Lue keskustelun säännöt.
Minkä verran ja miten te hermostutte pienille lapsillenne?
02.03.2010 |
Meillä on parivuotias taaperoinen, joka sotkee ja sählää minkä kerkiää.. Huh, kunpa itsellä olisi pidempi pinna! Tajuan, ettei tuon ikäiselle pitäisi huutaa jos viskaa ruokalautasen menemään, mutta väsyneenä ja turhautuneena saatan herkästi huutaa että "hemmetti, nyt pois pöydästä ja äkkiä!". Lapsi alkaa itkeä, itselle tulee todella paha mieli. Tiedän, että pitäisi olla vähemmän jyrkkä, enemmän neuvova jne mutta arjessa ei aina vaan jaksa... Tuntuu, että ei varmaan muut näin suutu, miten on? Miten te jaksatte olla pitkäpinnaisia pikkuisten lastenne kanssa? Ymmärrän että vähän isommille sitä ollaankin jo jyrkempiä, mutta tuntuu turhauttavalta että hermostuu jo näin pienelle.
Kommentit (13)
en hermostunut oikeastaan koskaan, koska ymmärsin ettei lapsi tajua. Kun hänestä tuli 4-vuotias ja näki, että hän TAHALLEEN teki ilkeyksiä, niin sitten suutuin niin että mustaksi muutuin ja hyvä, etten heittänyt lasta alas parvekkeelta. Mutta eihän parivuotias heittele lautasia sen takia, että haluaa ketään ärsyttää...Jaksoin siis kieltää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta tuonikäiselle ei pitäisi sanoa pahasti, koska ikävällä äänensävyllä puhuu, lapsi pahoittaa mielensä ja tämähän on sitä henkistä väkivaltaa, joka on lastensuojelulaissakin kielletty. Ruumiillisesti et voi rajoittaa muuten kuin ehkä holdingilla hellästi niin että lapsi ei sitä rajoittavana, koska sehän on fyysistä väkivaltaa, ja sen kieltää laki. Eli vaihtoehtosi ovat: 1) älä anna lapsen syödä itse, voit varmasti syöttää lapsen siihen ikään, että hän on älynnyt lopettaa sotkemisen, tai 2) pitelet hellästi kiinni lapsen käsistä mutta annat hänen pitää lusikkaa kädessä, eli ohjaat hellästi lusikan suuhun etkä anna lapsen sotkea muuten. Toivottavasti tästä oli apua.
koska siitä voi tulla tapa, kun lapsi kasvaa. ei kai auta muu kuin vahtia vieressä, ettei lautanen lennä seinään, mutta antaa kuitenkin syödä itse.
Joku on sanonut, että lapsi tarvitsee 1000 toistoa, ennenkuin oppii ;.)
Se viskaa lautasen lattialle tai lusikan seinään, kaataa maidon tms. ihan mitä vaan hetkessä kun sille antaa ruokaa. Tahtoo syödä itse, mutta sotkee ihan huolella. Jos syöttää, ei syö mitään. Huono syömään, sillä pistääkin leikiksi. On niin masentavaa kun ruualle sotketaan jatkuvasti. Siinä kun ei etukäteisvaroitukset auta, lapsi alkaa kerrasta sotkemisen ja oikein mielellään lähtee ruokapöydästä pois. Ja sitten kun hermostuu, lapsi itkee valtoimenaan.
Myönnän myös viime yönä sihahtaneeni erittäin vihaisena 10 kk ikäiselle "turpa kii, saatanan kakara", kun olin väsymyksestä aivan sekopäinen. : ( MIKÄÄN ei saa minua suuttumaan pahemmin kuin se, että joudun äärimmäisen väsyneenä heräämään keskellä yötä TAAS kerran ja koko seuraavan päivän olen sitten pinna kireällä ja ihan sekaisin.
Mies on reissuhommissa, eli arki on täysin minun vastuullani ja olen aika paskana suoraan sanottuna. Mies haluaa kotiin, mutta töitä ei ole. Jos ei ole töitä, menee talo alta.
Onneksi muistan kuitenkin myös halia lapsia tosi paljon ja jutella heidän kanssaan. Ihan normaaleita he kuulemma ovat, onneksi.
Kun vaan välillä hermo menee. Yleensä kuitenkin tulee huudettua noille isommille (4 ja 6v) ja silloin pyydän anteeksi ja selitän miksi hermostuin. Mutta joskus kyllä tulee karjaistua tolle pari vuotiaallekin, mutta se yleensä vaan kattoo pitkään tai nauraa mulle ja tilanne menee ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän 1,5v kuopus vinttaa lusikkansa/mukinsa/lautasensa, katsoo minua vinha ilme naamallaan ja sanoo lällättäen hah-hah-HAA..tajuaa varsin hyvin tekevänsä kiusaa. Nostan pois pöydästä ja sanon että "pekka" joutuu nyt pois pöydästä kun.. Muuten korotan ääntäni ihan päivittäin tälle vintiölle, en karju mutta sanon napakasti "pekka, EI!", eli en saa mitään hallitsemattomia hikareita mutta en pelkää sanoa napakasti pienellekään.. samalla kaavalla olen kasvattanut kolme isompaakin.
Meilläkin väitän, että 2v todella tajuaa tekevänsä väärin kaataessaan. Tekee sitä katsoen ilkikurisesti meihin vanhempiin, ja saattaa jo samalla itse sanoa sormi pystyssä EI EI EI.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
juuri parivuotiaalle, sitä ennen ei ole tullut huudettua. En mitenkään tietoisesti ole huutamista aloittanut, ja kun esikoinen oli vauva, niin kauhistelin vanhempia, jotka huutavat lapsilleen. No nyt kyllä tulee joka päivä huudettua jostakin.
Pinna on kyllä useinkin koetuksella, mutta yritän koko ajan tsempata. Meillä vaan ei ole ihan helpoimmat muksutkaan, siis ovat melko vahvatahtoisia molemmat, joten yhteenotot ovat välillä väistämättömiä...
Meillä kyllä halitaan erimielisyyksien jälkeen, etenkin tuo pienempi kaipaa silloin syliä kovasti, ja saakin sitä.
oleva 2v. vastustaaa kaikessa ja kovaa. Mitään ei usko ennen kun hermostuu. Ärsyttävää! Ja hermot menee sitten monesti päivässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kun on varsin villi ja kenkkuileva lapsi, mutta sitten kun mä hermostun niin lapsi alkaa ahdistuneen oloisena itkemään. Eli sitten ei ainakaan enää mikään onnistu. On niin turhauttavaa.
Yritän harjoitella hoitamaan tilanteet muuten, mutta vaikeaa on. Hassuttelu auttaa välillä, tai laulaminen; omatkin hermot pysyvät paremmin kurissa, kun vetäisee jonkun reippaan lastenlaulurallin haalaria pukiessa. Ja lapsi hyvässä lykyssä unohtaa uhmailla.
Asian vierestä vähän, mutta voisiko joku kasvatuksesta tietävä kertoa _miksi_ ihmeessä nuo tottelevat vasta huutoa! Jos normaalilla äänellä pyytää tekemään jotain, niin korvat eivät ole päällä ollenkaan. Lapsi on juuri täyttänyt kolme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se viskaa lautasen lattialle tai lusikan seinään, kaataa maidon tms. ihan mitä vaan hetkessä kun sille antaa ruokaa. Tahtoo syödä itse, mutta sotkee ihan huolella. Jos syöttää, ei syö mitään. Huono syömään, sillä pistääkin leikiksi. On niin masentavaa kun ruualle sotketaan jatkuvasti. Siinä kun ei etukäteisvaroitukset auta, lapsi alkaa kerrasta sotkemisen ja oikein mielellään lähtee ruokapöydästä pois. Ja sitten kun hermostuu, lapsi itkee valtoimenaan.
nosto tälle, mielenkiintoinen aloitus.