Miten suhtaudutte aikuiseen ihmiseen, jolla sosiaalisten tilanteiden pelko?
Puhun siis itsestäni. En ole päässyt yli jännittämisestä ja ujoudesta vaan se on jatkunut ihan lapsuudesta asti. Ja pikemminkin vain pahentunut aikuisiällä. Jännitän kaikkea mihin liittyy muut ihmiset ja mm. ääni värisee, punastelen, olen kömpelö, mieli tyhjenee ja koko kehokin saattaa täristä, jos tarpeeksi pahasti jännittää. Miten suhtautuisit kaltaiseeni aikuiseen ihmiseen?
Kommentit (41)
Ihan miten kehen tahansa. En tee asista numeroa, ellet itse ota sitä puheeksi ja esitä jotain toivetta.
Tunnen myötätuntoa, sillä kärsin itse vaikeasta sosiaalisesta fobiasta vuosia.
Jospa koitat miettiä vähemmän mitä muut ajattelee. Mitä väliä mitä muut ajattelee? Ihmisiä yleensä kiinnostaa vain oma napa. Ehkä katsovat hetken hölmistyneenä kun täriset naama punaisena, mutta luuletko että joku jää sinua miettimään?
Minulta löytyy sympatiaa ja haluaisin tulla puolitiehen vastaan, kun toinen edes yrittää.
Sen sijaan se, että vedotaan joka asiassa sospelkoon eikä edes yritetä mitään, on ärsyttävää.
En tarkoita, että sospelkoisen pitäisi mennä kaupan kassalle töihin ja "parantaa itsensä", mutta minusta heilläkin on vastuunsa rakentaa omannäköisensä elämä ja kustantaa se. Ja meillä "muilla" pitää olla avoin mieli ottaa heidätkin vastaan.
Ei kai tuossa mitään ole, itse olen päässyt työelämässä aika hyvin eroon sosiaalisten tilanteiden jännityksestä, varsinkin yläasteella ja lukiossa oli joskus aika vaikeaa. En edelleenkään todellakaan tykkää esiintymisestä, mutta tulen toimeen. Arvelisin, että aika monella on jonkin tasoista esiintymisjännitystä tai sosiaalisten tilanteiden jännitystä, joten varmaan moni ymmärtää.
Mikä sinua tarkalleen ottaen niin pelottaa muissa ihmisissä? Pelkäätkö heidän tuomitsevan sinut tai nauravan sinulle tai jotakin vastaavaa. Suurin osa meistä on ihan tavallisia talliaisia, enemmän tai vähemmän kömpelöitä, joten ei ole kamalasti pelättävää. Olet kuin saaliseläin petoeläinten joukossa, tämä tuli mieleen kun luin kuvauksesi oireistasi.
Ei ap edes kuulosta kovin pahalta. Aika normaaleja juttuja. Pahempaa olisi esim paniikkikohtaukset jo pelkästä ajatuksesta, että pitää mennä kauppaan.
Joku uhriutuja täällä alapeukuttelee ihan asiallisille kommenteille. Voi voi ja tui tui, mitähän sulle pitäisi sanoa jos ei normaali aikuisten puhe kelpaa.
Sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivät eivät käy koskaan missään joten en voi suhtautua niihin mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Ihan miten kehen tahansa. En tee asista numeroa, ellet itse ota sitä puheeksi ja esitä jotain toivetta.
Tämä. Ei minua haittaa vaikka huomaisin toisen jännittävän seurassani. Ei vaikuta siihen millä tavalla ihmiseen suhtaudun tai kuinka itse olen tilanteessa.
Lempeästi. En jaksa yhtään ekstroverttejä hosääjiä.
Ap, ymmärrän sua.
Oon kärsinyt vastaavasta jo yli 25 vuotta.
N41
Juttelen normaalisti ja olen kuin en huomaisikaan, että toinen jännittää. Ei se haittaa. Toistaiseksi aina ne on kohta rentoutuneet, tosin seuraavalla kerralla tavatessa he saattaa taas hetken jännittää.
Pidän tuota mielenterveysongelmana ja arvelen, että muitakin pulmia on. Mutta eipä siinä, minulla on monta mt-ongelmaista ihmistä lähipiirissä. Semmoista se on.
En mä ajattele muuta kuin tavallaan hämmästyn että mua jännitetään, sitten muistan että niin eihän hän minua tunne eikä tiedä etten tee kärpäsellekään pahaa
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivät eivät käy koskaan missään joten en voi suhtautua niihin mitenkään.
Käyhän.
Mullakin on tuo pelko, ja käyn esimerkiksi kaupassa.
Mulla on myös tuohon lääkitys, en tiedä miten muut pärjää ilman.
Jos mut näkee kadulla, ei musta päälle päin näe, että on tuo fobia. Tuskin muistakaan.
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivät eivät käy koskaan missään joten en voi suhtautua niihin mitenkään.
Kyllä käyvät, pelkoa on eri asteista ja se voi tulla ilmi eri tilanteissa. Moni sinnittelee töissä lääkityksen avulla. Multa löytyy sympatiaa heille koska kärsin itsekin kyseisestä vaivasta. Tulee sellainen myötätunto jos huomaa kohtalotoverin koska tiedän tasan tarkkaan miten vaikeaa tän pelon kanssa voi usein olla.
Vähän säälien, koitan olla kiltti ja pehmentää hiukan omaa usein aika voimakasta ulosantia. Toisaalta ihailen myös niitä ihmisiä, jotka peloista ja ongelmista huolimatta uskaltaa tehdä asialle jotain, ja siis tulee sinne ihmisten ilmoille ja esiintyvät kun on pakko, vaikka kuinka jännittäisi.
70% ihmisistä kokee jonkinasteista esiintymisjännitystä, eli todellakin enemmistö osaa suhtautua empaattisesti siihen 1% jolle jännitysoireet menee elämää haittaavalle tasolle.
En huomaa sitä, koska keskityn yleensä muuhun ja on menoa. Toivon ainoastaan että saan sanoista selvää, tulee joku selkeys. Menee muillakin sanat solmuun, ellei kahden ihmisen kommunikaatio synkkaa yhteen.
Mulla on sosiaalisten lanteiden kaipuu mutta sosiaalisten tilanteiden pelko
helpottuisin varmaan kohdatessani kaltaisehkoni