Todella moni suosii vaan omia lapsiaan ja lastenlapsiaan
He haluavat kaiken aina omilleen. Tärkeintä on, että juuri meidän mukula saa kaikkein parasta ja ja eniten perintöä ja opiskelurahat. Asunnon ensirahan. Säästöjä, maata, metsää, parhaat vakuutukset. Meidän lastenlapsemme, parasta heille. Oikeastaan aika noloa kuunnella ihmisiä.Itse arvostan ihmisiä, jotka pitävät muitakin kuin ominaan. Haluavat muillekin yhtä hyvää.Tukevat ja kannustavat.
Kommentit (20)
Pahimmat dissaavat ja lyttäävät muiden lapsia ja nuoria.
Kenelle itse aiot omaisuutesi jättää? Muiden lapsille?
Jotkut ovat valmiita ihmiskauppaamaan muiden lapsia. Mutta ei ne omiaan ajattele, paitsi jos näkevät heidät itsensä jatkeena.
Vierailija kirjoitti:
Oikeaa rakkautta on se, että kohtelet ihmisiä tasapuolisesti.
Oikeastiko kohtelet omaa lastasi samoin kuin jokaista vastaantulijaa?
Ei teillä ole ymmärrystä.
Kun luulee, että kaikki tulee automaationa ja on kohtuullisen helppoa, ei tarvitse ajatella kuin itseään ja niitä tuotoksiaan.
Esim. Ukrainalaisia majoittavat jo osaavat ajatella muita kuin itseään.
Miksi pitäisi ajatella joitain muita? Siis enemmän kuin omia lapsiaan. Eikö se ole hyvä, että jokainen huolehtii läheisistään. Jos sulla ei ole lapsia, niin sulla on varmaan varaa ja energiaa tukea muita enemmän kuin jollain viiden lapsen äidillä.
Kaikki elävät ajattelevat omia jälkeläisiään, jopa kasvit, eivät muita mieti. Se on luonnonlaki joka varmistaa elämän että omista pidetään huolta eikä jaeta resursseja muille.
Ja kyllä minä rakastan nimenomaan eniten omiani, koska he on mun omia. En edes pidä suurimmasta osasta muiden lapsia. Pitäisin huolta sisarusten lapsistakin, mutta en koko kylän kakaroista mitenkään erityisesti, toki autan vieraitakin hädässä ja ja toivon kaikille hyville ihmisille pelkkää hyvää, kaiken ikäisille.
Vierailija kirjoitti:
Ei teillä ole ymmärrystä.
Kun luulee, että kaikki tulee automaationa ja on kohtuullisen helppoa, ei tarvitse ajatella kuin itseään ja niitä tuotoksiaan.
Esim. Ukrainalaisia majoittavat jo osaavat ajatella muita kuin itseään.
Vaikka majoittaisin ukrainalaisen, niin en minä siitä välittäisi samalla tavalla kuin omasta lapsesta. Täysin normaalia että pitää eniten huolta omista läheisistään, ja että ne on itselleen tärkeimpiä. Tekopyhyyttä väittää että joku random-afrikkalainen on itselleen yhtä tärkeä kuin oma lapsi.
Niinhän se menee että omasta jälkikasvusta pidetään huolta ja heille jätetään perintö. Ihmislajille luonteenomaista ja normaalia käytäytymistä. En keksi yhtään syytä, miksi minun pitäisi esim. maksaa naapurin Janipetterin ajokortti eikä oman lapseni? Tai vaikka testamentata taloni ja omaisuuteni jollekin muulle kuin perillisilleni?
Ja samat tyypit valittavat, että työnantajat palkkaa niitä joilla on tutuiltaan suosituksia....
Suosikaa, mutta älkää tehkö sitä toisten kustannuksella.
Luonnonlaki. Monet eläimet tappavat vieraan uroksen pennut. Että siihen nähden ihminen on varsin sivistynyt eläin.
Tottakai jokainen suosii omiaan. Älytön ajatus, että pitäisi omien lisäksi paapoa naapurin wt:n kakaratkin. Jokaisen oma asia on miten paljon satsaa jälkikasvuunsa ja lapsia ei pidä tehdä jos ei rahkeet riitä.
Vierailija kirjoitti:
Suosikaa, mutta älkää tehkö sitä toisten kustannuksella.
Miten se että oman omaisuutensa haluaa antaa perinnöksi omille lapsillee on toisten kustannuksella? Vai pitäisikö oma omaisuus jakaa kaikkien liki 8 miljardin maapallon asukkaan kesken niin ei olisi kenenkään kustannuksella?
Ap, niinhän sen kuuluukin mennä. Miksi pitäis toisten lapsia hyysätä. Onko sulla jotain vikaa ymmärryksessä kun et tätä tajua.
Noin se menee eläinmaailmassakin, oi kretiini.
Ap, kaikilla ei ole noin. Osalla meistä on narsisti vanhempana. Se haluaa lapselleen vain kurjaa, kärsimystä, yrittää tuhota oman lapsensa kaikin tavoin. Vahtii että vahingossakaan lapsi ei saa perintöä tai mitään hyvää. Kaikin tavoin yrittää liiskata ja talloa lapsensa. Käyttää väkivaltaa kaikissa muodoissaan.
Ymmärrän sinänsä apn kirjoituksen mutta tosiaan toisinkin voi olla.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi ajatella joitain muita? Siis enemmän kuin omia lapsiaan. Eikö se ole hyvä, että jokainen huolehtii läheisistään. Jos sulla ei ole lapsia, niin sulla on varmaan varaa ja energiaa tukea muita enemmän kuin jollain viiden lapsen äidillä.
Olen viiden lapsen äiti ja tuen maailman lapsia aika hemmetin paljon enemmän kuin lapsettomat (tai lapselliset). Olen ollut jo 15 vuotta kuukausilahjoittaja usealle järjestölle, mulla on niitä kummilapsia, siis joka kuukausi menee pitkästi toista sataa tähän auttamiseen. Vähän loukkaavaa että ajattelet että viiden lapsen äidillä ei ole mahdollisuuksia auttaa.
Minä koen että kaikki maailman lapset ovat myös minun, ja minä olen osaksi vastuussa heidän voinnistaan.
Ap kuulostaa juuri siltä, että joulun hoitaa joka vuosi joulupuu-keräys, muuten kupataan kaikki mitä irti lähtee muualta. Itse ei tikkua ristiin laiteta, röhnötetään sarjamaratoneja katsomassa sohvalla, ellei olla ripsihuollossa. Ja nyt sitten vit uttaa kun naapurin lääkärivanhempien lapsilla on kuitenkin jotain hienompaa lenkkaria ollut ja oma teini kadehtii. Voi kyynel. Se on elämää se.
Oikeaa rakkautta on se, että kohtelet ihmisiä tasapuolisesti.