Apua! Kutsu karonkaan...Mitä päälle?
Siis elämäni ensimmäiseen väitöstilaisuuteen menen. Päivällä yliopistolle varmaan ihan normaalit, vähän siistimmät vaatteet? Mutta sitten tuossa kutsussa on myös kutsu prameissa juhlatiloissa järjestettävään iltatilaisuuteen. Tarkoittaako "juhla- tai tumma puku" naisilla ILTAPUKUA?
Onko ok, jos laitan päivällä väitöstilaisuuteen mustat suorat housut, pienikorkoiset avokkaat ja murretun vihreän, myötäilevän ja hieman joustavan 3/4 hihaisen kauluspaidan (siis sellainen vähän rennompi versio perus kauluspaidasta. Olen käyttänyt tätä esim. opettaessani) ja hillityt korut?
Entä tuo iltatilaisuus? Minulta löytyy kaunis, kokopitkä musta iltapuku, mutta en halua olla ylipuettu.
Kommentit (28)
En oikein ole kotonani "täydessä tällingissä", nutturoissa ja kimalteissa, sillä suosin klassista ja niukkalinjaista pukeutumista. Tuo musta iltapuku on aika yksinkertainen ja klassisen kaunis. Mitä, jos asustan jonkun muun värisellä ohuella hartiahuivilla; pitkät hanskat eivät oikein ole tyyliäni, ja sitten jotkut vähän hienommat korut? Hartiahuivi voisi rikkoa mustan tylsyyttä?
Onkin aikaa siitä kun olen saanut iltapukuuni pukeutua. Onpas kiva päästä taas esittelemään sitä =)
ap
Musta on mustana tyylikäs. En laittaisi hartiahuivia. Ota kuitenkin varalta mukaan, jos on kylmä.
Korut tietenkin!
terveisin nro 2.
Iltapuvun kanssa on parempi tosiaan laittaa vähän hienommat korut. Minä en yhdistäisi mustaan pukuun muun väristä huivia. Samoin asusteet (kengät ja laukun) pitäisin myös mustina.
Ajattelin vaan, josko se on liian synkkä. Korkokengät ja pieni kirjekuorilaukku ovat mustat ja yksinkertaiset nekin; ostan aina tällaiset asusteet varman päälle.
Tarvitsen varmaan jonkun huivin, sillä palelen aina kaikkialla. Eikö se mene aika synkäksi, jos huivikin on musta? Minulla oli mielessä joku hillitty, esim. tummanruskea tai syvän viinipunainen, sellainen läpikuultava kevyt hartiahuivi.
Onko jotain muuta, mitä karonkan etiketistä pitäisi tietää? Millaisia lahjoja valmistuneelle on tapana viedä?
ap
Karonkkaan voi hyvin laittaa ihan viimeisen päälle hansikkaat ja nutturakampauksen sekä värikkään paljettikoristellun iltapuvun, jos siltä tuntuu.
Karonkkaan ei kyllä ainakaan ennen sopinut asuvalinnaksi kuin juurikin musta. Tuollaiset värikkäät ja paljettikoristelut olisivat olleet asiattomia.
eli jotain koht
siis jotain vastaanottajan mukaista vrt häälahja, 50v-lahja eli jotain vähän "parempaa", kuin tavallisena synttärilahjana. Tosin lahja ei ole mitenkään pääosassa, kuten esim. häissä joissa lahjat ovat suuremmassa merkityksessä (tai ainakin niistä pidetään enemmän melua).
Jos väittelijä pitää sinulle puheen, on siihen vastattava. Useimmiten väittelijä pitää puheet ensin ja sitten kohteina olleet siinä järjestyksessä, kuin heidät on väittelijä maininnut.
Väitöskaronkassa on yleensä asuna juhlapuku. Miehellä tämä tarkoittaa frakkia, jonka kanssa on valkoiset liivit (tai tummat mikäli seurassa ei ole yhtään naista) ja valkoinen rintanenäliina. Kengät voivat olla tavalliset mustat tai kiiltonahkakengät. Frakin tilalta voi juhlapukuna olla sotilas-, kansallis- tai papinpuku. Juhlapuvun vaihtoehtona pidetään tummaa pukua.
Daamin asu määräytyy miehen asun mukaan; juhlapukuisella miehellä on juhlapukuinen seuralainen. Naispuolisella väittelijällä samoin kuin juhlapukuisen miehen daamilla on pitkä, joko musta tai hillityn värinen muu pitkä asu. Se voi olla yläpäästä avara tai olkaimeton, mutta tuolloin on illallispöydässä käytettävä pikkujakkua tai juhlavaa hartiahuivia. Mikäli miehellä on tumma puku, on hänen daamillaan lyhyt juhlava puku.
Karonkkaan ei kyllä ainakaan ennen sopinut asuvalinnaksi kuin juurikin musta. Tuollaiset värikkäät ja paljettikoristelut olisivat olleet asiattomia.
Tai ehkä jonkun 6-kymppisen kemuista. Olen ollut neljä kertaa karonkassa, väittelijät kolmenkympin molemmin puolin ja kyllä on kauniita värikkäitä iltapukuja näkynyt.
t.6
Karonkkaan ei kyllä ainakaan ennen sopinut asuvalinnaksi kuin juurikin musta. Tuollaiset värikkäät ja paljettikoristelut olisivat olleet asiattomia.
Tai ehkä jonkun 6-kymppisen kemuista. Olen ollut neljä kertaa karonkassa, väittelijät kolmenkympin molemmin puolin ja kyllä on kauniita värikkäitä iltapukuja näkynyt.
t.6
Voi myös olla, että niissä käymissäsi juhlissa ei ole ihan tiedetty etikettiä tai sitä ei ole välitetty noudattaa :)
Nuo 11 antamat ohjeet löytyvät itse asiassa aika monen yliopiston sivuilta pukeutumisohjeena ja sielläkin kehotetaan pukeutumaan mustaan tai muuten hillittyyn väriin.
ja kyllä on näkynyt väriäkin ihan koko-kirkkaanpunaisesta alkaen. Tosin punainenkin on aika juhlava väri. Mutta mustassa tiedät ainakin pukeutuneesi oikein.
(niin kuin varmaan laittaa), niin enkö sitten voi laittaa tuota pitkää iltapukuani?
ap
mutta näköjään sillä ei ole niinkään väliä enää nykyään, kun kaiken maailman värikkäitä paljettivirityksiäkin pidetään sopivana.
Tosin musta on värinä jo paljon, paljon sopivampi :)
(niin kuin varmaan laittaa), niin enkö sitten voi laittaa tuota pitkää iltapukuani?
ap
Totta kai voit laittaa! Jos jonkun napaa kaivelee ja hän pilaa iltansa sen takia, että olet pukeutunut pitkään juhlapukuun lyhyen sijaan, niin anna pilata!
Tai tietty miehesi voisi laittaa frakin, jolloin etiketinkin mukaan menisi oikein, jos se _sinua_ vaivaa...
Totta kai voit laittaa! Jos jonkun napaa kaivelee ja hän pilaa iltansa sen takia, että olet pukeutunut pitkään juhlapukuun lyhyen sijaan, niin anna pilata! .
Voi myös olla, että niissä käymissäsi juhlissa ei ole ihan tiedetty etikettiä tai sitä ei ole välitetty noudattaa :)
Nuo 11 antamat ohjeet löytyvät itse asiassa aika monen yliopiston sivuilta pukeutumisohjeena ja sielläkin kehotetaan pukeutumaan mustaan tai muuten hillittyyn väriin.
ja kyllä tosiaan nuorten ihmisten juhlissa näkyy paljon värejä. Etiketisstä piittaamattomuutta tai tietämättömyyttä, mutta etiketti taitaa olla tämän osalta muuttumassa.
Itse olen pukeutunut hillityn väriseen, joskus paljeteinkin koristeltuun, mutta en tummaan iltapukuun joka kerta, enkä ole tuntenut oloani väärin pukeutuneeksi. Vanhemman väittelijän juhlissa näkee vähemmän värejä, mutta ei musta sielläkään ole ainoa väri ollut.
Vaikka karonkkapukeutumisessa käytettäisiinkin värejä, on se mielestäni erilaista, kuin esim. kesähäihin pukeutuminen.
Minähän pistän sen iltapuvun, kun kerran tilaisuus tarjoutuu!
ap
ps. Kiitti kaikille vastauksista
karonkka jossa on väittelijät mukana? Itse olin karonkassa jossa oli vapaa pukeutuminen koska väittelijä kävi juhlalounaalla 3-4 hengen porukalla johon kuului väittelijät ja he pitivät kiitospuheet siellä ja sitten ilta oli vapaamuotoinen sukulaisineen päivineen
Päivällä voit pukeutua miten vain, mutta kohteliasta laittaa siistimmin päälle, niinkuin ajattelitkin.
Juhlapuku tarkoittaa pitkää alaosaa (eli iltapukua). Et varmasti ole ylipuettu mustassa iltapuvussa. Karonkkaan voi hyvin laittaa ihan viimeisen päälle hansikkaat ja nutturakampauksen sekä värikkään paljettikoristellun iltapuvun, jos siltä tuntuu.
Musta on hyvä väri, koska se on "akateeminen väri". Kenties hieman "tylsä", ainakin omasta mielestäni.