Lue keskustelun säännöt.
En halua olla tekemisissä biologisten sukulaisten kanssa
14.04.2022 |
Ihan jo siksikin, että he ovat olleet tekemisissä kanssani aina vain silloin ja siten, kun se on heille sopinut. Taustana kerrottakoon, että kyse on bologisen isäni sukulaisista. Biologinen isäni kuoli kun olin alle kouluikäinen, ja isäni adoptoi minut.
Se miksi tämä tuntuu ongelmalta, niin koen biologiset sukulaiset ja heidän käytöksensä painostavina. Nämä ei ensinkään koskaan täysin hyväksyneet adoptiota, puhuvat edelleen biologisesta isästäni "oikeana isänä", vaikka en ole kutsunut häntä isäksi sen jälkeen kun olin 5-6v. He myös ovat aina vähätelleet adoption merkitystä ja heidän suosikkihokemansa on, että veri on vettä sakeampaa jne. Tietty kiva, että äitini mahdollisti minulle yhteydenpidon biologisiin sukulaisiin, mutta toisaalta se on tuntunut aina tavalla tai toisella taakalta. Lapsena oli tietty kivaa, kun sai huomiota, matkoja ja lahjottiin. Toisaalta he ovat tunne-elämältään hyvin epävakaita ihmisiä. Jos heillä tai heille ei ole joku asia ok, he kyllä näyttävät sen varmasti.
Mikä häiritsee ehkä eniten niin se, että he tuntuvat pitävän minua jotenkin omanaan ja biologisen isäni jatkeena tai jonain hänen omaisuutenaan. Joskus tuntuu, että heidän mielestään olen joku biologiselle isälle kuulunut esine, joka nyt vaan kuuluu heille. Joo tiedän, olen aikuinen ihminen ja voisin vaan estää heidät kaikin tavoin. Mutta se ei vaan tunnu niin helpolta. Tuntuu että olisi ollut paljon helpompaa, jos en olisi koskaan pitänyt yhteyttä heihin varhaislapsuuteni jälkeen.
Kommentit (10)
Vierailija kirjoitti:
Niin. Kyllähän sinä tavallaan olet biologisten vanhempiesi jatke, niinkuin me kaikki muutkin. Kenenkään kanssa ei tarvi olla tekemisissä jos se ottaa enemmän kuin antaa.
Nimen oman kenekään kanssa ei ole pakko olla tekemisisä jos se otaa enemmän kuin antaa vaikka olisi sukua.Itse ole muodollisisa väleissä 2 sisareni kanssa. Hei eivät tiedä oikeasta elämästäni yhtään mitään,Joten vetävät jutuja vuosikymeniä minusta suvulle joiden kanssa en misään tekemisissä.Jos ritelevät keskenään toinen poltaa toisensa.Hei kuule se levitää sinusta sitä tätä.tietoisena loukaa sisintäni,sanan saattajana!.Kitti mulle riitti jo joku 23vuotta sit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin. Kyllähän sinä tavallaan olet biologisten vanhempiesi jatke, niinkuin me kaikki muutkin. Kenenkään kanssa ei tarvi olla tekemisissä jos se ottaa enemmän kuin antaa.
Ehkä geenien puolesta joo, osittain, mutta käytännössähän tämä biologinen vanhempi oli minulle vieras ihminen. Se mitä muistan, on sellaisia pienen lapsen muistoja, yksittäisiä hetkiä. En voi millään tavalla sanoa tunteneeni häntä. Siksi onkin niin outoa, että minua ja tekemisiäni aina verrataan häneen. Käsittääkseni aluksi biologiset sukulaiset suuttui adoptiosta niin paljon, että eivät olleet tekemisissä edes minun kanssani, ja ala-asteikäisenä onkin useamman vuoden tauko, etten nähnyt heitä kertaakaan tai muuten kuullut heistä mitään.
Minkä ikäinen olet, ap? Mitä tarkoitat tuolla, että sukulaiset pitävät sinua omaisuutenaan?
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen olet, ap? Mitä tarkoitat tuolla, että sukulaiset pitävät sinua omaisuutenaan?
Olen lähempänä 30v. kuin 20v.
Tarkoitan sillä juurikin sitä, että sukulaiset vertailevat minua biologiseen isääni ja puhuvat kuin olisin biologisen isäni aikaansaannosta, tarkoittaen siis koulumenestystäni, harrastuksiani ja muita saavutuksiani, vaikka käytännössä näin biologista isääni hänen eläessäänkin tiheimmillään parin kuukauden välein, joskus oli pitkiäkin aikoja, etten nähnyt, johtuen hänen omista ongelmistaan.
Sukulaiset myös viittaavat minuun ja esittelevät minut muille tyyliin "tää on meidän Martin Eveliina". Ovat myös aina jaksaneet korostaa biologista isää minulle ja korjata, jos olen sanonut isääni isäkseni, niin nämä ovat kiirehtineet korjaamaan, että "sun oikea isä on sun biologinen isä". Toisin sanen siis, minusta tuntuu, että he eivät niinkään välitä minusta. He näkevät minut vain biologisen isäni jatkeena.
Ja siis jos nyt jotain esimerkkejä haetaan, niin ollessani joku 11v. sanoin isääni isäkseni, enkä biologista isää. Tähän toki tätini kiirehti heti väliin sanomaan, että ei, hän ei ole sun oikea isä. Sanoin sitten tietysti, että onpas, koska olin adoptiosta oli jo vuosia ja olin tottunut siihen elämään. Tätini naurahti ja sanoi että joo, kyllä hänkin pitää kissaansa ihan kuin lapsenaan, mutta ei se kissa silti hänen oikea lapsensa ole.
Muistan tämän niin selkeästi, koska tuo tuntui oikeasti tosi ikävältä. Ihan kuin täti olisi halunnut mitätöidä tunteeni ja sen, että minulla on isä, vaikkei biologinen olekaan. Ja totta kai lapselle tuli myös sellainen olo, että oho, noinko se isäkin minusta ajattelee, kuten täti kissastaan. Kotona muistan varmistelleeni isältä, että olenko hänelle oikeasti lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei sellaisten ihmisten kanssa kannata olla tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Niin. Kyllähän sinä tavallaan olet biologisten vanhempiesi jatke, niinkuin me kaikki muutkin. Kenenkään kanssa ei tarvi olla tekemisissä jos se ottaa enemmän kuin antaa.
ehkä tässä tarkoitettiin sitä että sukulaiset näkee aloittajan vaan oman poikansa/veljensä korvikkeena eikä ollenkaan omana itsenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä ole niin paljon tekemisissä heidän kanssaan. Vähennä reippaasti, tai jätä kokonaan pois. Ei ole pakko osallistua kaikkiin kissanristiäisiin.
Niin. Kyllähän sinä tavallaan olet biologisten vanhempiesi jatke, niinkuin me kaikki muutkin. Kenenkään kanssa ei tarvi olla tekemisissä jos se ottaa enemmän kuin antaa.