Esiinnytkö palstalla perheen äitinä vaikka olet oikeasti lapseton?
Kommentit (23)
En. Lapset ovat kyllä aikuisia jo.
Joskus yli 10 vuotta sitten esiinnyin. Olen huomannut, että yleensä näin toimivat kertovat olevansa kolmen lapsen äitejä.
Kaiken voi muotoilla sillä tavoin ettei kerro itsestään.
Minulla on 19v lapsi jonka kanssa asustelen.
Tällä palstalla on tosin väitetty että en ole äiti enkä edes nainen.
Myös trolliksi väitetty n. tuhat kertaa, kun oon sanonut rehellisen mielipiteeni. Palsta... 😆
Kyllä niitä kaksi on, yhden olen menettänyt. Tosin missään palstoilla en heitä esittele, ei ole tarvetta.
No en helvet*ssä. En edes halua lapsia. Lapset pilaa elämän.
En. Joskus olen vastannut lapsiketjuihin siskoni puolesta, joka on perheenäiti. Siis kirjoittanut, että siskon perheessä x, y, z. Itse en taida lapsia haluta.
En varsinaisesti esiinny, jätän vain kertomatta että olen vela. Luen mielelläni lapsiin liittyviä ketjuja ja myös kommentoin niihin. Olen myös huomannut, että näkemykseni saavat usein paljon yläpeukkuja, mutta se voi johtua myös ystävällisestä tavastani keskustella.
Esiinnyn kyselyissä minä ikinä haluan. "Mitä puoluetta äänestät?" Vastaan vaikka persuja, no en.
Oletko sitä, tätä vai tuota? Juu/en/what ever.
Miksi nyt sellaista tekisin?
En näe mitään syytä siihen.
Miten on- hullu. En voi ottaa aloituksiasi vakavasti kun kirjoitat niihin aina Miten on tai Niin?
En. Olen ylpeä siitä, että olen lapseton opiskelija, monia hyviä puolia. Haluan kyllä lapsia tulevaisuudessa.
Tilanteeseen ja ketjuun sopivan identiteetin otan aina. Päivän aikana niitä voi olla kymmeniä ja vuoden aikana menee varmaan tuhat eri identiteettiä rikki.
Röllinä oleminen on kivaa, yleensä mittaan onnistumista, tuleeko aloittamaani ketjuun yli 100 kommenttia. Muiden aloittamissa ketjuissa onnistun, jos kommenttiani on lainattu yli 10 kertaa. Laskujeni mukaan onnistumisprosentti on noin 30.
Esiinnyin ennen. Nykyään kun minulla oikeasti on lapsi, esiinnyn usein velana.
Esiinnyn naisena, vaikka olen mies.
Johanna Vilkkinen esiintyy.