Lue keskustelun säännöt.
Kun lapsi keksii tarinoita
08.02.2010 |
Poikamme 5-vuotias ja kertoilee todella usein keksittyjä tarinoita ja juttuja totena. Tarinat ovat viihdyttäviä ja mielikuvitusrikkaita, mutta kun hän itsekin melkein uskoo niin tapahtuneen vaikka jutut silkkaa mielikuvituksen tuotetta. Myös kaverit tuntuvat ainakin silloin tällöin jutut uskovan.
Olemme sanoneet hänellet tuhat kertaa että valehdella ei saa ja että keksittyjä juttuja ei saa kertoa totena toisille ja hän kyllä tämän hyvin ymmärtää ja tajuaa (eikä muuten valehtelekaan), mutta ilmeisesti mielikuvitus ei vaan pysy aisoissa.
Miten reagoida? Miten ohjata hänen mielikuvitustaan muualle?
Kommentit (5)
eiks toi oikeestaan ole hurjan kivaa, teillä on oma pieni kepposkissa, miksi pitää olla tosikko ja sanoa että ei saa valehdella, kenelle sellasesta on mitään iloa, muutenkin on elämä synkkää aina suomalaisille, yksoikoisia ollaan ihan liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
juttuja ja tarinoita. Tai saattoi kertoa toisille tapahtuneita juttuja itsellensä tapahtuneina tms. Mä muistan itekin kertoneeni alle kouluikäisenä esim. juttuja siitä mimmoista unta olen nähnyt, vaikken oikeesti olis nähnytkään enkä sit lopulta ollut ihan varma näinkö semmosta unta vai en... :D
Mä kerroin tytölle monen monta kertaa mitä valehtelu on ja sanoin, että juttujen keksiminen on ihan hyvä asia, mutta pitää sitten muistaa sille kuulijallekin kertoa, ettei se juttu ole oikeasti totta vaan semmonen hauska satu.
Saattoi tosin ihan suorilta valehdellakin päin naamaa ja niistä kyllä kimahdin aika kovastikin joskus. Suoranainen valehtelu taas ei ole ok. (jos on vaikka rikkonut jotain ja yrittää vierittää syyn veljen niskaan tai jotain...)
Tyttö täyttää nyt 7v, enkä muista että olis mitään kummoisia tarinoita sepitellyt samalla tavalla totena hetkeen aikaan. Keksii kyllä satuja vieläkin, mutta vähän erilaisia, eikä yhtään "tosia"
Meillä tokaluokkaisella on kaveri, joka esim kerran kun sanoin että sun täytyy lähteä kotiin, sanoi että hän ei voi nyt mennä kotiin kun siellä ei ole ketään kotona. En tiedä oliko tää vaan "tarina", eli ei halunnut lähteä kotiin, joten sanoi ettei ole ketään kotona. No itse oltiin lähdössä muualle ja minulle tuli vähän hätä, että onpa tylsää jos ei ole ketään kotona ja lapsi joutuu menemään sinne, joten soitin hänen äidilleen ja kysyin että koska olisitte tulossa kotiin. Äitinsä sanoi että täällähän me ollaan.
Tämän jälkeen on vähän vaikeaa luottaa lapsen sanaan siitä onko ketään oikeasti kotona vai ei.
Muuttaa myös tarinoita, esim kertoi äidilleen että oli saanut XXX tavaran tyttäreltäni ja kun äitinsä soitti minulle, niin tarina muuttuikin, että ei kun mä löysin sen kadulta... Tosiasiassa oli tullut koulusta viestiä että oli ottanut sen erään tytön pulpetista.
Raja näiden tarinoiden ja valehtelun välillä on mielestäni aika häilyvä, joten omille lapsille olen teroittanut että puhutaan aina totta, silloin ei tule epäselvyyttä siitä miten asiat ovat.
onko teillä näytelmäryhmää lapsille?
ihanaa tuo on, äänittäkää niitä. Tuleva poliitikko