voiko lähteä kerhoihin yms. vain toisen lapsen kanssa?

mutta itseasiassa tuo kerho, jossa käymme, oli aikoinaan mun työpaikkani (tai no, osa sitä), eli osittain täytyy myöntää, että käyn siellä myös itseni takia, en pelkästään lasteni vuoksi. Tapaan vanhoja työkavereita sekä äitejä, jotka kävivät kerhossa jo silloin, kun olin siellä itse töissä. Esikoisellekin kerhossa on monta kivaa kaveria, ja hän odottaa kyllä innolla sinne menemistä, muttei sitten kuitenkaan leiki kavereiden kanssa, osallistu laululeikkeihin tai mihinkään yhteiseen toimintaan, kun joko murjottaa nurkassa tai ulvoo eteisessä. Hän saattaa myös satuttaa itseään tahallaan, tänäänkin aamulla pyhäkoulussa (jossa muuten oli tällä kertaa vain kaksistaan mun kanssa) hakkasi tahallaan päätään lattiaan, istui sitten keskellä eteistä päätään pidellen ja huusi, että "mun päähän sattuu!" No varmaan joo sattuu, mutta en todellakaan käsitä, miksi lapsi käyttäytyy näin. Ja kyseessä on tyttö, eli ei voi selittää edes millään "poikien hölmöilyllä".



Olen tosiaan kokeillut myös sitä, että menenkin vain esikoisen kanssa kerhoon ja pyhäkouluun, ja muutenkin pyrin tekemään viikottain jotakin "extraa" kaksistaan tytön kanssa. Tämä tosin saattaa tarkoittaa vain kauppareissua kaksistaan (yleensä niilläkin on mukana myös vauva), joskus uimista, kirjastossa käymistä tms. Joka päivä pidän tytölle oman "äitihetken", jolloin keskityn vain häneen vähintään puoli tuntia, enemmänkin jos mahdollista, leikin hänen kanssaan mitä hän haluaa ja olen vain hänen kanssaan, en huolehdi ollenkaan vauvasta tai mistään muista asioista.



Aiemmin riehumista ja kiukuttelua esiintyi vain harvoin niillä reissuilla, joissa olin molempien lasten kanssa, ja tulkitsin sen huomion hakemiseksi. Siksi aloitin nuo päivittäiset "äitihetket", jotta hän saa varmasti joka päivä edes puoli tuntia nauttia täydestä huomiostani. Sittemmin kuitenkin raivareita alkoi tulla myös kahdenkeskisillä reissuillamme, jolloin ajattelin ensin, että kyse olisi esim. väsymyksestä. Joulukuun alussa aloin jo huolestua itse tytön käytöksestä, koska mielestäni se alkoi olla koko ajan pahempaa. Aloin kirjaamaan raivareita ylös (kesto, aihe, minkälainen eli pelkkää "mä haluun ton tikkarin!" -tasoa vai hakataan päätä lattiaan -tasoa), ja tänään taas yhden uuvuttavan, puolitoista tuntia kestäneen raivarin jälkeen lueskelin tuota "päiväkirjaani". Täysin ilman kiukutteluja ja raivareita on selvitty kerhokerrasta viimeksi ilmeisesti marraskuussa, koska joka ainoalla kerhokerralla on jotakin ollut. Pyhäkoulusta selvittiin hyvin joulukuussa, kun jaettiin joulumuistamiset ja syötiin pipareita ennen joululomalle jäämistä.



Silloin joulukuun alussa olin yhteydessä neuvolaan, sieltä sanottiin, että "se on sitä uhmaikää". Minusta tämä ei ole enää normaalin rajoissa, etenkään kun itse olen aivan uuvuksissa tämän kanssa. Kiukkua ja raivoa on myös kotona jatkuvasti, aina edes syy ei tule selväksi. Myös useimmat "äitihetket" menevät nykyään plörinäksi, kun tyttö alkaa raivota ja karjua milloin mistäkin, enkä tosiaan useimmiten edes tiedä, mistä. Mieheltäni en saa yhtään sympatiaa enkä empatiaa, hänen mielestään minun vain täytyy kestää, koska "sähän sä sen synnytit". Mies itse ei vietä lapsen kanssa enää aikaa ollenkaan, koska ei jaksa tätä riehumista, vaikka ihan yhtä lailla lapsella on miehenkin geenejä.



Olen kyllä hoitamassa tätä raivariasiaa, mutta nyt ajoin lähinnä takaa sitä, että täytyyhän mun voida jättää lapsi kotiin, jos en yksinkertaisesti jaksa lähteä hänen kanssaan. Käytännössä on aivan sama, lähdenkö kaksistaan hänen kanssaan vai molempien lasten kanssa, tyttö riehuu ja meuhkaa yhtälailla.



AP

Sen viisivuotiaan nyt nimenomaan pitäisi saada olla kerhossa yms. saamassa virikkeitä. Ei se 1-v. siitä niinkään vielä hyödy. Käytkö kerhossa siis itseäsi vai lapsiasi varten? Ymmärtäisin että ottaisit vain vanhemman lapsen mukaan jotta voisit keskittyä häneen, mutta toisinpäin? En ymmärrä.

Käytkö kerhossa siis itseäsi vai lapsiasi varten?

ei pyhäkoulussa opettamisesta.