Kuinka montaa kertaa olet kaatunut nyt näiden jääkelien aikaan?
Kommentit (20)
En kertaakaan. Eilen meinasin pyörällä kaatua kun ajoin vinosti railoon, mutta onneksi refleksit vielä pelaa ja ehdin saada jalalla tukea.
Yhden kerran kaatunut todella pahasti ja sen jälkeen olen kävellyt niin helvetin hitaasti, että mitään kaatumisia ei enää tapahdu. Ei ollut kivaa kun toista kättä ei voinut käyttää kolmeen viikkoon.
Harvathan sitä kaatuvat, kun suurin osa porukasta liikkuu paikasta toiseen autolla ja ottaa vain muutaman askelen autosta poistuttuaan.
En ole kaatunut tänä talvena vielä yhtään kertaa. Pari kertaa oli läheltäpititilanne.
Mutta eiköhän se pyllähdys vielä sieltä tule! Talvea, ja ne pahimmat nilppukelit ovat vielä edessä.
En oo kaatunut vaikka liukasta on ollut ainakin Turussa.
En kertaakaan, kuljen aina neliveto päällä T: Vanhajuoppo huningolla.
Kerran kaaduin melkein. Toinen polvi kävi maassa, polvi puhki housuista, tuli verta ja rupiset arvet, toinen kenkä edestä naarmuilla, mutta jaloilleni päädyin ihmeen kaupalla kuin kissa. Kädetkin kävi maassa, ihon alle oli mennyt hiekkaa. Kävelin pimeässä parkkipaikalla, ja jäinen kohta tuli täysin yllärinä. Seuraavana päivänä kävin katsomassa paikan, sileää jäätä oli noin 30 cm levyinen kaistale juuri autopaikkani vieressä, muu piha täysin kulkukelpoista. Jos koko vieras piha olisi ollut jäässä, olisin tajunnut tietysti varoa. Eniten harmitti, kun lempihousuni hajosivat.
En vielä kertaakaan, vaikka normaalisti kyllä kaadun varmaan kerran talvessa. Pari kertaa on ollut kyllä lähellä. Onneksi lastenrattaista saa kivasti tukea niillä liukkaimmilla osuuksilla.
Nastojen käyttäjät, minkä merkkisiä käytätte? Minun ostamistani eivät kumpikaan kestäneet yhtä talvea, kiinnostaisi ostaa vähän laadukkaammat. Onneksi tämänhetkiset talvikengät on suht tarraavaa kumia tms.
kaksi kertaa, toisella kerralla polvi auki, toisella kerralla ei tullut kuin muutama mustelma. ja on muullakin piikilliset kengät. teitä ei ole hiekotettu.
Kerran, nyt kuljen kyynärsauvojen kanssa.
Ostin alennusmyynneistä parhaan heräteostoksen eli nastakengät. Miten olen tullut toimeen ilman?? Helsingissä en ole viime viikkoina juuri muita kenkiä käyttänyt.
Viime keväänä kaaduin ja mursin sääreni. Kesä meni toipuessa ja loppuvuodesta hankin vihdoinkin nastakengät. Se olikin ihan paras ostos, ei ole tarvinnut pelätä kaatumista tänä vuonna. Piha on ihan peilijäässä eikä tässä taloyhtiössä pahemmin hiekoiteta. Tänäänkin kauppaan lähtiessä katselin kun jonnet liukastelivat hiekoittamattomalla pihatiellä kun itse astelin normaalisti nastakengissä.
Ainoan kerran olen meinannut kaatua tänä vuonna bussista ulos tullessa kun kuski pysäytti auton toisen bussin taakse ja pysäkillä oli siinä kohtaa auran tekemä lumivalli joka oli jäätynyt. Siinä ei auttanut edes nastakengät kun yritin tasapainoilla pienen "jäävuoren" päällä bussista poistuessani.
Vierailija kirjoitti:
En vielä kertaakaan, vaikka normaalisti kyllä kaadun varmaan kerran talvessa. Pari kertaa on ollut kyllä lähellä. Onneksi lastenrattaista saa kivasti tukea niillä liukkaimmilla osuuksilla.
Nastojen käyttäjät, minkä merkkisiä käytätte? Minun ostamistani eivät kumpikaan kestäneet yhtä talvea, kiinnostaisi ostaa vähän laadukkaammat. Onneksi tämänhetkiset talvikengät on suht tarraavaa kumia tms.
Itselläni on Icebugit. Olivat kyllä kalliit, mutta eipä tarvitse maksaa sairaalamaksuja murtuneiden luiden takia.
En kertaakaan, lähellä on kyllä ollut!
Toistaiseksi ei yhtäkään kertaa, kun on ollut nuo nastat kenkiin kiinnitettyinä. Mutta vielähän tässä saattaa ehtiä...