HS kertoo, että nuorten syömishäiriöt ovat pandemian aikana yleistyneet. Miksi?

Juttu tässä:

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008567767.html

Ettekö lue muuta kuin sotauutisia?

Syömishäiriö ei usein johdu pelkästään halusta olla laihempi tms. vaan on reaktio voimakkaaseen ahdistukseen. Syömisen ja kehon kontrolloinnin kautta vaikuttaa ikään kuin saavansa jonkinlaisen hallinnan tunteen, kun joko ulkoisista tai sisäisistä tekijöistä johtuva ahdistus tuntuu tukehduttavalta, hallitsemattomalta, tai käsittelemättömät traumat kairaavat sisuksia. Kaikenlainen ahdistus lisääntyy herkästi yksinäisyydessä, eristyksissä, kun ihminen jää yksin. Syömishäiriötä tukevia some- ja nettisisältöjä on saattanut myös kuluttaa enemmän ja vapaammin kuin aiemmin, kun koulu ja opiskelukin tapahtuu vain yksin laitteita tuijottaen.

Toisekseen syömishäiriö huomataan joskus koulussa, joskus harrastusten parissa, leirillä, opiskelijasolussa jne. Ylipäätään syömishäiriöinen itse harvoin on sairaudentuntoinen (toki toisinaan on!) ja hakee itse apua, vaan lähipiiri jossain vaiheessa syömisen välttelyyn seurassa, laihtumiseen, lounaan jälkeisiin katoamisiin, kunnon romahtamiseen tms. Pandemian aikana on ollut paljon vähemmän tilaisuuksia muiden päästä oireilua havainnoimaan. (Valitettavasti omassa perheessä oireita ei aina huomata ensimmäisenä, koska muutos on vähittäistä ja vanhemmilleen lapsi usein pisimpään esiintyy normaalisti.)

some 

Lisäksi jutussa mainittiin myös se, että nuoret jatkuvastintuijottavat omaa naamaansa ruudussa digiopetuksen aikana.

Vierailija kirjoitti:

Syömishäiriö ei usein johdu pelkästään halusta olla laihempi tms. vaan on reaktio voimakkaaseen ahdistukseen. Syömisen ja kehon kontrolloinnin kautta vaikuttaa ikään kuin saavansa jonkinlaisen hallinnan tunteen, kun joko ulkoisista tai sisäisistä tekijöistä johtuva ahdistus tuntuu tukehduttavalta, hallitsemattomalta, tai käsittelemättömät traumat kairaavat sisuksia. Kaikenlainen ahdistus lisääntyy herkästi yksinäisyydessä, eristyksissä, kun ihminen jää yksin. Syömishäiriötä tukevia some- ja nettisisältöjä on saattanut myös kuluttaa enemmän ja vapaammin kuin aiemmin, kun koulu ja opiskelukin tapahtuu vain yksin laitteita tuijottaen.

Toisekseen syömishäiriö huomataan joskus koulussa, joskus harrastusten parissa, leirillä, opiskelijasolussa jne. Ylipäätään syömishäiriöinen itse harvoin on sairaudentuntoinen (toki toisinaan on!) ja hakee itse apua, vaan lähipiiri jossain vaiheessa syömisen välttelyyn seurassa, laihtumiseen, lounaan jälkeisiin katoamisiin, kunnon romahtamiseen tms. Pandemian aikana on ollut paljon vähemmän tilaisuuksia muiden päästä oireilua havainnoimaan. (Valitettavasti omassa perheessä oireita ei aina huomata ensimmäisenä, koska muutos on vähittäistä ja vanhemmilleen lapsi usein pisimpään esiintyy normaalisti.)

Sairaudentunnottomuus liittyy eniten harvinaisimpaan syömishäiriöön eli anoreksiaan. Ahmimistyyppisesti oireilevat ovat yleisesti ottaen tietoisia toimintansa luonteesta ja heitä on lukumäärällisesti enemmän.