Lue keskustelun säännöt.
Milloin tajusitte olevanne hulluja?
Kommentit (17)
Jo kerkesi joku hullu alapeukuttamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tajusin olleeni psykoosissa noin puoli vuoden toipumisjakson jälkeen.
Kun arvostamani rehellinen kaveri sanoi että tuo ei kuulosta nyt enää normaalilta mitä puhut.
Vierailija kirjoitti:
Mee lääkäriin!!
En minä tarvitse lääkäriä, vaan te hullut tarvitsette apua.
Kun aloin kirjoittaa av:lle jatkuvasti samoja aloituksia esimerkiksi talvivaatteista ja pöytäkoneista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kun tämän aloituksen kysymys olisikin ennemmin näinpäin: "Milloin tajusitte, että ette ole hulluja".
Niin olisin varmasti vastannut viestiin toisella tavalla.
Nimittäin, että kun on menettänyt kaiken elämässään, eikä ole enää mitään jäljellä, eikä edessä ja taivas putoaa päälle (metafora), niin ymmärtää, että oli todellakin hullu, kun ylipäätään kuvitteli elämässä saavan tai tulevan jotakin muuta, kuin eijoota, ja tyhjyyttä, ja että tuli tänne asti tässä elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri äsken.
Havaitsin kaipailevani Makaroni-voikaverin päivittäistä ruokavinkkiä.
Ja olen huolissani hänen mummansa hyvinvoinnista.
Missä olet, makaronivoityyppi?
Hyvin nuorena, 10-vuotiaana ehkä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silloin, kun minulle todettiin lievä ahdistuneisuushäiriö, kun menin keskustelemaan parisuhteeni 1,5 vuoden kuivasta kaudesta, jolle ei näy loppua.
Vierailija kirjoitti:
Silloin, kun minulle todettiin lievä ahdistuneisuushäiriö, kun menin keskustelemaan parisuhteeni 1,5 vuoden kuivasta kaudesta, jolle ei näy loppua.
Kai siinä ahdistuu ellei saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin ollut pitkän aikaa "vähän" stressaantunut ja kotibileissä puhuin vasta tapaamilleni ihmisille erään henkilön itsemurhasta että siinä olisi varmaan siisti tapa lähteä. En sentään oikeasti halunnut tehdä niin, mutta tajusin muiden reaktiosta tehneeni virheen ja ettei ajatuksenjuoksu ole nyt ihan normaalia 😂
Vierailija kirjoitti:
Olin ollut pitkän aikaa "vähän" stressaantunut ja kotibileissä puhuin vasta tapaamilleni ihmisille erään henkilön itsemurhasta että siinä olisi varmaan siisti tapa lähteä. En sentään oikeasti halunnut tehdä niin, mutta tajusin muiden reaktiosta tehneeni virheen ja ettei ajatuksenjuoksu ole nyt ihan normaalia 😂
Millees se lähti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorempi sukulainen otti valokuvia ja laittoi kaikki minulle. Ensinnäkin, otan jostain 2-4 kuvaa, perkaan huonot pois. No tämä lähetti kaikki räpsimänsä sekä videoita, kuvissa oli taapero joka tietysti oli pääasia. Tutkin omaa ulkonäköä kuvista ja tajusin olevani paljon kuntoutujamman näköinen kuin olin luullut.
Oli dissokohtaus, pälyilyä, silmien räpsyttelyä. Käsien vääntelyä. Aivan outo meininki mulla.
Olen vasta pikkuhiljaa alkanut sitä tajuamaan. Lapsena en nähnyt käytöksessäni tai ajatuspoluissani mitään outoa, teininä koin, että "tällainen mä nyt vain olen", nuorena aikuisena elin itsepetoksessa, että syrjäytyminen oli oma valintani.
Nyt olen 30 ja herännyt huomaamaan, ettei minulla ole resursseja vastata juuri mihinkään aikuiselämän haasteisiin... Murenen pienimmänkin paineen alla. Ei minusta vaaraa muille ihmisille ole - kunhan kukaan ei vain koskaan odota minulta mitään.
Silloin kun jouduin suljetulle osastolle
Mee lääkäriin!!