Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Raskaustestien luotettavuus

Miestiskelijä25
03.04.2022 |

Nyt alkaa olla oma pää niin pyörällä, että kaipaisin kokemuksia muilta.

Vauvahaave olemassa ja yritystä takana puolisenvuotta. Alun jatkuvalta miettimiseltä ja oireiden tutkailulta on päästy ohitse ja siirrytty vaiheeseen ”tulee kun oikea aika on”

Nyt kuitenkin jo reilun parin viikon ajan olen kärsinyt vatsakivuista. Etenkin öisin. Lisäksi selkä on arka. Vihlaisuja tulee välillä sekä selkään että vatsaan. Väsymys on ollut aivan tajutonta.

Huolestuinkin siis, että onkohan muhun iskeny pissatulehdus esimerkiksi. Kävin sitten viikko sitten verikokeissa sekä pissatestissä. Niistä ei löytynyt mitään huolestuttavaa.

Ajattelin sitten että jos nyt kuitenkin vielä tekee raskaustestin kun menkkoja ei kuulu. Tällähetkellä menossa siis kp35 (hyvin epäsäännölliset, joten en ole varma onko myöhässä)

Tein pregchekin liuska testin työpäivän jälkeen päivällä ja olin aivan fiiliksissä, kun kaksi selkeää punaista viivaa piirtyi tikkuun. Kerkesin hurrata jo yhden päivän tästä. No kuitenkin päätin että teen seuraavana aamuna digitaalisen testin varuiksi, että se varmentaa tämän asian. No sieltähän pärähti ”ei raskaana”

Tämän jälkeen olen nyt sitten parinapäivänä tässä tikutellut menemään ahkerasti ja kertakaikkiaan kaikki muut testit näyttävät harmaata hailuviivaa jota pitää oikein tiirailla. Jonka luokittelisin negatiiviseksi. Mutta tämä pregchekin liuska jo kolmena kappaleena punaista viivaa? Mitä ihmettä? Eihän tämä ole ees mikään kaikkein herkin testi?

Onko tuohon testiin siis luottamista? Onko mahdollista tulla selkeä punainen viiva ilman raskautta?

Ei tiedä mitä ajatella... kaipaisin kokemuksia!!

Kommentit (15)

Vierailija
1/15 |
03.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onpa outoa, pregcheckiä pidän hyvin luotettavana niin ovis- kuin raskaustesteinä se ei näytä turhaan. Tuo digitaalinen sitten taas..en osaa sanoa eikös se näytä hedelmöityksestä kuluneen ajan?

Vierailija
2/15 |
03.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja sitä punaista viivaa ei tule jos ei ole raskaushormonia veressä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/15 |
03.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikki on mahdollista.

Meillä käytettiin clearbluen testejä, kolme paketillista näytti kaikki virheellisesti.

Olivat kaikki samaa erää ja ostettu samalta lääkäriasemalta, eli joko tuotantovirhe tai säilytetty väärin myyjäliikkeessä tms.

Muutoin nuo testit ovat luotettavia, käyttävät samoja klinikoillakin.

Vierailija
4/15 |
03.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanoisin nyrkkisäännöksi raskaustesteissä että vääriä positiivisia ei ole (koska viivan saamiseksi vaaditaan raskaushormonia), mutta vääriä negatiivisia voi kyllä olla monestakin syystä.

Vaikuttaa siltä, että tuo digitaalinen testi on ehkä jotenkin epäonnistunut? Tai sitten olet ollut hyvin lyhyen aikaa raskaana ja raskaus onkin mennyt kesken? Oletko tehnyt tuon pregcheckin positiivisen testin vielä negatiivisen digitaalisen testin jälkeenkin?

5/15 |
03.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä vain. Juuri tässä istun tuijottamassa juuri äsken tehtyä pregchekin testiä jossa jälleen punainen viiva. Tämä on ihan käsittämätöntä... tosiaan eri kaupoista, eri paikkakunnalta ostetut paketit tuo toinen reilu viikko sitten ja tämä toinen paketti tänään. Toki voihan olla samaa erää... ihmetyttää kovasti.

Paljon lukenut eri testeistä, enkä ole nähnyt puhuttavan näistä mitään, muuta kun että luotettavia ovat.

6/15 |
03.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla epäiltiin olleen tuollainen kemiallinen raskaus silloin puolisenvuotta sitten. Silloin sain testeihin harmaita hailuviivoja. Ja niihin en kyllä uskonut silloinkaan. Ja kovin runsas vuoto tuli tolloin.

Tämän jälkeen kuitenkin testaillut joka kierrossa, ja täysin putipuhtosia negoja tullut.

Nyt sitten tässä viikon sisään olen saanut joka ikiseen testiin jonkinmoisen harmaan hailun. En niistä iloinnut tälläkään kertaa.

Mutta tosiaan tämä, että viivan väri on aivan silmille pomppaavan punainen, kummastuttaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/15 |
03.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllähän se viiva tarkoittaa, että olet raskaana.

Vierailija
8/15 |
03.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla myös kemiallisissa joita 3 kpl tuli herkkiin 10 yksikön testeihin suht selkeät viivat, mutta ei mitenkään hirmu vahvat nekään, koko ajan haaleni ja sitten alkoi vuoto. 4 kerralla tärppäsi sitten oikeasti. Sanoisin että kun pregcheckiin saa vahvan viivan niin on raskaana. Onnea!

T. 1

Sisältö jatkuu mainoksen alla
9/15 |
03.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mietin vain, että voiko tietynlaisessa testissä olla joku eri vaikuttava aine tai vastaava. Mistä johtuu että joku näyttää ja joku ei. Ymmärrän tuon, että toiset testit ovat herkempiä. Mutta tässä ei nyt siitä ole kyse...

Ja kyllä suunnitelmissa on jatkaa seurailua. Jos vuoto alkaa peli on selvä. Jos ei ala eikä muissa testeissä viivat vahvistu niin mentävä sitten ultrauttamaan ittensä, että katotaan mahdollinen kohdun ulkoinen tai muu vaihtoehto...

Aivan järkyttävää henkisesti tämmöinen, että ehtii jo riemastua. Ja sitten elääkin täydessä epävarmuudessa että onko vaiko eikö. Joko tai vastaus olisi helpompi.

Vierailija
10/15 |
03.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kemiallinen raskaus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/15 |
03.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Positiiviset testit + muut raskauteen sopivat oireet puhuvat kyllä raskaana olemisen puolesta. 😊 Negatiivisia testejä on tullut lukuisille naisille vaikka he ovatkin olleet raskaana. Ehkä mielenrauhan saamiseksi kannattaa käydä ultrassa/verikokeissa, jotta saa vahvistuksen asialle? Samalla näkee onko kyseessä normaali raskaus vai kohdun ulkoinen raskaus. Itse en tuossa tilanteessa kestäisi epävarmuutta vaan malttamattomana menisin tutkimuksiin niin pian kuin mahdollista 😁

Vierailija
12/15 |
03.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ite kyllästyin ja pelästyin kun aina oli kemiallinen raskaus ja vielä peräkkäin, ehkäpä ei olisi kannattanut niitä liian herkkiä testejä tehdä (pregcheck siis ei ole herkkä!) No kuulin että baby asperin voisi auttaa, jotenki kohdun verenkierto paranee tai jotain. Ajattelin että ei oo haittaa, jos hyötyäkään. Kokeilin ottaa disperin 100 mg , otin päivässä 50 mg eli puolitin tabletin. Sattumaa vai ei seuraava raskaus sitten onnistuikin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
13/15 |
03.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä tässä meinaa tosiaan päähajota tähän miettimiseen. Lähinnä sentakia odottaisin hetken aikaa, sillä kun kävin gynekologilla viimeksi niin hän sanoi ettei kannata tulla ultraan yhtään liian ajoissa koska se on turhaa. Jos raskaus on todella alussa niin se ei vielä näy. Ja siltikin jää epäily että jos onkin raskaana. Hän nimenomaan kehoitti odottamaan ainakin muutaman viikon kuukautisten poisjäännistä ennen ultraamista.

Tuo verikoe tietenkin olisi järkevä käydä otattamassa pikapuoliin.

14/15 |
03.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse en noita herkkiä testejä osta ollenkaan, juuri kun niihin niin herkästi sitten tulee niitä tulkittavia viivoja vaikka olisi tapahtunut vain joku kohdun seinämän hipaisu.

Clearblueta moni pitää kaikkein luotettavimpana, mutta olen lukenut useampia juttuja että niissä on kyllä tullut negatiivisia vaikka kaikki muut testit näyttäisivät jo plussaa.

Usein kuulee tuota kommettia niinkun nytkin kaveri oli heti että ”tee digitaalinen se on ihan varma eikä tarvitse arpoa” no onko? Äh! Jos liuska kirkuu punaista mutta digitaalinen sanoo ei raskaana niin mihin uskoa...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/15 |
03.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä vain se yksi clearblue testi + - se testi nimeltään muistaakseni? Se näytti mullakin plussaa enkä ollut raskaana, melko vahva viivanen vielä tuli.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yksi kuusi