Olen kehopositiivinen

Niin minäkin olen.

Olen oppinut rakastamaan itseäni ja kehoani ja hyväksyn sen täysin.

Silloin kun stressasin joka ikisestä suupalasta (jota en uskaltanut syödä), kun liikuin pakonomaisesti, vietin aikaa peilin edessä puristelmassa kuviteltuja läskejäni olin todella ahdistunut ja voin huonosti.

Sairastin syömishäiriötä. 

Sitten kun vuosien kamppailun jälkeen sain pikkuhiljaa päätäni selvitettyä, kun aloin oivaltamaan ja ymmärtämään miksi näin toimin, alkoi paraneminen.

Nykyään hyväksyn sen että painan melkein hyväksytyn alimman painon verran. Pidän siitä mitä näen peilistä enkä rääkkää itseäni. Haluan pelkästään parasta itselleni.

Suurin kauhuskenaarioni oli että lihon. Vähitellen olen oppinut hyväksymään kaikenlaiset kehot. En tosin halua tulla ylipainoiseksi saati lihavaksi koska se ei ole hyvä asia, mutta en näe mitään pointtia hakkua ja solvata heitä jotka ovat. 

En ole kaunis mutta se ei ole minulle ongelma. Olen paras minä, rakastamisen arvoinen ja hyväksyttävä siinä kuin kuka tahansa muukin painosta ja ulkonäöstä tai iästä tai ihonvaristä, vammasta tai vammattomuudesta huolimatta.

Nykyään minulla on paljon ihmisiä ympärilläni jotka pitävät minusta aidosti huolimatta siltä miltä näytän, ja olen äärettömän kiitollinen siitä. Kriittisenä ja negatiivisena ja pinnallisia arvoja omaavana en ollut kovin mukava ihminen. Kuka voisikaan pitää henkilöstä jolla on aina pelkkää pahaa sanottavaa?

Joten, olen kehopositiivinen. Jokaisella meillä on keho ja on ensiarvoisen tärkeää rakastaa sitä ja huolehtia siitä parhaalla tavalla. Ei vihata ja rankaista. Ne joiden täytyy toisen painoa tai ulkonäköä arvostella ovat onnettomia ihmisiä. Heillä ei ole hyvä olla itsensä kanssa, ja se on suuri onnettomuus. Elää ihmisenä joka vihaa itseään ja kohdistaa vihansa muihin.