Mitä anorektikko ajattelee...

Kaikki ajatukset pyörivät vain ruuan ja painon ympärillä. Ei silloin ajatella muita. Sairaus hallitsee täysin.

Kuulit Eugeniasta vuonna 2022? Ok... Minä kuulin hänestä vuosia ja vuosia sitten.

Riippuu myös, että missä vaiheessa sairautta on. Olin harjoittelussa syömishäiriöyksikössä. Päiväosastoilla moni kannusti toisiaan pääsemään irti tietyistä ajattelumalleista, kaloreiden laskemisesta yms.
Ympärivuorokautisella osastolla taas saattoivat jaella toisilleen vinkkejä, että miten saada painoa alas paremmin jne.
Mutta siis lähtökohtaisesti jäin siihen ymmärrykseen, että syömishäiriöistä ei kiinnosta muiden paino tms. ainoastaan se oma agenda.

Pitää ymmärtää. Ei "normoilla" ole mitään oikeutta kyseenalaistaa sitä että joku kokee syntyneensä liian lihavaan vartaloon.

Mitäs lihavat ajattelevat? Järkyttävää mihin kuntoon ihmiset päästävät itsensä tämän tuhat kertaa yleisemmän syömishäiriön myötä. Pakkohoito olisi paikallaan viimeistään ensimmäisen lihavuussairauden ilmetessä.

Vierailija kirjoitti:

Mitäs lihavat ajattelevat? Järkyttävää mihin kuntoon ihmiset päästävät itsensä tämän tuhat kertaa yleisemmän syömishäiriön myötä. Pakkohoito olisi paikallaan viimeistään ensimmäisen lihavuussairauden ilmetessä.

ruokaa

Puhe sattui korviin, niin kimakka ääni!

Syömishäiriöisen ajattelua voi terveen olla vaikea ymmärtää. Se on addiktio, selviytymiskeino, epätoivoinen ja pakkomielteinen yritys hallita elämäänsä.

Anoreksia on mielenterveyssairaus. Usein koko elämänpituinen sairausjatkumo - erilaisten vaiheiden seurausta. Hoito on myös pitkäaikaista ja usein syömishöiriö mielen tasolla hallitsee, vaikka parempia aikoja olisikin.

Eräs anorektikko kuvasi tilaansa n. 40 vuotta sairastettuaan: sairaus on kuin rusketus kesällä, jolloin sitä on enemmän. Talvella olen kalpea, en juuri muista koko sairautta. Kunnes tulee jälleen kesä

Googlaapa ashley isaacs. Ihmiskroppa on kyllä kestävä, tämä hlö on ollut tuossa luurankokunnossa jo vuosikaudet.

Oon sairastanut pahaa anoreksiaa n. 20 vuotta ja voin sanoa, että ikinä ei ole tullut mieleen arvostella/ arvioida muiden henkilöiden ulkonäköä. Kas kun tämä sairaus ei liity millään tavalla ulkonäköön. 

Kroonikkona sitä kuitenkin suvaitsisi molemminpuolisen kehorauhan ( eli että tuntemattomat jättäisivät kommentoimatta painoa, kun tiedän sen itsekin).

Lääkärikin: kato me ollaan erilaisia. Mene päiväkotiin töihin mantroinesi Herran jestas.
Armoa nyt kaikille erilaisille vaan.

Täällä toinen kroonista anoreksiaa sairastava.

Olen sairastanut jo lapsesta, tosin lapsena oireet olivat hieman erilaiset kuin myöhemmin murrosiästä alkaen.

Lapsena tunsin koko ajan olevani valtavan iso ja kömpelö. Liikaa. Vein tilaa ja olin tiellä.  Kun nyt katson lapsuudenkuviani en ole yhtään sen isompi kuin muutkaan lapset, enkä koskaan ole ollut ylipainoinen saati lihava. 

Teidän mistä oireeni johtuivat ja miksi se kaikki johti sairastumiseen. Sitä en tässä ala avata.

Oireeni olivat keino hallita elämääni kun muuta keinoa ei ollut. Oli yksi asia mistä voin määrätä täysin; syönkö vai en.  Kun pystyin valtavaan itsekuriin, se tuotti hallinnan tunnetta, suorastaan euforiaa.

Myöhemmin sairaus vei valtaviin henkisiin tuskiin, se tuntui hirviölle joka on vallannut elämäni ja mieleni. Se osasi houkutella ja luvata, mutta sitten se iski koukkunsa niin syvään ettei siitä enää päässyt irti.

Toisaalta pelkäsi painon nousua niin että mieluummin halusin kuolla, ja kun makasin kaksikin kertaa sairaalassa vakavasti aliravittuna ei kuolema pelottanut ollenkaan vaikka lääkärit sillä yrittivät pelotella. 

Saatoin katsoa peiliin ja nähdä sieltä ison muodottoman olion, vaikka tosuus oli että olin vakavasti alipainoinen. Näin silmissäni miten siinä ihan katsoessani kuvaani aloin paisua. Ja kuitenkin anoreksia oli rakas ja turvallinen ystävä, minun puolellani. Ei sitä osaa eikä voi selittää ihmiselle joka sitä ei ole kokenut.

Edelleenkään en ole täysin terrve. Minulla on tietty ruokavalio enkä halua lihoa. Olen kuitenkin tuskaisen taistelun jälkeen saanut nostettua bmini juuri ja juuri 19. Olen saanut suuren määrään kuraa niskaani kun minulle on huudeltu ja naurettu ja osoiteltu, ihan aikuisten toimesta ja varsinkin miesten.

Joskus joku lapsi kysynyt miksi sinulla on noin laihat jalat, ja olen selittänyt että se johtuu sairaudesta. Se on riittänyt vastaukseksi ja ovat jatkaneet omissa puuhissaan.

Aikuiset sen sijaan voivat olla uskomattoman julmia ja kamalia. 

Sairaus on johtanut mm. siihen että en tunne näläntunnetta enää ollenkaan. Sen takia syön säännöllisesti kellon mukaan nelja kertaa päivässä mutta pieniä aterioita. Voin pahoin jos syön liikaa.

Minulla on osteoporoosi, olen katkonut useita luita.  Yhdessä vaiheessa alkoi hiukset lähteä joten ajelutin itseni kaljuksi. Ne kasvoivat sitten takaisin ja nyt minulla on pikä tukka.

Ei siis mikään "prinsessatauti" niinkuin olen kuullut sanottavan, eikä kyse kauneuden tavoittelusta. Ei yksikään todella sairas anorektikko hetkeäkään kuvittele olevansa kaunis! Mutta kun se onkin täysin sivuseikka, yhden tekevä asia.  Kehorauhaa minäkin toivoisin ihan kaikille. Oman pahan olonsa voisi opetella purkamaan muulla tavoin kuin hyökkäämällä toisten kimppuun tavoitteena loukata niin verisesti kuin osaa. 

Vierailija kirjoitti:

Kuulit Eugeniasta vuonna 2022? Ok... Minä kuulin hänestä vuosia ja vuosia sitten.

Ok, kiva, että sinä olet kuullut hänestä jo vuosia sitten. Minä taas kuulin vasta tämän keskustelun myötä. En koe menettäneeni mitään.

Vierailija kirjoitti:

Oon sairastanut pahaa anoreksiaa n. 20 vuotta ja voin sanoa, että ikinä ei ole tullut mieleen arvostella/ arvioida muiden henkilöiden ulkonäköä. Kas kun tämä sairaus ei liity millään tavalla ulkonäköön. 
Kroonikkona sitä kuitenkin suvaitsisi molemminpuolisen kehorauhan ( eli että tuntemattomat jättäisivät kommentoimatta painoa, kun tiedän sen itsekin).

Ei liity ulkonäöön? Miten minä olen aina ollut siinä käsityksessä että anoreksiaa sairastavat henkilöt eivät ole tyytyväisiä omaan kehoonsa? Mutta sitä ania ihmettelen, että koska he laihduttavat ja laihduttavat siinä toivossa että "kelpaisivat jollekin" niin ovatko he nyt tyytyväisiä kun painaavat vain 30 kg? Teinien sairaushan se on kun he tapaavat ajatella "minä oon niin läski kamalaa, yhyy oon läski ja ruma" Ja sitten parannetaan elämää lopettamalla syöminen. Naurettavaa.

Toinen ääripää on nämä brutaalin ihraiset kehopositiiviset läskilöllykät, jotka vaeltavat terhakkaasti mutta vaivalloisesti pitkin Prisman käytäviä päämääränään karkki-, leivos- ja muut roskaruokaosastot. On vaan niin huvittavaa katsoa noiden vaippapyllyisten mustiin piukkoihin pöksyihin itsensä pusertaneiden lylleröiden vaappumista XD Välillä minun pitää mennä vessaan nauramaan, kun on niin huvittavaa  XD

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon sairastanut pahaa anoreksiaa n. 20 vuotta ja voin sanoa, että ikinä ei ole tullut mieleen arvostella/ arvioida muiden henkilöiden ulkonäköä. Kas kun tämä sairaus ei liity millään tavalla ulkonäköön. 
Kroonikkona sitä kuitenkin suvaitsisi molemminpuolisen kehorauhan ( eli että tuntemattomat jättäisivät kommentoimatta painoa, kun tiedän sen itsekin).

Ei liity ulkonäöön? Miten minä olen aina ollut siinä käsityksessä että anoreksiaa sairastavat henkilöt eivät ole tyytyväisiä omaan kehoonsa? Mutta sitä ania ihmettelen, että koska he laihduttavat ja laihduttavat siinä toivossa että "kelpaisivat jollekin" niin ovatko he nyt tyytyväisiä kun painaavat vain 30 kg? Teinien sairaushan se on kun he tapaavat ajatella "minä oon niin läski kamalaa, yhyy oon läski ja ruma" Ja sitten parannetaan elämää lopettamalla syöminen. Naurettavaa.

Kyllä yleensä kyse on enemmänkin hallinnan ja kontrollin tunteesta, kuin laihtumisesta ulkonäön takia.

Vierailija kirjoitti:

Toinen ääripää on nämä brutaalin ihraiset kehopositiiviset läskilöllykät, jotka vaeltavat terhakkaasti mutta vaivalloisesti pitkin Prisman käytäviä päämääränään karkki-, leivos- ja muut roskaruokaosastot. On vaan niin huvittavaa katsoa noiden vaippapyllyisten mustiin piukkoihin pöksyihin itsensä pusertaneiden lylleröiden vaappumista XD Välillä minun pitää mennä vessaan nauramaan, kun on niin huvittavaa  XD

Heillä on terve itsetunto, toisin kun anorektikolla. Anoreksia ei ole alipainoisuus vaan se vika on päässä, se on mielenterveysongelma. Mitä sitten, jos ihava ostaa karkkia? Hän saattaa olla kuitenkin terve ja sinut itsensä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toinen ääripää on nämä brutaalin ihraiset kehopositiiviset läskilöllykät, jotka vaeltavat terhakkaasti mutta vaivalloisesti pitkin Prisman käytäviä päämääränään karkki-, leivos- ja muut roskaruokaosastot. On vaan niin huvittavaa katsoa noiden vaippapyllyisten mustiin piukkoihin pöksyihin itsensä pusertaneiden lylleröiden vaappumista XD Välillä minun pitää mennä vessaan nauramaan, kun on niin huvittavaa  XD

Heillä on terve itsetunto, toisin kun anorektikolla. Anoreksia ei ole alipainoisuus vaan se vika on päässä, se on mielenterveysongelma. Mitä sitten, jos ihava ostaa karkkia? Hän saattaa olla kuitenkin terve ja sinut itsensä kanssa.

Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on jo muutenkin ylikuormittunut ja romahduspisteessä ja sinä kysyt, että "mitä sitten, jos..." :O

Järkyttävää, en tiennytkään että ihmisen LUUTKIN ovat noin ohuet. Herranjumala, miten joku voi päästää itsensä noin iljettävään kuntoon :(