Milloin elämäsi loppui?
Vai oliko sinulla elämää koskaan alunperinkään?
Jos sinulla elämä on joskus ollut, niin: milloin se alkoi, milloin se loppui?
Kommentit (21)
2017 elokuussa luulin niin käyneen, mutta heräsin henkiin seuraavana keväänä.
2015 alkoi vakava sairaus johon ei ole hoitoa.
Ei ole loppunut. Elän vielä.
En ole koskaan hukkunut tai sydän pysähtynyt, joten lyhyttäkään kokemusta elämän loppumisesta ei ole.
Sellainen ei voi loppua mikä ei ole koskaan alkanutkaan.
Täällä kirjoittelevat ovat varmaan kaikki hengissä, että tuskin loppui kenelläkään vielä.
Eilen. Tuli harvinaisen selväksi, että tätä tämä elämä on: täyttä paskaa.
Masentavaa luettavaa tämmöinen. Ja vielä näin keväällä.
Vuonna 2000. Noin suurinpiirtein. Välillä tunsin saavani elämän langasta kiinni. Ja tunsin olevani elossa. Elämä tuntui saavan uutta merkitystä. Oli ihmissuhteita vielä vuosien 2010-2016 aikana.
Henkisesti kuolin kai 2017 tienoilla. Elämä on ollut enemmän raahautumista sieltä asti. Voimavaroja ja energioita ei juuri ole. Pelkkää sairautta, yksinäisyyttä, talousvaikeuksia ja elämän romahtamista. Eikä elämänhaluakaan jäljellä.
Tavallaan päättyi, kun olin viisivuotias. Silloin tajusin, ettei mulla ollut ulospääsyä väkivaltaisesta kodista, jähmetyin ja vain selviydyin siihen asti, kun pääsin muuttamaan omilleni. Sen jälkeen olen käynyt terapiassa ja jossain määrin saanut itseäni takaisin. Katsotaan nyt, mitä tästä tulee.
Vierailija kirjoitti:
Eilen. Tuli harvinaisen selväksi, että tätä tämä elämä on: täyttä paskaa.
Maailman paras vastaus! Tai kunpa vielä tarkentaisit että mitä eilen oikein tapahtui, miten tuollainen mahtava selvyys saattoi yhtäkkiä eräänä päivänä ilmetä kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Vierailija kirjoitti:
Masentavaa luettavaa tämmöinen. Ja vielä näin keväällä.
Häh? Mua tää keskustelu piristää :)
ap
Aina kun on elämää, on vielä toivoa. Jos ette pysty suhtautumaan tulevaisuuteen myönteisesti, suhtautukaa uteliaasti.
Uusi ajanlasku alko mun elämässä 23.6.2021 kun iskän puolen mummo kuoli. Vieläkin on kova ikävä häntä. Juuri äsken Prismassa leijuvasta ruoan tuoksusta tuli mieleen Maija-mummon laittama jouluateria joulun pyhisin, kun oltiin käymässä mummolassa.
T: M27
Minulla ei ole ollut elämää ollenkaan. Hirvittäviä asioita ainoastaan enkä ole enää nuori.
Vierailija kirjoitti:
Aina kun on elämää, on vielä toivoa. Jos ette pysty suhtautumaan tulevaisuuteen myönteisesti, suhtautukaa uteliaasti.
Ja kun elämää ei enää ole niin ei ole myöskään toivoa, suhtautumista, tulevaisuutta, myönteistä eikä uteliasta.
Elämään mahtuu monta kuolemaa. Eräs oli yhden suhteen päättyminen, koska olin yhä niin rakastunut kuin olla voi, suhde kuitenkin loppui kuin seinään, ja jotain minussa kuoli. Se osa ei ole enää elossa. Toinen osa kuoli kun narsisti sen tappoi. Sekin siis lopetti olemassaolon naisena, "Ei ikinä enää" oli sen laulun loppu.
Yksi "hyvä" kuolema kai oli se, kun tulin uskoon, eli vanha minäni hengen osalta ei enää elä, vaan se uusi minä, uusi henki minussa, jonka herra herätti henkiin hengessäni.
Surullisin kuolemani kuitenkin oli kun monen keskenmenon jälkeen tajusin jääväni lapsettomaksi.
Silti minä yhä elelen ja ihan iloisesti aika ajoin, ja aikanani vasta sitten tapahtuu se hetkellinen "kuolema" jossa siirryn uuteen ulottuvuuteen, taivaaseen.
Viime vuoden aikana, kun tajusin että en tule ikinä kelpaamaan kellekään ja että mulla ei ole muutenkaan enää mitään mahdollisuuksia elämässä
Naisilla se ainakin loppuu siinä päälle 30v. Tosin useimmat naiset eivät tajua tätä vasta kun ovat lähempänä 40v. Sitten onkin kylmää kyytiä...
2013 loppui. Ero, romahdus ja sieltä en sitten jaksanut nousta.