Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kerro selviytymistarinasi ja anna toivoa vaikeassa asemassa olevalle
18.04.2022 |
Itselleni nämä tarinat olivat tärkeitä kolme vuotta sitten. Jaksoin uskoa, että on mahdollista nousta ja tulla nostetuksi, todella pahoistakin paikoista.
Sairastuin kolme vuotta sitten todella vakavasti. Ensin minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta. Sain tyroksiinin. Vuosi siitä, ja kilpirauhasarvoni olivat edelleen huonot. Lääkitystäni muutettiin kuuden viikon välein. Viimeisimmän muutoksen jälkeen vajosin psykoosiin. Olin kaksi viikkoa psykiatrisella osastolla. Se oli elämäni traumaattinisin kokemus.
Osaston jälkeen olin sairaslomalla vielä neljä kuukautta. Kävin avohoidossa kaksi kertaa viikossa juttelemassa hoitajille. Tein kotona tavallisia asioita, kuten saattelin lapseni kouluun, valmistin ruokaa ja pyykkösin. Mutta nukuin paljon. Kuulin ääniä pitkään ja olin ajoittain todella ahdistunut, psykoosiin vajoamisen rajalla useaan kertaan.
Mutta niin vain toivuin. Palasi. Työelämään 50% työajalla alkuun. Muutaman kuukauden päästä takaisin normaaliin työaikaan.
Nyt tapahtumasta on jo melkein kolme vuotta. Voin hyvin ja elämäni on onnellista. Minulla on unelmien työpaikka ja palkka johon olen tyytyväinen. Olen fyysisesti hyvässä kunnossa, harrastan monenlaista ja innostun asioista.
Koen olevani psyykkisesti tasapainoinen ja terve ihminen. En tarvitse psyykelääkkeitä enkä käy terapiassa. Sen hetken, jonka käytin lääkkeitä ja terapiassa kävin, tarvitsin. Ilman niitä en olisi tässä.
Mutta hoidon tarkoitus ei saa olla se, että niillä tehdään ihminen ikuisesti sairaaksi. Siksi on tärkeää kertoa, että myös vaikeista mielenterveyden häiriöistä voi toipua. Minulle sitä ei kukaan terveydenhuollossa sanonut. Luin sen netistä ja kirjoista.
Sinä, joka koet epätoivoa, kuule tämä. Älä luovuta. Tilasi voi olla vaikea ja suunnattoman kohtuuttomalta tuntuva, mutta se ei välttämättä ole lopullinen. Saat surra sitä ja saat tuntea siitä katkeruutta. Minäkin koin. Annoin tunteiden olla ja kerroin niistä läheisille ja hoitajille. He kuuntelivat. Jos kukaan ei kuuntele sinua, ei ole ihmekään ettet pääse eteenpäin. Etsi kuuntelija. Sano hänelle, että riittää että kuuntelet. Anna sen riittää. Kukaan ei halua sinulle pahaa. Auttaminen on vaikeaa.
Sinulla on mahdollisuus vielä elää hyvää elämää. Sinulla on sisälläsi valtameren kokoinen voima. Anna itsellesi lupa ajatella, että toipuminen on mahdollista. Kun olet heikoilla, tarvitset muita ihmisiä. Ota apu vastaan. Mutta toipuminen on mahdollista vain, jos myös itse uskot siihen.
Tässä minulta oma tarinani sinun uskoasi vahvistamaan. Toivottavasti tämä tavoitti jonkun sitä tarvitsevan. Tai vaikka hänen läheisen.
Kommentit (11)
Pahoittelut alun kirjoitusvirheitä. Kirjoitin kännykällä, enkä malttanut tarkistaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä sain psykoosin, kun mua huumattiin ilman, että halusin. Se toistui monesti. Olin mm. koulun tiloissa ja joku tekijöistä kävi kiinni. Se vie muistin. Sitten ihmettelin, miksi tuntuu siltä kuin olisi aivokasvain, enkä pysty opiskelemaan. Mutta ainakaan asiat ei ole niin huonosti, että olisin luonteeltani väkivaltainen ketään kohtaan eli persoonallisuushäiriöinen tai muuten vain sairas.
Toivottavasti voit nyt hyvin.
Kiitos ap aloituksesta. Itse käyn juuri vaikeaa vaihetta läpi ja kirjoituksesi oli rohkaiseva, toivoa antava. Omat haasteeni ovat erilaiset, mutta toivon vielä selviäväni kuiville joku päivä.
Ap kiitos tarinasta. Oli koskettava
Kiitos tarinasta. Itsekin olen käynyt vuosien myllyn läpi ja ihmeellistä, että olen tässä. Käyn töissä ja voin hyvin. Lääkitys minulla silti vielä on. Siitä ei ole ollut mitään haittaa, mutta välillä koen painetta sen lopettamisesta. Pitäisi olla lääkkeetön, tuntuu tulevan joka tuutista. Tietenkin se olisi suotavaa, mutta entä jos ei enää pysty siihen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua auttoi paljon se, kun hyväksyin etten toipunutkaan työkykyiseksi asti.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos tarinasta. Itsekin olen käynyt vuosien myllyn läpi ja ihmeellistä, että olen tässä. Käyn töissä ja voin hyvin. Lääkitys minulla silti vielä on. Siitä ei ole ollut mitään haittaa, mutta välillä koen painetta sen lopettamisesta. Pitäisi olla lääkkeetön, tuntuu tulevan joka tuutista. Tietenkin se olisi suotavaa, mutta entä jos ei enää pysty siihen?
Kenen mielestä pitäisi olla lääkkeetön? Yleensä lääkärit kehoittavat syömään määrätyt lääkkeet, jos niistä on selkeästi hyötyä etkä huomaa mitään sietämättömiä haittavaikutuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos tarinasta. Itsekin olen käynyt vuosien myllyn läpi ja ihmeellistä, että olen tässä. Käyn töissä ja voin hyvin. Lääkitys minulla silti vielä on. Siitä ei ole ollut mitään haittaa, mutta välillä koen painetta sen lopettamisesta. Pitäisi olla lääkkeetön, tuntuu tulevan joka tuutista. Tietenkin se olisi suotavaa, mutta entä jos ei enää pysty siihen?
Kenen mielestä pitäisi olla lääkkeetön? Yleensä lääkärit kehoittavat syömään määrätyt lääkkeet, jos niistä on selkeästi hyötyä etkä huomaa mitään sietämättömiä haittavaikutuksia.
No lähinnä syyllistyn lukemaan netistä kauhutarinoita, miten lääkkeeni tuhoavat minut.. Joskus jos hakeudun lääkäriin muissa asioissa lääkitystäni voidaan hieman ihmetellä. Ehkä häpeänkin sitä. Minulla on kuitenkin toimiva hoitosuhde ja lääkitystäni ei nyt ainakaan tässä maailman tilanteessa ole mitään järkeä lähteä purkamaan. Menen "hulluna" varmaan hautaan.
Ihana lukea, ap, sinun tarinasi!
Kaikkea hyvää sinulle edelleen elämässä ja onnellisia vuosia!🧡
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli karmea paskahätä, bussissa istuin. Täytyi istua lomoakon päällä niin että se painoi tavaraa syvemmälle. Kotipysäkillä tein 200m maailmanennätyksen juoksussa kun pöntölle kiirehdin. Viime sekunnilla sain istuttua kun räjähti. Onneksi ei ollut mummoja tiellä, muuten en olisi selvinnyt.
Alue: Aihe vapaa
Mä sain psykoosin, kun mua huumattiin ilman, että halusin. Se toistui monesti. Olin mm. koulun tiloissa ja joku tekijöistä kävi kiinni. Se vie muistin. Sitten ihmettelin, miksi tuntuu siltä kuin olisi aivokasvain, enkä pysty opiskelemaan. Mutta ainakaan asiat ei ole niin huonosti, että olisin luonteeltani väkivaltainen ketään kohtaan eli persoonallisuushäiriöinen tai muuten vain sairas.