Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi olen näin heikko ihminen?
27.05.2022 |
Masennun ja itken, jos makaan vain vaikka pari päivää tekemättä mitään. Hajoan helposti ja alan ajattelemaan elämäni päättämistä todella helposti. Tuntuu, ettei minusta ole mihinkään, vain sen takia, että olen koko ajan hajoamassa. Olen 20-vuotias ja töissä grillillä, vailla tulevaisuutta.
Taustatietona sen verran, että lapsuuteni ei ollut kovin hyvä, kiusattiin koulussa, vanhemmat eivät osanneet tukea, olin hyvin yksinäinen, ja surullinen suurimman osan ajasta. 15-vuotiaana minut otettiin huostaan, koska olin itsetuhoinen ja hyvin hukassa, silloin myös aloitin lääkityksen, jota minun "kuuluisi" vieläkin käyttää, eli ketipinorin. 18-vuotiaana muutin omilleni, asuin vuoden verran, kunnes "jouduin" muuttamaan vanhemmilleni takaisin masennuksen takia. Nyt asun vanhemmillani, käyn grillillä töissä, en tiedä mitä teen seuraavaksi, armeijaan haluaisin, mutta pelkään olevani liian herkkä sinne.
Minulla on ollut muutama erityisopettaja ja ohjaaja elämäni varrella, jotka pitivät minua oikein hyvänä, erilaisena, mutta jopa lahjakkaana.
Nyt olen itsepäin lopettelemassa lääkitystä, koska en tunne ehkä sen takia seksuaalista mielihyvää juurikaan, joka olisi tärkeää, varsinkin kun minulla on sellainen ihminen, jota tapailen silloin tällöin. Tiedän että lääkärin kanssa pitäisi keskustella tästä päätöksestä ensin, mutta ongelma on se, että olen joissain tilanteissa vahva, mutta liian usein olen tämmöinen ahdistunut ja itkuinen, vaikka töissä olenkin "ilopilleri". En osaa olla aloillani, koska alan ajattelemaan omaa "pienuuttani" ja sitä kelpaanko kellekään, varsinkaan itselleni tämmöisenä vajavaisena ihmisenä kuten olen. Muutama kaveri löytyy ja tosiaan se "tapailumies".
Vapaa-ajalla tykkään urheilla, en käytä päihteitä.
Tuntuu, että olen ehkä jopa katkera, vähän rikkinäinen, hukassa oleva, ja semmoinen joka ei enää kestä mitään, se vähäinen vahvuus on käytetty loppuun joskus. En tiedä mitä teen itseni kanssani, koska pitkään on taas mennyt hyvin, mutta menen ilmeisesti rikki helposti, en kestä elämää. Terapiat olen käynyt ja psykiatrille aika viikon päästä.
Kommentit (8)
"Tuntuu, että olen -- rikkinäinen."
Lue tuo kohta uudestaan. Niin olet. Eikä se haittaa - niin minäkin olen. Alkoholistin lapsi, joka oppi sättimään itseään itse silloin, kun äiti ei ollut paikalla. Tukahduttamaan tunteensa ja itsensä, josta seurasi krooninen keskivaikea ahdistus ja masennus. Ja kun opin olemaan flegmaattinen ja puolustuskyvytön kotona, niin olin täydellinen uhri ensin koulukiusaajille ja sitten ahdistelijoille.
Minun onneni on, että minulla on muistoja hetkistä, jolloin olen vahva. Esimerkiksi se hetki, kun naiiviuuteni saattoi minut raiskarin eteen. En tiedä, mistä se voima tuli, jolla pistin hanttiin, mutta se tuli. Ja se tunne, kun vihdoin sain ja pystyin pitämään rajani. Ja minulla on joitain muitakin muistoja hetkistä, jolloin olen ollut rohkea, pystyvä, kykenevä. Onko sinulla ollut hetkiä, kun tunnet ylpeyttä, rohkeutta, pystyvyyttä?
Minähän ajattelen kaiken päättämistä joka päivä ja minulla on pakkoajatuksia, jotka liittyvät raajojeni silpomiseen, itseni nylkemiseen sun muuhun. Minulta saattaa kadota päiviä addiktioihin tai jonkinlaiseen kyvyttömyyteen tehdä mitään.
Ja tiedätkö mitä, se on ihan ok. En tarkoita, etteikö kannattaisi ottaa kaikki apu vastaan, jotta näistä ajatuksista pääsisi eroon. Mutta siis... Sinä tiedät, että ne tulevat ja menevät. Tiedät olevasi stressiherkkä. Olet vain sisäistänyt sen arvottomuuden, jolla menneisyytesi kusipäät paskat hirviöt sinua kohtelivat.
Tiedätkö, meitä on monta.
Mutta hei: luota muutokseen. Sinulla on työ ja sinulla on ihana, rakas ihminen vierelläsi. Olet jo pitkällä. Älä vala itseäsi betoniin ajattelemalla, että se grillityöpaikka ja Mt-ongelmat ovat identiteettisi. Sinulla on muita kortteja käytettävänä. Sinun pitää vain kaivaa ne kaiken kuonan alta, mitä epäoikeudenmukainen lapsuus on niiden päälle kerryttänyt.
Kyky käydä töissä on tosi hyvä. Pahimmillani minä en pystynyt käymään töissä.
Mitä vinkkejä voin sanoa? Säästä rahaa, kuntoile. Kerää ihanista muistoista kouriin tuntuvia muistoesineitä ja ympäröi kotisi niillä. Jos haluat tehdä jotain mutta pelottaa, niin hae empimättä niin pitkään, kunnes sinun pitää laittaa nimi paperiin. Mieti vasta sitten.
Ajattele nykyistä elämääsi välivuotena/välivuosina. Säästä rahaa tulevaisuuden varalta. Panosta ihmissuhteisiin, kuten teetkin. Vaikka koet olevasi jumissa, niin oikeasti sulla on meneillään todella tärkeä missio. Sinä paranet. Siksi kirjoitit tämän viestin tänne. Pidä siitä kiinni.
Muista puhua. Edes täällä. Hemmetti, kirjoitin tämän silmät kosteina koska minä tiedän mitä käyt läpi. Mutta se paranee, oikeasti. Se paranee.
t. N25
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet vielä niin nuori. Alle 25-vuotias on usein aika hukassa, muutkin. Aivojen harkintakyky on kehittynyt valmiiksi vasta 30-vuotiaana. Sinä pystyt itsereflektioon ja analysoit hyvin tunteitasi, kirjoitat myös hyvin. Grilli on aivan kunnollinen normaali työ, sitä ei tarvitse hävetä. Grillimyyjä on paljon tarpeellisempi työ kuin naistutkimuksen tutkija tai jokin muu hömppä. Ammatin ehtii opiskella, kun motivaatio selkeytyy.
Armeijaa voi hyvin kokeilla; jos ei suju, jättäydy pois. Vaikutat oikeastaan vahvalta ja fiksulta. Herkältä tosin.
Vierailija kirjoitti:
"Tuntuu, että olen -- rikkinäinen."
Lue tuo kohta uudestaan. Niin olet. Eikä se haittaa - niin minäkin olen. Alkoholistin lapsi, joka oppi sättimään itseään itse silloin, kun äiti ei ollut paikalla. Tukahduttamaan tunteensa ja itsensä, josta seurasi krooninen keskivaikea ahdistus ja masennus. Ja kun opin olemaan flegmaattinen ja puolustuskyvytön kotona, niin olin täydellinen uhri ensin koulukiusaajille ja sitten ahdistelijoille.
Minun onneni on, että minulla on muistoja hetkistä, jolloin olen vahva. Esimerkiksi se hetki, kun naiiviuuteni saattoi minut raiskarin eteen. En tiedä, mistä se voima tuli, jolla pistin hanttiin, mutta se tuli. Ja se tunne, kun vihdoin sain ja pystyin pitämään rajani. Ja minulla on joitain muitakin muistoja hetkistä, jolloin olen ollut rohkea, pystyvä, kykenevä. Onko sinulla ollut hetkiä, kun tunnet ylpeyttä, rohkeutta, pystyvyyttä?
Minähän ajattelen kaiken päättämistä joka päivä ja minulla on pakkoajatuksia, jotka liittyvät raajojeni silpomiseen, itseni nylkemiseen sun muuhun. Minulta saattaa kadota päiviä addiktioihin tai jonkinlaiseen kyvyttömyyteen tehdä mitään.
Ja tiedätkö mitä, se on ihan ok. En tarkoita, etteikö kannattaisi ottaa kaikki apu vastaan, jotta näistä ajatuksista pääsisi eroon. Mutta siis... Sinä tiedät, että ne tulevat ja menevät. Tiedät olevasi stressiherkkä. Olet vain sisäistänyt sen arvottomuuden, jolla menneisyytesi kusipäät paskat hirviöt sinua kohtelivat.
Tiedätkö, meitä on monta.
Mutta hei: luota muutokseen. Sinulla on työ ja sinulla on ihana, rakas ihminen vierelläsi. Olet jo pitkällä. Älä vala itseäsi betoniin ajattelemalla, että se grillityöpaikka ja Mt-ongelmat ovat identiteettisi. Sinulla on muita kortteja käytettävänä. Sinun pitää vain kaivaa ne kaiken kuonan alta, mitä epäoikeudenmukainen lapsuus on niiden päälle kerryttänyt.
Kyky käydä töissä on tosi hyvä. Pahimmillani minä en pystynyt käymään töissä.
Mitä vinkkejä voin sanoa? Säästä rahaa, kuntoile. Kerää ihanista muistoista kouriin tuntuvia muistoesineitä ja ympäröi kotisi niillä. Jos haluat tehdä jotain mutta pelottaa, niin hae empimättä niin pitkään, kunnes sinun pitää laittaa nimi paperiin. Mieti vasta sitten.
Ajattele nykyistä elämääsi välivuotena/välivuosina. Säästä rahaa tulevaisuuden varalta. Panosta ihmissuhteisiin, kuten teetkin. Vaikka koet olevasi jumissa, niin oikeasti sulla on meneillään todella tärkeä missio. Sinä paranet. Siksi kirjoitit tämän viestin tänne. Pidä siitä kiinni.
Muista puhua. Edes täällä. Hemmetti, kirjoitin tämän silmät kosteina koska minä tiedän mitä käyt läpi. Mutta se paranee, oikeasti. Se paranee.
t. N25
Kiitos sinulle viestistäsi, se todella helpotti, jo ensimmäinen lause siitä kuinka ei haittaa olla rikkinäinen oli lohduttava. Kaikilla ei ole samat lähtökohdat elämään, on täysin luonnollista, että rikkinäinen ympäristö tekee rikkinäisiä ihmisiä.
Mutta se rikkinäisenä ihmisenä oleminen ei tarkoita, etteikö voisi olla hemmetin vahva, jos emme olisi vahvoja, tuskin enää olisimme täällä.
Muistan kyllä hetkiä lastenkodista, kun ohjaajat viimeisenä päivänäni kehuivat sitä kuinka olen lojaali, enkä kiusaa. Sehän se on tärkeintä ihmisyydessä, älä kiusaa, älä kohtele toisia niin kuin sinua itseäsi on kohdeltu. Luulen että siinä piilee todellisen vahvuuden juuret.
Olet myöskin oikeassa siinä, että elämässäni on paljon, paljon hyvää, minkä joskus tämä ajoittainen alakulo peittää allensa. Mutta niinhän meillä kaikilla on omat painolastimme kannettavana, emme ole yksin ajatustemme kanssa.
Kiitos tästä viestistä, kiitos siitä, että autat minua, vaikka itselläsi on rankkaa, toivon elämän voittavan meille molemmille vielä. Uskon siihen.
Ap
20-vuotias vailla tulevaisuutta juuh.
Vierailija kirjoitti:
Olet vielä niin nuori. Alle 25-vuotias on usein aika hukassa, muutkin. Aivojen harkintakyky on kehittynyt valmiiksi vasta 30-vuotiaana. Sinä pystyt itsereflektioon ja analysoit hyvin tunteitasi, kirjoitat myös hyvin. Grilli on aivan kunnollinen normaali työ, sitä ei tarvitse hävetä. Grillimyyjä on paljon tarpeellisempi työ kuin naistutkimuksen tutkija tai jokin muu hömppä. Ammatin ehtii opiskella, kun motivaatio selkeytyy.
Armeijaa voi hyvin kokeilla; jos ei suju, jättäydy pois. Vaikutat oikeastaan vahvalta ja fiksulta. Herkältä tosin.
Se on kyllä totta, jos vertaan itseäni vaikka viiden vuoden takaiseen itseeni, niin paljon on eteenpäin tultu, en heti ole hyppäämässä kohti kuolemaa, jos alkaa kunnolla painamaan, mieluummin vaikka näytän pahan olon koko maailmalle, nyt sattuu, kuin että lopullisen ratkaisun tekisin, kuolla ehdin myöhemminkin, elämää en takaisin saa.
Pidän kirjoittamisesta, saan voimiani takaisin, kun käsi tekee työn, lopulta kun luen mitä olen kirjoittanut, hoksaan että nämähän ovat ajatuksiani, ihan oikeasti, en halua kuolla. Siinä on toivo ja lohtu. Toivo on elämä, sen olen oppinut.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
20-vuotias vailla tulevaisuutta juuh.
Kyllähän se hullulta kuulostaa, joskus tuntuu kyllä siltä kieltämättä.
Ap
Mene ihmeessä armeijaan.
Pääseehän sieltä ainakin naisena helposti pois jos ei nappaakaan.
Alue: Aihe vapaa
Up