Taikauskoiset pakkoajatukset, ettei tapahdu jotain pahaa.
Olen jo keski-ikäinen nainen ja muistan, että jo lapsuuden koulumatkoilla minulle tuli ajatuksia, että minun on pakko koskea tuohon pylvääseen, kiertää tuo lumipallo vasemmalta puolelta tai rikkoa tuon lätäkön jää, ettei "se ja se" paha asia pääse tapahtumaan.
Tällaisia ihan viattomia valintoja olen tehnyt läpi elämäni. Esim. kaupassa, että minun on pakko ottaa juurikin joku tietty paketti muiden joukosta. Olen jo ottamassa toista, mutta joudun vaihtamaan, että (yleensä jokin senhetkinen mieltä painava ahdistava asia) sujuisi hyvin.
Minulla oli eräs ahdistava ihmissuhdekonflikti vuosi sitten ja sen jälkeen nämä pakkoajatukset ovat lisääntyneet. Edelleen ihan päivittäin joudun esim. kaapista lasia ottaessani valitsemaan esim. juurikin sen vasemmanpuoleisen, että tämä konflikti ei enää uusiutuisi tai jotain.
Se "paha asia" on jotenkin epämääräinen möykky ja tällä tavoin pystyn hallitsemaan sitä.
En ole koskaan puhunut asiasta kenenkään kanssa. Pelkään, että minut leimataan hulluksi.
Muutoin elän ihan normaalia perheenäidin elämää.
Kysymys kuuluukin, että onko teillä muilla ollut tällaista ja mistä se johtuu tai oletteko keskustelleet psykologin kanssa tai onko tämä esimerkiksi ihan normaalia?
Kommentit (23)
Minulla ei ole koskaan elämässäni ollut mitään isompaa traumaattista kokemusta.
Onnellinen, turvattu lapsuus, ei murrosiän kapinavaiheita, ei mitään.
Olen aina ollut ns. kiltti tyttö ja elämä on sujunut hyvin.
-ap-
No ei ole normaalia moinen.
Kuitenkin tajuat että toimintasi on järjetöntä eikä oikeasti vaikuta yhtään mihinkään? Miksi toistuvasti kuitenkin toimit niin?
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole koskaan elämässäni ollut mitään isompaa traumaattista kokemusta.
Onnellinen, turvattu lapsuus, ei murrosiän kapinavaiheita, ei mitään.
Olen aina ollut ns. kiltti tyttö ja elämä on sujunut hyvin.
-ap-
En nyt halua olla ilkeä, mutta pahimmat traumat eivät välttämättä ole aktiivisessa muistissa ollenkaan, vaikka juuri ne aiheuttavat ongelmia monella tasolla. Keho muistaa aina, vaikka mieli ei.
Vierailija kirjoitti:
No ei ole normaalia moinen.
Kuitenkin tajuat että toimintasi on järjetöntä eikä oikeasti vaikuta yhtään mihinkään? Miksi toistuvasti kuitenkin toimit niin?
En ole ap, mutta juuri nuo taikauskoiset rituaalit tuovat nimenomaan turvaa. Niillä "estetään" pahan tapahtuminen. Et näemmä tiedä asiasta mitään.
Pakkoajatukset on yleisimpiä kilteillä ihmisillä. Hoito on altistushoitoa, jossa siedetään epävarmuus mikä tulee kun ei toimita pakkoajatuksen mukaisesti. Parhaimmillaan yksi hallittu siedätys+ahdistus voi jo parantaa tilannetta.
Tässä erinomainen kirja avuksi
https://www.nextory.fi/kirja/työkirja-pakko-oireiden-hoitoon-10924402/?…
Vierailija kirjoitti:
No ei ole normaalia moinen.
Kuitenkin tajuat että toimintasi on järjetöntä eikä oikeasti vaikuta yhtään mihinkään? Miksi toistuvasti kuitenkin toimit niin?
Juuri siksi, että se "paha" asia ei tapahtuisi.
Esim. Jos lapsilla on jokin tärkeä tentti tai urheilukilpailut, niin silloin se voi kääntyä niin, että kun valitsen juuri tuon ostoskärryn , niin lapsella sujuu hienosti tms.
Tulee tunne, että jos lapsi epäonnistuu, niin se on juurikin sen minun väärän valinnan syytä.
Tiesin, että näin tapahtuu, mutta uhmasin kohtaloa tjsp.
Tiedän, että nämä ajatukset ovat täysin järjettömiä, että en silti uskalla ottaa riskiä.
-ap-
Vierailija kirjoitti:
Pakkoajatukset on yleisimpiä kilteillä ihmisillä. Hoito on altistushoitoa, jossa siedetään epävarmuus mikä tulee kun ei toimita pakkoajatuksen mukaisesti. Parhaimmillaan yksi hallittu siedätys+ahdistus voi jo parantaa tilannetta.
Tässä erinomainen kirja avuksi
https://www.nextory.fi/kirja/työkirja-pakko-oireiden-hoitoon-10924402/?…
parempi linkki https://www.adlibris.com/fi/kirja/tyokirja-pakko-oireiden-hoitoon-97895…
tai haku googleen: työkirja pakko-oireiden hoitoon
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole koskaan elämässäni ollut mitään isompaa traumaattista kokemusta.
Onnellinen, turvattu lapsuus, ei murrosiän kapinavaiheita, ei mitään.
Olen aina ollut ns. kiltti tyttö ja elämä on sujunut hyvin.
-ap-
Mulla tuli pahenevat pakko-oireet työpaikan menetyksen takia , pelkään että ilman rituaaleja kaikki luhistuu .
On tuttua. En ole kertonut kellekään enkä kerro. Tiedostan myös itse tilanteen.
On sinänsä normaalia siinä mielessä että yllättävän tavallista on. Siihen voi kuitenkin hakea terapiasta apua. Hesarissa oli juuri eilen juttu pakko-oireista. Aloita siitä.
Samanlaista itsellä, tuonkaltaisia pakko-ajatuksia ja -toimia ollut jo 30 vuotta. Lääkitys ei ole niitä pois siivonnut, ja käymäni pakko-oire -ryhmät helpottaneet vain vähän. Kyse on pahimmillaan aika kroonisesta tilasta valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakkoajatukset on yleisimpiä kilteillä ihmisillä. Hoito on altistushoitoa, jossa siedetään epävarmuus mikä tulee kun ei toimita pakkoajatuksen mukaisesti. Parhaimmillaan yksi hallittu siedätys+ahdistus voi jo parantaa tilannetta.
Tässä erinomainen kirja avuksi
https://www.nextory.fi/kirja/työkirja-pakko-oireiden-hoitoon-10924402/?…
parempi linkki https://www.adlibris.com/fi/kirja/tyokirja-pakko-oireiden-hoitoon-97895…
tai haku googleen: työkirja pakko-oireiden hoitoon
Kiitos vinkistä!
Onko joku lukenut noita kirjoja tai käyttänyt työkirjaa? Oliko apua?
-ap-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakkoajatukset on yleisimpiä kilteillä ihmisillä. Hoito on altistushoitoa, jossa siedetään epävarmuus mikä tulee kun ei toimita pakkoajatuksen mukaisesti. Parhaimmillaan yksi hallittu siedätys+ahdistus voi jo parantaa tilannetta.
Tässä erinomainen kirja avuksi
https://www.nextory.fi/kirja/työkirja-pakko-oireiden-hoitoon-10924402/?…
parempi linkki https://www.adlibris.com/fi/kirja/tyokirja-pakko-oireiden-hoitoon-97895…
tai haku googleen: työkirja pakko-oireiden hoitoon
Kiitos vinkistä!
Onko joku lukenut noita kirjoja tai käyttänyt työkirjaa? Oliko apua?
-ap-
Kyllä, alkuun saa hyvän kuvan siitä miten kaavamaista tämä toiminta on, ollaan kaikki aika samanlaisia. Tulee olo ettei ole yksin.
Suurin ongelma on se että olemme narkomaaneja: meidän aivot vaatii meitä toimimaan näin ja kun yritämme toisin niin keksimme syitä miksei, vitkuttelemme, välttelemme, perustelemme miksi ei. Lopulta jopa suutumme: anna minulle huumeeni!
Se on pelottavaa mutta jälleen kerran silmiä avaavaa: tämän on loputtava.
Olen sairastanut Ocd: tä vuosia ja minulla ei lääkitys/terapia auttaneet. Olen vain hyväksynyt sairauteni ja oppinut elämään sen kanssa. Tosin olenkin työkyvyttömyyseläkkeellä
Ei ole henkilökohtaisesti tuttu asia, mutta hyvin mielenkiintoinen ilmiö ja aloitus kuitenkin. Toivottavasti löydätte jonkun avun AP ja muut!
Ja apu oli ehkä huono sana, tarkoitan sillä myös siis jonkinlaista ymmärrystä tai sinuksi tulemista asian kanssa, niin ettei esimerkiksi hulluksi leimautuminen tai muu pelottaisi tai häiritsisi.
On. Minulla johtui lapsuuden turvattomuudesta, olen lähes viisikymppinen. Hulluksi sinua ei leimaa kukaan täysijärkinen. Keskusteluterapia voisi auttaa, kunhan vaan on oikeanlainen terapeutti, joka ymmärtää asian luonteen.