Lähtisitkö tässä tilanteessa ulkomaille?
Esimerkiksi toiseen Euroopan maahan. Jos nyt ei ajatella ollenkaan koronaa. Uskaltaisitko? Entä lähtisitkö pidemmäksi aikaa, esimerkiksi lyhyelle työpätkälle muutamaksi kuukaudeksi?
Kommentit (12)
Uskaltaisin lähteä. Venäjän kaikki energia on Ukrainassa. Kunhan et sinne matkusta.
Miksi ei? Ei ole pandemiat tai sodat ennenkään estäneet.
Miksi en lähtisi? Typerää lopettaa eläminen asioiden takia joihin ei voi vaikuttaa.
Lähtisin ja tavoitteena on lähteä mutta tottakai Euroopan turvallisuustilannetta on syytä seurata ja toimia sen mukaan. Mielestäni muissa Euroopan maissa, varsinkaan lännessä,tuskin tilanne on sen huolestuttavampi kuin meillä Suomessa.
Tilanne voi muuttua nopeasti ja sota laajentua.
Tietenkin.
Olemme olleet nyt 3x Italiassa talven aikana ja tarkoitus on olla vielä 3-4 kk tänävuonna.
Avaa siellä pankkitili myös, jotta sulla on sitten tosipaikan tullen rahaa jemmassa muuallakin kuin Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Tilanne voi muuttua nopeasti ja sota laajentua.
Taivas voi myös pudota niskaan.
Jos ei olisi kummempia perhesiteitä, voisin lähteäkin.