6 v. yksin uima-altaassa
Eskari-ikäinen tyttäreni juuri kertoi olevansa yksin taloyhtiön uima-altaassa sillä välin kun isänsä istuu saunassa, josta ei ole näkö- eikä oikein kuuloyhteyttäkään altaaseen. Allas noin 10 metriä pitkä, syvenee toista päätyä kohti, tytöllä n. Puoli välissä allasta ei enää yllä jalat pohjaan. Ovat kuulemma sopineet, että tyttö pysyy matalassa päässä. Tyttö on kyllä suht tottelevainen, taitava sukeltaja eikä uimataitokaan kaukana ole. Silti mietin, jos tyttö lelun perässä tai ihan vaan vaikka ajatuksissaan ajautuu syvään päähän ja voimat loppuu/pelästyy ja hörppää vettä keuhkoihin/lyö pään tai ihan mitä vaan, ja käy se pahin kun toinen istuu saunassa.
Mitäs mieltä muut vanhemmat? Olisiko ok? Tytön isän mielestä multa turhaa nalkuttamista tämäkin.
Kommentit (19)
No, joskus vastaavassa tilanteessa suunnilleen tuon ikäisenä olin vähällä hukkua.
En voi suositella.
Ainakin mitä päiväkodissa katsonut, niin ei siellä tulisi kyllä kuuloonkaan että hoitajat jättäisi lapset valvomatta altaaseen.
Ehkä isä ei ole kovin kiinnostunut tyttärensä hengissä säilymisestä? Ei kaikki vanhemmat ole.
Ei ole ok, uimataidotonta tai heikosti uivaa lasta ei jätetä ikinä yksin veteen.
Kesäisin on uutisia, miten pikkulapset ovat hukkumassa, kun rannalla oleva vanhempi on kiinnostuneenpi omasta puhelimestaan kuin lapsestaan. Ehdoton ei lasten valvomatta jättämiselle.
Niin olen itsekin meinannut hukkua ehkä n. 4-vuotiaana järveen. Siksi mietin oonko oikeasti hysteerinen nalkuttaja... -AP
Ei todellakaan ole ok! Itse en jätä noita yksin edes paljuun. T: 6v ja 8v lasten äiti
Ap, äitinä sun pitäis tietää, ettei ole Ok. Jos isä ei tätä tajua, et voi luovuttaa lasta isälle ollenkaan. Tyhmä äijä.
Pitääkö tuollaista edes kysyä. Jos mies ei valvo lasta, niin et voi jättää lasta miehen valvontaan. Tuon ikäistä lasta pitää valvoa ja vielä uimataidoton. Tässä ei ole harmaata aluetta, vaan hyvin selvä.
Isä ottaa videokuvallisen baby monitorin mukaan saunaan. Win-win.
Mitä haet asialla ,kun puhut asiasta täällä? Eikö sinun olissi asiasta pitänyt puhua puolisolle? Tiedät täysin puolisosi toimi väärin. Mutta uskon vedit hatusta koko aiheen.Jotta saat aikaiseeksi negatiivista keskustelua miehistä: Isä, isät ,miehet .
Silloin kun minä olin 70-luvulla alle kouluikäinen, niin mentiin ihan itsekseen uimarannalle uimaan.
Jos lapsi ei osaa uida ei häntä jätetä altaaseen valvomatta
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun minä olin 70-luvulla alle kouluikäinen, niin mentiin ihan itsekseen uimarannalle uimaan.
Niin. Ja onneksi ei eletä enää 70-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun minä olin 70-luvulla alle kouluikäinen, niin mentiin ihan itsekseen uimarannalle uimaan.
Ja senpä takia moni teistä ei ole niistä uimareissuista enää kertoilemassa.
Onko tytöllä puhelin siellä altaassa?
Ehkä on tyhmä äijä joo, mutta eivät kaikki aikuisetkaan aina tajua asioita loppuu asti, ellei niille rautalangasta väännä ja selitä että miksi!
Lapselle voi kuitenkin sattua jotain ja sitten ehkä hätääntyy ja voi hukkua. Ihan yllättäen, milloin vain ja koska tahansa. Jopa sillä matalalla puolella voi tapahtua jotain ja pää ollakin kohta veden alla. Ensiapukoulutuksissa kerrotaan, että vielä 10-vuotiaatkin ovat vielä lapsia ja vesi elementtinä sellainen, jota on vaikea hallita ja ennustaa, jos jotain tapahtuu. Ei tarvitse tulla kuin suonenvetoa jalkaa, mitä kasvuikäisillä voi olla ja viileässä vedessä yllättäen tulla.
Minä kävin 6-vuotiaana yksin uimahallissa, en osannut kunnolla uida, mutta kellua ja sukeltaa kyllä, enkä taatusti jäänyt lastenaltaaseen kykkimään.
Jos muksu pärjää vedessä hukkumatta niin antaa vaan olla. Ei uimaan voi oikein oppia kuin vedessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun minä olin 70-luvulla alle kouluikäinen, niin mentiin ihan itsekseen uimarannalle uimaan.
Ja senpä takia moni teistä ei ole niistä uimareissuista enää kertoilemassa.
Jaa meinaatko että ennen 2000-lukua syntyneistä suurin osa on kuollut hukkumalla lapsuudessaan? Pistäs linkkiä todisteeksi johonkin tutkimukseen, niin hurjalta tuo väitteesi kuulostaa!
Ei ole ok ainakin alle 8v