Olen kuullut sanottavan, että jos uhmaikä on vaikea, murrosikä saattaa olla helpompi...

Ja nyt aikuisenakaan en pahemmin miehen kanssa riitele. Ja hyvin tasapainoinen olen. Luonne vissiin melko helppo :).

Mun esikoisella ei oikeastaan koskaan ollut mitään pahaa uhmaikää, toki jotain pientä mutta ei todellakaan hankalaa sellaista.

No, tuli murrosikään ja oli siis aivan kamala. Kärjistetysti voisi sanoa että ei uskonut mitään eikä ketään.



Saa nähdä mitä sitten kun meidän poika on murkkuiässä? Se on uhmaiät käynyt läpi pariinkin otteseen joten toivon todella että murkkuikä ei sitten vastaavasti ole kovin kauhea :)

Uhmaa ei oikeastaan ollutkaan, muutama hassu raivari. Murrosiästä muodostui todella vaikea, haettiin lapselle jopa ammattiapua.

(alle 7v.), ollut aivan mahdottomia uhmakohtauksia kokoajan, kuusivuotiaalla ollut koko ikänsä, voi että toivoisinkin että tuo pitäisi paikkansa!!;) Muuten en tiedä miten selviämme.

äitini mukaan minulla oli helppo uhmaikä, murrosikä vielä helpompi.

murrosikäinen raivopää joka oli helppo koko pikkulapsiajan. On haettu ammattiapua sillä homma ei ole normaalin murrosiän raameissa. Voimat ovat itsellä ajoittain ihan loppu.



Toinen on ollut helppo pienenä sekä isona. Ei ymmärrä sisaruksen riehumista.



Molemmat murrosiässä tällä hetkellä.

mutta minä en saanut kotona lapsena tunteita näyttää, joten ne patoutuivat. Olen edelleen tasainen luonne, mutta aikuisiällä ilmenee selittämätöntä ahdistusta. Ehkä lapseni siksi ovat niin mahdottomia, kun annan heille tilaa purkaa itsensä kotona, koska itse en saanut sitä tehdä, ja he kyllä purkavat, tosiaankin! ap

että jotkut ovat osanneet hakea ammattiapua! Se on mielestäni osoitus välittämisestä. Miltä taholta olette apua hakeneet? ap

nuorisopsykiatrinen poliklinikka

kun tuo oma uhmaikäinen (4v.) on niin hirveä välillä - jospa ei tarvitsisi murrosiässä enää taistella?



No, mulla ei kuulemma ollut edes erikseen uhma- ja murrosikää, vaan olen kuulemma aina ollut yhtä uhmaa ja murrosta, eli mun kohdalla ei kaiketi pitänyt paikkansa.

Lapsemme olivat kaikki tyynni melkoisia itsepäisiä ja kiukkuisia tenavia tuossa 7-9 vuotiaina. Murrosikä meni upeasti -

esikoiseni on ollut yhtä uhmaa koko ikänsä, sieltä ei edes uhmaikää seasta huomaa kun jokainen päivä on yhtä taistelua ja raivoamista. Ikää nyt 4vuotta. Hänen kohdallaan on voimat niin loppu, että uskon ja rukoilen murrosiän olevan helpompi.



Kakkonen taas on rauhallisempi ja hänellä selkeä uhmaikä nyt näkyy (2v) ja vaikka uhmaa ihan tosissaankin välillä, niin meistä vanhemmista se tuntuu lähinnä hyttysen ininältä esikoisenr aivopuuskiin verrattuna!

että miksi ei saa jotain tehdä niin oppi meni perille. Murrosiässä olinkin sitten aivan piru ja kamala.



Johtuu kait siitä, että joko se itsenäistyminen ja omat valinnat tulee kuvioihin mukaan uhmiksella ja jos ei silloin tulee niin tulee sitten teininä ja sitten tuleekin ja kovasti.

t. hankalan lapsen äiti