Sinä, joka olet rauhallinen/et kovin temperamenttinen, millainen on puolisosi?

Up

Olen rauhallinen enkä voi sietää temperamenttisia tai räiskyviä tyyppejä. Odotan aikuiselta itsehillintää ja kykyä ratkaista ristiriitatilanteet keskustelemalla. Minua ahdistaa olla ihmisten seurassa, jotka suuttuvat ihan pienistäkin asioista. Puolisonikin on kohtalaisen rauhallinen, mutta suuttuu helpommin kuin minä. Hänkään ei silti ole mitenkään tulinen tyyppi, enemmänkin passiivisaggressiivinen suuttuessaan.

Ex oli sitten sellainen temperamenttinen raivopää, joka veti raivokohtauksia milloin mistäkin ja jonka kanssa keskustelut meni aina huutamiseksi. Sellaisen kanssa joutuu sopuisana lähinnä kynnysmatoksi ja joustamaan itse ihan kaikessa, jos haluaa pitää rauhan maassa. Jos haluaa tulla otetuksi huomioon, se pitää takaisin huutamalla taistella. Se oli tosi raskas suhde ja onneksi ohi.

@2 joo, oon samaa mieltä kanssasi, että pienimuotoiset eroavaisuudet on hyviä, kuten sanoit. Kun on rauhallinen, olisi toinenkin rauhallinen, mutta kuitenkin jotain kiehtovia luonne-eroja.

Itsekin joskus tapailin hyvinkin tulista miestä. Eihän se ollut lainkaan kivaa. Itse en koe esim. rattiraivoa koskaan, hän koki sitä usein ja pää punaisena huusi, hyvä ettei keskaria heilutellut. Ja muutenkin hyvin pienet asiat saivat välillä hänet kiukkuamaan ja kiroamaan suureen ääneen, tai huusi asiakaspalvelijoille, jos kaikki ei mennyt niin kuin piti.

Toki hyvinä piirteinä hän innostui helposti kaikesta, oli avoin kaikelle ja lähti kaikkeen mukaan täydellä tarmolla.

Kuitenkin luonne-eromme olivat niin erilaisia, että hermothan siinä meni molemmilla toisen erilaiseen luonteeseen.

Samanlainen kuin minä.

Aika samankaltaiset temperementit meillä, minä olen tosin introvertti ja hän on ekstrovertti, mutta rauhallisia ollaan kumpikin. 

Nuorena erilaisuus viehätti ja olin parisuhteessa sellaisen iloiluonteisen miehen kanssa, jolla oli ikävänä piirteenä temperamenttisuus.

Heti yliopistosta valmistuttuani yhytin kivan nörtin.

Nörtti sopii paremmin luonteenlaadulleni. Hänen kanssaan on oikeasti kivaa, eikä hän valita siitä miten tylsä olen :D

Tossukka on miehenä, niin jopa minä tunnun räväkältä.

Me olemme samanlaisia temperamentiltamme ja muutenkin. Olen ollut myös räiskyvien ekstroverttien kanssa, ja kärsin koko ajan. En todellakaan allekirjoita mitään vastakohtien täydentävyyttä. Siitä tulee ainoastaan ristiriitoja, kun toinen ei tajua toisen luonnetta ja toimintamalleja. Mä en halua kotiini minkäänlaista draamaa.

Olen hyvin rauhallinen ja tasainen luonne, kuten miesystävänikin. En pidä ns. temperamenttisista ihmisistä (usein se tarkoittaa lähinnä ku*ipäätä). Haluan rauhaa, enkä olla todistamassa aikuistaaperon raivokohtauksia. Sitä paitsi minusta tulisi täysi kynnysmatto, kun en vain kykene korottamaan ääntäni ja räyhäämään. Mun lapsuudenperheessä riideltiin viinan voimalla, välillä heilui puukot tai juostiin isää pakoon pitkin kylää. Mikään, mikä etäisestikään vaikuttaa samanlaiselta pelottaa mua ja saan stressireaktion. Onneksi sellaista ei ole enää pakko sietää, ikinä.

Minun puoliso on temperamenttisempi, mutta ei nyt mikään erityisen räiskyvä. Välillä se aiheuttaa ongelmia kun minä otan liian tosissaan sen hermostumiset ja loukkaannun tai ärsyynnyn "turhasta" äksyilystä, mutta on molemmat tässä vuosien varrella oppinut ymmärtämäänkin toista.

En usko että suhteen pilke johtuisi tempperamentista. Itse suht rauhallinen enkä kaipaisi mitään sekoboltsia vierelle :) 

Itse rauhallinen, vaimo tyypillinen suomalainen kilahteleva sekopää nainen.

Eipä siinä ollut vaihtoehtoja kun muut lähti menemään jonkun menevän coolin äijän mukaan.

Vanhemmalla iällä ei jaksa enää miettiäkään olisiko joku parempi, koska ei ole enää hyviä vaihtoehtoja.

-Setäsonni

Poikaystävääni voisi luonnehtia noilla sanoin, itseäni ei. Mutta tuntuu, että tämän suhteen myötä minustakin on löytyny se rauhallinen puoli. Vastakohdat joko täydentää tai luo kaaosta, se miten se toimii on aivan ihmisistä ja henkilökemioista kiinni.

Aika lailla samanlainen luonne auttaa välttämään turhia ristiriitoja. Niinkuin joku sanoi, en kaipaa draamaa.

Ystävänä draamailija on ihan hauskaa seuraa, mutta tuskin yhteiseloa jaksaisin kovin räväkän ihmisen kanssa. Pyrkisin liikaa välttämään sanomista ja myötäilisin -olisin kynnysmatto.

Mieheni on vielä rauhallisempi kuin minä. Yhdessä ollaan oltu 24 vuotta.

No mua yleensä pidetään tosi rauhallisena ja moni onkin mulle sanonut, etten varmaan suutu mistään. Mutta ylläripylläri, parisuhteessa olen nimenomaan se tuliluonteinen tyyppi. Mieheni mielestä olen nimenomaan tosi temperamenttinen. Ja jostain kumman syystä se viehättää häntä. Itse saisin itseni kanssa hermoromahduksen. Isoissa asioissa ollaan kuitenkin tosi samanlaisia. Otetaan samat asiat vakavasti, käytetään rahaa suht samalla tavalla ja toisaalta myös nauretaan samoille asioille. Riitoja syntyy lähinnä siitä, että itse olen ehkä vähän turhankin tarkka ja mies taas hyvin suurpiirteinen. Ja tämä pätee melko moniin asioihin siisteyskäyttäytymisestä lastenhoitoon. 

Olemme molemmat introverttejä vaikka työskennelläänkin ihmisten parissa. Räiskyviä ollaan muuten molemmat silloin kun yhteen otetaan.

Up

Mulle taas nörtit on valittanu kuinka tylsä oon, mutta siis noi menevämmät yms niin siis joo oon ollu tosi erilaisten kanssa, sellanen yli temperamenttinen vihanhallintaongelmainen ei todellakaan sovi mulle.

En oo itse tasanen luonne, mutta aika pitkäpinnainen oikeessa seurassa. Mulle ei sopisi draamaileva mies, koska olen itse aika paha dramaqueen, ja se ei todellakaan tarkota ettäkö olisin ilkeä tai kusipää, en ymmärä miten joku voi aatella että rauhattomampi ihminen = kusipää. :D Ei se temperamentti kerro siitä onko ihminen kusipää vai ei. Toisaalta tykkään kyllä että ihmisessä on jotain mielenkiintoista, eli jos on ihan yli rauhallinen niin ei sekään, vaan siltä väliltä.

Mä olen se temperamenttinen tapaus ja mies on rauhallinen viilipytty. Me ainakin tasapainotamme toisiamme. Mies ihailee sitä, että pystyn innostumaan todella omituisista asioista ja minä ihailen mieheni kykyä pysyä rauhallisena.