Pyörtyminen synnytyksessä

Pyörryn jopa ajatuksesta verestä, jos joku esim. seikkaperäisesti selittää jotain veristä tarinaa. Pyörryn lähes aina verenluovutuksessa.



Mutta synnytyksessä en kyllä ollut lähelläkään pyörtymistä. Siinä ovat verenpaineet niin taivaissa, ettei pyörtyminen mielestäni ole kovin yleistä - ellei jopa mahdollista.



Sitten tietysti voi pyörtyä, jos menettää litratolkulla verta, mutta en usko että kukaan hyvin menevässä tavallisessa synnytyksessä pyörtyy.

En tiedä, kauanko taju oli pois, pienen hetken vain. Hlökunta ei huomannut mitään. Itse havahduin ja ajattelin, että voi ********, tähähän jatkuu vielä vaan... kyse oli varmaan hyperventilaatiosta.

mutta kipu oli niin iso ja kesti niin pitkään (en saanut mitään toimivaa kivunlievitystä 12 tuntiin, vasta epiduraali auttoi), että yli puolet synnytyksestä on vaan mustaa aukkoa.

heti kun sain lapesn maailmaan ja toisessa heti kun oli lapsi syntynyt käskettiin nousta ja lähteä synnytysosastolle, niinpä sitten nousin ja hups..lähti taju. En tiedä kuinka kauan olin tajuttomana, mutta kiskoivat takaisin sängylle ja nostivat jalat ylös. Toinen synnytys oli älyttömän rankka, imukuppi-perätilasynnytys ja toinen ihan tavallinen, vaikka hb putosi 70:een.

En tiedä, kauanko taju oli pois, pienen hetken vain. Hlökunta ei huomannut mitään. Itse havahduin ja ajattelin, että voi ********, tähähän jatkuu vielä vaan... kyse oli varmaan hyperventilaatiosta.

Useempi kerta tapahtui kuopuksen synnytyksessä tuo. Mutta meillä taas ehdin sanoa ensin että meinaa lähteä taju, ja saivat sitten keskittymään hengitykseen.

pyörryin esikoisen synnytyksessä kaksi kertaa. Oli pitkä ja vaikea imukuppisynnytys ilman puudutuksia. Ekalla kertaa jossain puolivälissä piiiiiitkää ponnistusvaihetta ja toisen kerran silkasta kivusta, kun imukuppia asetettiin. En ollut kovin kauaa tajuttomana, sen verran että henkilökunta ja mies ehti reagoida. Laskea sängyn päädyn, nostaa jalkoja jne.



En voi ymmärtää, että joku väittää sen olevan jopa mahdotonta!!

tai ei...niin minä pyörryin keskimmäisen synnytyksessä. Oli nopea ja kivulias ja hetkeä ennenkuin sain ruveta ponnistamaan taju vain yksinkertaisesti lähti kivusta. Hetken olin pyörryksissä ja havahduin siihen kun kätilöt herättelivät, sitten sain happea, jalat ylös jne...

lähti taju vasta synnytyksen jälkeen suihkussa, ihan vaan verenhukan takia. Kätilö oli silloin jossain muualla ja ehdin miehelle sen verran huutaa, että ehti saada mut kiinni.

Odoteltiin, että ponnistus lähtisi käyntiin ja piti mennä reteesti itse tippatelineen kanssa rakkoa tyhjentämään. Olin aika kovassa lääkityksessä, kun supistukset olleet joka synnytyksessä infernaaliset. Heräsin siihen, kun mies ja kätilö pitivät käsistä kiinni, etten kaadu lattialle. Kätilö oli huomannut naamastani, että taju saattaa kohta lähteä ja nappasivat kiinni ajoissa.



Muutaman sekunnin missasin maailmanmenosta ja aikani istuskeltua jatkettiin touhua. Synnytys oli 3 kokemastani mukavin.

troisen lapsen synnytys. Pyörryin supistusten aikana. Se kipu oli jotain kamalaa.

Kyse ei ollut verenhukasta, koska menetin verta todella vähän (ehkä desin). Vedin kyllä ihan luomuna synnytyksen että olisiko sitten lopuksi sen takia keho antanut periksi. Olin lähdössä suihkuun ennen perhehuoneeseen siirtymistä ja hups jalatvaan meni alta puolessa välissä matkaa. Minut vietiin sitten sängyssä ylös osatolle ja kokeilin nousemista vasta parin tunnin päästä uudelleen.

Oli toinen synnytykseni, olin saanut ilokaasua jonkun verran kunnes kätilö alkoi asentamaan katetria epiduraalia varten. Vauvan potkut näkyivät vatsalla, kätilö vilkaisi alas ja ponnistelu piti aloittaa , jäi puudutus saamatta. Siitä hetki niin taju meni. Heräsin omaan huutoon kun ponnistin tytön ulos. Kukaa ei ole selittänyt miksi näin kävi mutta ilmeisesti kivun takia.