Musta tuntuu, että mies rakastaa mutta ei ole rakastunut
Muhun. Mikä on suurin ero mistä sen tietää parhaiten? Ja onko siinä syy erota? Ikää yli 40v
Kommentit (7)
Kolmivaiheisen rakkaus-tunteen keskimmäinen vaihe kyseessä. Ensin rakastutaan, sitten ollaan rakastuneita ja lopuksi rakastetaan.
Rakastuminen on ihmisen omasta tahdosta riippumatonta, rakastaminen taas on hyvinkin ihmisen tahdon asia. Rakastuminen menee ohi joka tapauksessa jossain vaiheessa, Kun pariskunta rakastaa toisiaan, ollaan hyvässä vaiheessa, mutta avauksesta tulee fiilis, että ap kaipaa vain syytä erota, joten erotkoon.
On noissa eroakin. Esim eksä ei oikeasti rakastanut minua, meidän suhde oli kyllä muutenkin peestä. Halusi olla yhdessä vain koska lapset ja koska nyt oltiin yhdessä. Hän oli masentunut ja arki oli yhtä pskaa, tappelua ja kiukuttelua ja hän joi liikaa ja oli mustis ja jopa väkivaltaan taipuvainen. Nyt hällä on uusi ja luulenpa että menee jo paremmin. Näki vasta eron jälkeen että kas, olin oikeassa. En halunnut tuhlata meidän kaikkien elämää kun itse näin kilometrin päähän käytöksestään ettei halua olla mun kanssa mutta kokee että on pakotettu. Eli jos hän ei aidosti näytä haluavan viettää aikaa sun ja sun perheen ja ystävien kanssa, edes joskus, ei sano että rakastaa, ei ole läheisyyttä yhtään, ei näe vaivaa sun eteen, ei ole koskaan hyvällä tuulella, kaikki on hankalaa, ei arvosta, ei välitä. Joka pienestä asiasta hakee riitoja ja arvostelee sua ja tuomitsee. Esim noista voi päätellä.
Vierailija kirjoitti:
Rakastuminen on ihmisen omasta tahdosta riippumatonta, rakastaminen taas on hyvinkin ihmisen tahdon asia. Rakastuminen menee ohi joka tapauksessa jossain vaiheessa, Kun pariskunta rakastaa toisiaan, ollaan hyvässä vaiheessa, mutta avauksesta tulee fiilis, että ap kaipaa vain syytä erota, joten erotkoon.
Rakastuminen on tahdosta riippumatonta, siitä olen samaa mieltä. Mutta muuten toi ei ole noin mustavalkoista. Se, että on kerran menty yhteen, ei tarkoita, että hamaan hautaan asti on hampaat irvessä jaksettava pakosti pysyä yhdessä, jos ei sille tunnu enää. Yllättävän moni ottaa kumppanikseen vain jonkun suunnilleen ensin eteen tulevan, yhtään sen enempiä miettimättä, mitä haluaa, ja sitten sen semihyvän mätsin kanssa koitetaan vääntää loppuelämä. Ompa kumma jos ei ihmiset ole onnellisia.
Vierailija kirjoitti:
Musta tuntuu. Sehän on absoluuttinen totuus kaikessa.
Ei alotuksessa väitetty sitä totuudeksi, vaan hän kirjaimellisesti kertoi miltä hänestä tuntuu.
Musta tuntuu. Sehän on absoluuttinen totuus kaikessa.