaa ja sitten halutaan pikku hiljaa eri asioita elämältä. Näin käy myös paljon liikunnan ja syömisen suhteen. Minusta kuulostaa vähän siltä, että ennen kaikkea haluaisit lapsesi laihtuvan/ei lihoavan entisestään enemmän itsesi vuoksi. Oma keskittymiseni olisi ennen kaikkea masennuksen hoidattamisessa. Fokukseni olisi, että lapsi ainakin opiskelee ja saa normaaleja kehitysaskelia ja onnistumisen tunteita. Ne ei välttämättä heti tunnu siltä, mutta pidemmällä aikatähtäimellä koulut ja työkokemukset ovat arvokkaita. Voi antaa myös tekemistä.
On vaikea antaa mitään täsmäideoita, en tiedä lapsesi profiilia, esim. en edes tiedä lapsesi ikää jne, vaikea arvioida mille kehitysasteelle suoltaa ajatuksia.
Masennustestissä kysytään, oletko lihonut tai laihtunut. Se on yksi sairauden ikävä sivuoire.
Kenen lapsesta tässä on kyse?????
Olen just tollanen lapsi. Lihoin perheongelmista ja vanhemman hylkäämisestä. Kouluterkkari puuttui vaan siihen, että kahdeksanvuotias on nyt pari kiloa liian painava.
Niin onko joku lääkitysmömmö joka lihottaa? Lapselle ei mitään masennuslääkityksiä vaan ympäristön olot kuntoon!!
Lihominen lääkkeestä-> aiheuttaa vaan syvempää masennusta.
Olisiko lääkkeen ikävä sivuvaikutus?