Olisin halunnut olla edes yhdestä lapsesta kotona vähän pidempään, en taida koskaan ehtiä...

Ensimmäinen lapsi meni hoitoon 1,1-vuotiaana ja toinen lapsi 11kk iässä. En uskaltanut kieltäytyä työtarjouksista, kun minulla ei ole vakituista työpaikkaa. Ajattelin aina, että ehkä kolmannesta olisin kotona ainakin siihen asti, kunnes lapsi on 1,5-vuotias. En taida ehtiä sitäkään. Näyttää raha- ja elämäntilanne sellaiselta, että palaan itse töihin hyvin pian ja mies jää kotiin vanhempainvapaalle.



Vähän surettaa, että elämä on mennyt näin. Olisi ollut kivaa edes kerran voida miettiä työ/hoito-kuviot lapsilähtöisesti ilman suurta taloudellista riskiä.



Muutenkin tuntuu, että olen yhtäkkiä tullut vanhaksi ja uran rakennusvaihe on ohi. Valmistuin 10 vuotta sitten ja alku näytti lupaavalta, minulla oli vakituinen työ ja etenemismahdollisuuksia. Sitten kuitenkin muutimme miehen työn takia toiselle paikkakunnalle, sain eka lapsen, sain määräaikaisen, sain toka lapsen, sain taas määräaikaisen. Nyt on kolmas tulossa kesken kaiken ja mieheltä menossa työ alta. Täytän 35 vuotta, lapsentekoikä pian ohi, paras työikä pian ohi, eikä mitään taida jäädä käteen kummastakaan...