Uusimmassa Kodin kuvalehdessä nainen joka jätti lapsensa.

tunne-elämältään terveen ihmisen toimintana.

Oman itsen tarpeet ovat vieneet läpi elämän jopa niin paljon, että lapset ovat saaneet jäädä riippakivinä isänsä hoitoon.

jossain sivulauseessa oli että ihmiset eivät hyväksyneet hänen tekoaan, kas kummaa. Ainakin minun lähipiirini ihmiset suhtautuvat aivan samoin oli kyseessä sitten isä tai äiti joka tuollaisen tempun tekee.



Omat lapseni alkavat pikku hiljaa muuttaa pois kotoa ja peukut pystyssä ja sormet ristissä toivon etteivät kovin kauas muuta, ainakaan toisille mantereille niinkuin tämä "äiti".

mitään ihmetystä. Yhä edelleen tiukassa istuvat nämä ennakkokäsitykset siitä, että äitiys on jotain niin käsittämättömän pyhää ja suurta ettei sitä mikään voi ohittaa. Kenties kyseisen ihmisen persoona vaan on sellainen, ettei hän ole mikään hoivaviettinen äitihahmo? Aivan kuten harvempi mieskään varsinaisesti on? Vaatii todella suurta rohkeutta puhua tuollaisesta ääneen, juuri näiden asenteiden vuoksi.



Ja ei, en ole itse lapsiani hylännyt. Minulla ei niitä vielä ole.

jos ensimmäisen jälkeen huomaa ettei olekaan äitityyppiä. Toisaalta ei kauheasti vaadi rohkeutta joltain Karibian meren saarelta kirjoitella suomalaiseen lehteen elämästään.

ainakaan omassa lähipiirissäni kovassa huudossa.



Mutta mielestäni ei ole mikään "ennakkokäsitys", että äitiys olisi vielä suurempi side lapseen kuin isyys, vaan se on oikeasti tietyllä tavalla luonnon laki. Äiti on synnyttänyt lapsen ja usein vielä sitoutuneempi lapsiinsa luontaisten vaistojensa ja viettiensä ansiosta. Mielestäni on väistämätöntä, että äidillä _pitäisi_ olla erittäin vahva tunneside lapsiinsa, toisin kuin joillain isillä. Isää ei luonto auta siinä asiassa.



Onhan isässäkin jotain vialla, jos pystyy hylkäämään lapsensa tuosta vain, mutta joskus isä saattaa syystä tai toisesta jäädä alun alkaenkin etäisemmäksi lapsistaan kuin äiti. Joka tosiaan synnyttää, imettää ja sitoutuu alussa jo hormonien vaikutuksesta lapseen.

että Kodin kuvalehti ei olisi edes tehnyt koko juttua moisesta siasta.

isyyttä ei voi vähätellä, mutta on biologian vastaista väittää, että vanhemmuus olisi täysin tasavertaista. Kumpaakin tarvitaan, mutta äiti on äiti. Mitä pienempi lapsi kyseessä, sen tärkeämpi se äiti on. Sain juuri pari viikkoa sitten toisen lapsemme ja kyllä se pieni ekasta päivästä parhaiten rauhoittui äidin sylissä. Ne elimistön äänet, puheääni ja kaikki. Se side on syntynyt jo odotusaikana ja on luonnollista, että pieni lapsi kiinnittyy ensisijaisesti äitiinsä. Vielä 5-vuotiaskin hädässä kiljuu äitiä, vaikka isä onkin tosi tärkeä muuten.

Jos kyseessä olisi mies, sitä olisi paheksuttu niin paljon,

että Kodin kuvalehti ei olisi edes tehnyt koko juttua moisesta siasta.

Jutussa keskityttiin lähinnä ko. naisen elämänkulkuun yleensä, eikä sitä pahksuttu millään tavalla. Juttu taisi olla naisen itsensä kertoma, eli toimituksellisia kommentteja ei ollut mukana.

Juttua lukiessa vain näemmä ihmiset ovat tehneet omia päätelmiään ja muodostaneet omia käsityksiään tuosta lähes sivulauseessa mainitusta asiasta.

sairas, jos jättää lapsensa kokonaan! Näin se vaan on. Voi vain kuvitella, miten kamalan traumaattista tuollainen on lapselle - kuka sellaista omalle lapselleen tekee, ellei itse ole henkisesti kypsymätön, epävakaa tai jotenkin muuten sairas. sillehän ei sitten mitään voi, ellei terapiakaan auta.

en oo ite lukenu juttuu

sisällön ja näkökulman ihan kuin sinäkin. En kuitenkaan usko, että vastaavanlaista juttua olisi ikinä tehty miehestä, ellei sitten näkökulmana olisi nimenomaan perheen ja lasten hylkääminen. (Se muuten ei ollut sivulauseessa mainittu asia, vaan nainen pohdiskeli ratkaisujaan paljon laajemmin.)-7

kyseistä KK:n juttua, mutta olen liian läheltä nähnyt vastaavan tilanteen, jossa äiti hylkäsi itsekkäistä syistä 3- ja 6-vuotiaat lapsensa.



Kukaan ei voi käsittää sitä ikävän ja tuskan määrää, jota nuo hylätyt lapset ovat kokeneet. Ja kokevat sitä läpi elämänsä. Minulta ei heru näille hylkääjä-äideille minkäänlaista sympatiaa, koska äiti on äiti ja isä on VAIN isä!

Minun tyttäreni elämä meni ihan pieleen,mies kuoli väkivallan uhrina 30 V. tytär jäi yksin ,kolmen pienen pojan kanssa,9,6 ,ja4kk vanhan kanssa.Elämässä tapahtui paljon,joutui narssissin pauloihin ,joutui luopumaan lapsistaan.Onneksi siskonperhe lupautui sijais vanhemmiksi. Sai lapsensa takaisin kun tuli järkinsä .Nyt 17 vuotias sairastui psykoosiin jaon parhaillaan sairaalassa,Kaiken tuon kokemuksen jälkeen.