Kuinka monta vuotta vanhoja pakastemarjoja olette syöneet?
Mulla menossa nyt mustikat vuodelta 2017. Ihan hyviä puuron seassa. Ei varmaan vitamiinit ihan tallessa, mutta makua saa.
Kommentit (5)
Sedälläni oli monta pakastinta, kuoltuaan söimme1970-luvun marjoja. Vuonna 2019.
20-vuotiaita mansikoita. Maku oli ihan hyvä, väri vähän haalistunut.
Ehkä tuommoisista vanhoista tekisin mieluiten jotain mehua tai kiisseliä
Neljä vuotta vanhoja tyrnejä juuri kaivoin pakastimesta.
Mulla ei kyllä tuon vanhempia marjoja siellä ole, käyn vähintään kerran vuodessa pakastimet läpi (kun sulatan ne) ja silloin nostan erikseen laatikkoon tavarat, jotka pitää käyttää just nyt heti. Nyt on esimerkiksi muutama ruoka-annos mietinnässä, että mitä niille teen (syötän koiralle todennäköisesti), kun olivat jääneet sinne ennen korona-aikaa: laitoin ennen pakastimeen kerta-annoksia työpäivien lounaaksi, mutta kun olen yli kaksi vuotta tehnyt etätöitä, niin en olekaan niitä syönyt. En enää laitakaan noita annoksia pakastimeen, kun tiedän, etten enää tule niitä syömään sitten.
Mutta kaikki marjat tulee käytettyä kahden vuoden sisään yleensä. Poikkeuksia on just jotkut harvinaisuudet, kuten nuo tyrnit.
Ja mun siis pakko joka kesä kerätä uusia, vaikka olisi vanhaa varastoakin. -ap