Onko tää oikeasti vain harjoitus?
Kommentit (7)
Näitä suunnitellaan parikin vuotta etukäteen, pelkkä harjoitus.
Nytkö sä ekaa kertaa näet et meillä harjoitellaan.
Hyvä että edes puolustusvoimat älyää harjoitella ja toimia, samaa ei voi sanoa meidän loputtomasti tuumailevasta ja tunnustelevasta ja jahkailevasta hallituksesta. Putin kolkuttaa ovella ja idiootit suunnittelee suunnittelemista.
Puolustusvoimat harjoittelee lähes jatkuvasti jossain päin Suomea. Tämä harjoitus tuskin liittyy valmiuden kohottamiseen, mutta on niitäkin toimia tehty. Pikkulinnut laulaneet, että ainakin pääkaupunkiseudun ilmapuolustusta on erityisesti aloitettu harjoittelemaan viime viikkoina. Ei Suomessa mitään uhkaa ole tällä hetkellä, mutta armeijan tehtävä on olla valppana. Aina ajatelle "mitä jos?" ja varautua se mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä että edes puolustusvoimat älyää harjoitella ja toimia, samaa ei voi sanoa meidän loputtomasti tuumailevasta ja tunnustelevasta ja jahkailevasta hallituksesta. Putin kolkuttaa ovella ja idiootit suunnittelee suunnittelemista.
Vain hölmöläinen kuvittelee, että näistä asioista julkisuudessa huudellaan. Se on päivän selvää, että valtionjohdon tasolta lähtien on kulissien takana laitettu jo iso koneisto alustavasti liikkeelle. Vielä ei varsinaisesti tehdä mitään, mutta valmistaudutaan siihen jos tilanne maailmalla nopeasti eskaloituu. Silloin Suomen pitää pystyä reagoimaan hyvinkin nopeasti muuttuvaan tilanteeseen.
Todennäköisyys on pieni, mutta ei olematon.
Juu ei. Putlerin joukot on jo rajalla odottamassa, kohta hyökkäävät!