Miten pitäisi suhtautua siihen, että lapsi (3-v.) komentelee (äitiä)?
Ja kovaa komentaakin. Kauhealla huudolla. En tiedä mistä on oppinut, koska ei ole komentamalla saanut koskaan mitään, ei edes erityisemmin huomiota. Sen sijaan nätisti pyytämällä yleensä saa mitä pyytää.
Komentelu on päivittäistä ja aika sietämätöntä. Ja joka kerta tilanne etenee niin että ei huutokomentamalla saa mitä vaatii, niin siitä seuraa itkupotkuraivari. Ollaan selitetty, että pyytämällä saa asioita ja sen tietää ja ymmärtää kyllä.
Uhhuh. Aika raskasta. Mitä tehdä?
Kommentit (4)
Vierailija kirjoitti:
Etköhän sä keinot keksi.
Ohjaa temperamenttisen lapsesi ajattelua. Opasta.
Puhu. Kuuntele.Kysy miksi komentaa? Kerro miten asiat saa perille. Niinhän sinä sitä toteutat jo, mutta sanoista. Näytä mallia.
Vaikka dialogi nukkien tai pehmojrn kesken.
Ei lapsi osaa sanoa miksi komentaa. Opastan ja puhun ja kuuntelen jo. Paljon. Ja näytän mallia. Joka päivä. Ap
AP, olet nyt ilmeisesti kohdannut ensimmäistä kertaa kauden nimeltä "uhmaikä". Jatkat samalla johdonmukaisella tavallasi, vaikka raskasta varmasti onkin. Näitä kausia tulee ja menee ajoittain, ja viimeisintä niistä kutsutaan nimellä murrosikä. Good luck :-D
Sitteppähän itkupotkuraivaroi. Asiat hoituu vasta sitten kun rauhottuu ja sanoo/pyytää saman rauhallisesti. Itse siinä pitää pysyä rauhallisena. Ehkä se joskus tajuaa jättää huudot ja raivot pois, pyytää heti nätisti ja huomaa, et homma toimikin nopeammin.
Etköhän sä keinot keksi.
Ohjaa temperamenttisen lapsesi ajattelua. Opasta.
Puhu. Kuuntele.
Kysy miksi komentaa? Kerro miten asiat saa perille. Niinhän sinä sitä toteutat jo, mutta sanoista. Näytä mallia.
Vaikka dialogi nukkien tai pehmojrn kesken.