Lue keskustelun säännöt.
Elämä jo ohi?
26.01.2010 |
Tuntuuko kenestäkään muulta samalta? Olen vasta kolmikymppinen, mut nyt jo tuntuu ett elämä on eletty ja se oli tässä? Elämässä on ollut jotenkin liikaa vaikeuksia, oma sairastuminen masennukseen, miehen työttömyys, lapsen menetys jne. Että tuntuu ettei jaksaisi enää tätä loppuelämää. Joka päivä toivon, että voi kun olisin jo vanhempi ja voisin alkaa odotella kuolemaa. Minulla ei siis mitään itsariajatuksia ole, mut muuten vaan olen jotenkin väsynyt elämään.Kellään mitään vinkkejä tästä suosta nousemiseen?
Kommentit (5)
Joo, olen saanut ammattiapuakin, minulla on lääkitys masennukseen, mutt tuntuu ettei se kauheesti auta, jotenkin vaan turruttaa kaikki tunteet. Ja keskusteluapuakin olen saanut, en vain kokenut sitäkään pitkän päälle tarpeellisena. Siellä vatvottiin vain jotain lapsuudenkokemuksia, vaikk mulla oli ihan onnellinen lapsuus, ja ongelmat tulleet vasta aikuisena. Muttjoo, siinä olet oikeassa, että pitäis jotenkin selättää tää masentunut mieliala. Pelkään, että se tarttuu mieheenkin. Kuolemankaipuu on just hyvä sana ilmaisemaan munkin olotilaa tällä hetkellä. Mutta nyt pitänee mennä suihkuun ja nukkumaan, jos vaikka huomenna olis parempi päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen samanikäinen kanssani ja yleisesti ottaen pidän itseäni todella nuorena vielä. Kokemattomana ihmisenä, jolla on elämä vielä edessä.
Sulla on toki raskaita kokemuksia takana jo nyt, mutta olet oikeasti vielä todella nuori melkein kaikilla inhimillisen elämän mittapuilla. Ja elämällä on varmasti vielä paljon annettavaa.
Voimia sinulle.
välillä se mrjoo ja heittelee ja välillä paistaa aurinko,kyllä se sullekin paistaa,ota lemmikki se auttaa masnnukseen,sit vaan sen kanssa touhuat ...terapiaa
Sitä tarvitaan! Ja tosiasiahan se on, että olen vielä nuori. Kai tämä tästä taas jotekin alkaa sujua. Mut nyt nukkuun, aamulla on aikainen herätys töihin, kun niitä mulla sentään vielä onneksi on.
Mulla on ollut vaikeaa sekä 25 vuotiaana että yli 30-vuotiaana. Sun pitää nousta tuosta. Hae apua, tutkiskele tunteitasi, anna itsellesi lupa tuntea niitä oikein perusteellisesti ja sitten etsi myös hyviä kokemuksia, etsi niitä hetkiä pieniäkin, kun tuntuu hyvältä ja iloiselta ja elämä elämisen arvoiselta.
Luin jostain, että joku vanhana,olisko 80 vuotiaana katui, kun joskus 50-vuotiaana ajateli olevansa vanha eikä tehnyt jotain, viitisnyt opetella jotain, kun oli jo niin vanha, ja silti paljon vuosia olikin jäljellä.
Muista elämäsi tuntuu tältä nyt, vuoden päästä toisenlaiselta ja 10 vuoden päästä taas erilaiselta. Mulla oli kerran niin, että mietin kauanko tämä tuska jatkuu, loppuelämänkö? Ei, joitain kuukausia.
Minä olen kamppaillut elämänhaluttomuuden tai kuolemankaipuun kanssa ja kyllä se kannattaa selättää ja löytää vahvuus elää.
Kaipaisitko ammattiauttajaa, lapsen menetys on varmasti kamala kokemus.