Lue keskustelun säännöt.
mietintöjä parisuhdeajasta... kuinka tärkeää se on?
29.01.2010 |
Meillä on ollut lapsia viisi vuotta. Tuona aikana olemme käyneet kahdesti syömässä mieheni kanssa kahden kesken niin, että mieheni on pitänyt töistä pitkän ruokatauon (ajoitettuna pienimmän lapsen päiväuniaikaan), olemme tavanneet ravintolan ovella ja käyneet syömässä, jonka jälkeen mies on palannut töihin ja minä kotiin vapauttamaan anopin lastenvahdin tehtävistä. Tässä on kaikki kahdenkeskinen parisuhdeaika, jota olemme viettäneet - muuten olemme liikkeellä joko yksin toisen vahtiessa lapsia, tai yhdessä lasten kanssa, tai yksinkertaisesti kotona. Lasten nukkuessakaan ei juuri kahdenkeskistä aikaa ole, sillä mieheni tekee useimmiten iltaisin opintojaan, minä kotitöitä. Koko tämän viisi vuotta joku lapsistamme on nukkunut makuuhuoneessamme joko omassa sängyssään tai meidän vieressämme, seksielämä keskittyy olohuoneen sohvalle tai suihkuun. Tajusin eilen, että "uusi" sänkymme on kohta kolme vuotta vanha, eikä siinä ole harrastettu seksiä koskaan.
Meillä ei ole lähialueilla sukulaisia tai tuttavia, jotka hoitaisivat lapsia, lähin omainen on 300 km:n päässä asuva anoppini. Minä olen ehkä liian epävarma, mutta en uskalla jättää lapsiani jonkun minulle ennestään täysin tuntemattoman MLL:n hoitajan käsiin, jos ei ole pakko - ja välttämätön pakkohan ei koskaan ole. Anoppi käy meillä säännöllisesti, ja hoitaa kyllä silloin lapsia, mutta yleensä vain isompia, pienimmän hoidan itse, koska olen kuitenkin kotona. Olen aina ajatellut, että pienelle on tärkeää olla tuttu ja turvallinen hoitaja, ja vaikka anoppi miten hyvä ja luotettava onkin, etenkin pienimmälle lapselle hän on vieras, koska tapaa lapsia vain kerran kuussa tai kahdessa. Kahdenkeskistä aikaa mieheni kanssa olen silloin tällöin kaivannut, ja ajatellut että se olisi hyväksi, mutta sitten kuitenkin ajatellut, että kyllähän kahden aikuisen tarpeet odottavat sen aikaa, että pienin lapsista on kyllin iso. Lapsia on nyt kolme, eikä ole tulossa enempää (iältään 5- ja 2 -vuotiaat sekä 10-kuinen).
Nyt anoppi on tulossa meille kylään muutamaksi päiväksi, ja mieheni on varannut meille yöksi hotellihuoneen ja sopinut äitinsä kanssa, että anoppi hoitaa lapsia yön ajan. Nuorimmaisemme ei syö öisin enää mutta herää ainakin kerran tai kaksi. Mieheni sanoi, että hän ei ole viiteen vuoteen viettänyt yhtään yötä kanssani kahdestaan, ja nyt hän haluaa sellaisen yön. Ymmärrän kyllä, ja haluan itsekin sellaisen yön. Tiedän, että anoppi pärjää kyllä, vaikka vauva huutaisikin yön läpeensä, ja tiedän, ettei lapsilla ole mitään hätää. Tiedän, että meidän parisuhteellemme tekisi varmasti hyvää tällainen hotelliyö - mutten voi sille mitään, että panikoin lasten puolesta. Tarkoituksena on, että minä ja mieheni käymme ensin illalla syömässä, sitten kotona peittelemässä lapset nukkumaan, menemme elokuviin ja sitten hotelliin yöksi.
Miltä lapsista tuntuu, kun äiti ei olekaan heidän luonaan, ja isäkin on poissa? Sellaista ei ole koskaan heidän elinikänään tapahtunut. Luulevatko he, että äiti ja isä hylkäävät heidät? Pystynkö itse nauttimaan kahdenkeskisestä ajasta tai hotelliyöstä yhtään, vai kierinkö vain syyllisyyden tunteissa ja mietin, miten lapset voivat? Vai pitäisikö kuitenkin jättää väliin ja odottaa vielä vuosi, sillä varauksella että lapsenvahtia olisi enää silloin (anoppi on muuttamassa ulkomaille vuoden sisällä, joten on entistä harvemmin "käytössä")?
Kommentit (7)
huolestuttavaa miten kiinni sa olet lapsissa - miksi ihmeessa sa menet ne lapset illalla peittelemaan, kesken sun ja miehen vapaaillan ? no hoh hoijakkaa, ala sitten ihmettele kun/jos sun mies kyllastyy tohon sun ainoastaan aitina olemiseen ja jaat pian yksin hoitamaan niita lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin vähän ihmettelen tuota lasten peittelyä - olkaa mieluummin koko ilta pois. Herkästi käy muuten niin, että lapset rupeavat ikävöimään, kun käytte näyttäytymässä ja sitten lähdette taas.
Isommille lapsille kannattaa selittää avoimesti, mihin olette menossa ja korostaa sitä, että mummo pitää heistä hyvää huolta ja aamulla nähdään jne. Älä vaan näytä omaa pelkoasi lapsille, he kyllä vaistoavat sen.
Pienimmäisellekin voit hyvin sanoa, että mummo hoitaa ja äiti tulee aamulla. Ja sitten vain luotat siihen, että kaikki menee hyvin. Onhan mummo lapsille tuttu ja he ovat omassa kodissaan. Ei heillä ole siellä mitään hätää!!
juu ei mitään peittelyjä. Pysytte poissa ja nautitte toisistanne, vaikka se äkkiseltään tosiaan saattaa pelottaakin, hermostuttaa ja tuntua oudoltakin. Minä pitäisin tässä tilanteessa tärkeänä tunteiden puhumista ääneen; molemmilla saattaa olla samankaltaisia tunteiden "uuden" tilanteen ihanuudesta ja jopa samanaikaisesta "kamaluudesta" -ei nyt siis oikeasti kamala ole oikea adjektiivi mutta en te kaikki tiedätte mitä tarkoitan. Mutta sopikaa myös -joko ääneen tai äänettömästi- että ette juurikaan puhu lapsista ja heidän ikävöinnistä
-> arka aihe herkässä tilanteessa ja voi pilata kaiken.
lapsia tosin vaan kaksi ja vanhin on himpun vajaa neljä. Kertaakaan ei olla oltu miehen kanssa missään yhdessä. Illat toki on, kun lapset nukkuu, mutta siinä on romantiikka aika kaukana. PArisuhde kärsii! Se on ihan ehdoton tosiasia. Meillä on välillä ollut aika huonojakin hetkiä. Tuttuun hoitajaan ei vaan ole mahdollisuutta. Tuollainen kahdenkeskinen yö kuulostaisi ihanalta, mutta mä en kyllä vielä 10 kk:n ikäistä jättäisi. Kun pienempi oli 1 1/2, oli ekan kerran sellainen olo, että kyllä ne jo pärjäis, jos vain ois se tuttu hoitaja. Sit myös pelkään sitä, että tuollaiseen kahdenkeskiseen iltaan latautuu ihan liikaa odotuksia. Sit kuitenkin molemmat on väsyneitä eikä mikään tunnu miltään. Siinä sit onkin ankeaa jatkaa parisuhdetta arjen keskellä...
meillä ei ole koskaan miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa nykyisin, olemme viimeisen 15 vuoden aikana olleet kai kolme yötä kahdestaan, edellisestä kerrasta on nyt aikaa jo ainakin viisi vuotta. Omassa tuttavapiirissäni eronneita ovat ainoastaan ne pariskunnat, joilla on ollut kahdenkeskistä aikaa ihan jatkuvasti. Joten onnellisuus on ihan muista asioista kiinni. Mutta kivaahan se kahdenkeskinen aika toki olisi, ei sitä kieltääkään voi. Mene vaan ihan rahassa, eiköhän mummo hyvin pärjää!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Iso kiitos kaikille asiallisista kommenteista.
Kuten varmaan voi arvata, mulla ei ole kovin paljon sellaisia ihmisiä ympärillä, joiden kanssa voisi tällaisia asioita pohtia ja miettiä ihan oikeasti : )
2, olet oikeassa, lapsille ei maalaisjärjellä pitäisi mitään traumaa yhdestä illasta ja yöstä tulla. Vanhemmille lapsille anoppi on tuttu, mutta en usko kuopuksen häntä muistavan, kun on anopin nähnyt viimeksi joulukuun alussa. Mutta tiedän, että vaikka kuopus heräisi yöllä ja itkisi miten, anoppi pysyy rauhallisena, joten kyllähän hän pärjää. Mutta siihen voi kyllä luottaa, että anoppi soittaa vain, jos on oikea hätätapaus - eli jos paikalle joudutaan kutsumaan palokunta tai ambulanssi, kaikesta muusta hän selviää : )
Puhuin miehellenikin tässä illalla näitä tuntemuksiani, ja hän nosti esille myös tuon 3:sen pointin tästä mun lapsissa kiinni olemisesta, tosin lähinnä siinä mielessä, että mun voisi olla aika etsiä elämääni muutakin sisältöä. Mielestäni ei kuitenkaan ole ehkä ihme, että olen näin kiinni lapsissa - olen ollut viisi vuotta kotona heitä hoitamassa, ja tulen olemaan vielä pari vuotta, jolloin todennäköisesti menen ainakin osa-aikaisesti töihin. Tämän viiden vuoden aikana mieheni on tehnyt töitä ja opiskellut siinä sivussa kaksi tutkintoa, nyt on kolmas menossa. Vapaaehtoisia lapsenkasvattajia ja -hoitajia ei ole meidän nurkilla hirveämmin hyörinyt, lapsillamme on vain yhdet isovanhemmat (mieheni vanhemmat) ja valtaosa sukulaisista, tuttavista ja ystävistä asuvat kaukana. Esikoisen ollessa 3kk muutimme tälle paikkakunnalle jossa asumme nyt, eli olemme kyllä asuneet täällä jo useamman vuoden, mutta mä en ole juuri onnistunut ihmisiin täällä tutustumaan. Toisaalta, vaikka olenkin jutellut naapurin kanssa postilaatikolla ja vastapäätä asuvan äidin kanssa perhekahvilassa, en tunne heitä niin hyvin, että edes kehtaisin pyytää heitä hoitamaan lapsiani edes tunniksi. No, joka tapauksessa, mieheni pelkää, että mä “jään tyhjän päälle”, kun lapset kasvavat isommaksi, jos elämäni ainoa sisältö on lasten hoito, niitä kun ei ole tämän enempää tulossa. Mutta varmasti mieheni on huolissaan myös siitä, miten meidän parisuhteemme kävisi, vaikka mies sanookin, ettei hän voi olla kuin kiitollinen, kun hän on saanut tehdä opintoja ja uraansa sekä viettää lasten kanssa ne hauskat hetket mun hoitaessa sen arjen ja ottaessa vastaan kaiken sen negatiivisen. Tätäkin hän kuulemma oli ajatellut, että kun mä olen jo niin monta vuotta tehnyt tätä samaa, niin hän ajatteli järjestää vaihtelua ja piristystä, vapaaillan. En mäkään usko, että meidän parisuhde tai onnellisuus olisi kiinni juuri tästä nimenomaisesta hotelliyöstä ja kahdenkeskisestä ajasta, muuten kai tämä suhde olisi kaatunut jo ajat sitten. Mutta toisaalta, kun kerran on tilaisuus, niin tuskin siitä nyt haittaakaan meille pariskuntana olisi : )
Mies ehdotti tuota lasten peittelemässä käymistä, kun epäröin miten lapset pärjäävät ilman meitä molempia, hän ajatteli, että se helpottaisi mun oloani. Mutta nyt kun oikein ajattelen, niin totta, se todennäköisesti toimisi juuri päinvastoin. Lapset väsyksissään varmaankin kuvittelisivat meidän tulleen kotiin, ja riehaantuisivat, kun olisimmekin taas lähdössä, ja sitten vasta kaikilla olisikin paha mieli ja ilta pilalla. Paras siis vain pysyä poissa aamuun asti.
Kukaan ei voi sulle sanoa, että tunne niin tai näin tai että älä murehdi jne. Pysähdy oikein maalaisjärjellä miettimään, että tuleeko lapsillesi trauma, jos tuttu anoppi heitä hoitaa YHDEN illan ja yön?
Sun täytyy vain päättää se asia! Kuten itsekin sanoit, ei heillä ole mitään hätää!
Miksi peittelemään välillä? Oikeasti? Todennäköisesti höpötät "äiti tulee ihan kohta takaisin, ei mitään hätää" ja tirautat parit kyyneleet. Tulos: itkemään jäävät mukelot ja syyllisyyteen uppoava äiti.
Kyllä anoppi sulle soittaa, jos ne eivät vielä kolmeltakaan nuku ja ovat huutaneet koko illan.
Koko tuo hirveän pitkä alustus jo kertoo, että yrität kaikin keinoin keksiä syytä miten kieltäytyä kahdenkeskisestä illasta miehesi kanssa. Sekin voi nimittäin nuo pitkän tauon jälkeen pelottaa!